Siirry pääsisältöön

Megatrendejä ja pienyhtiöitä – nämä olivat rahastosuosikit vuonna 2021

Nordnet Suomen asiakkaiden osalta rahastojen netto-ostot olivat joulukuussa 14 miljoonaa euroa ja ETF:ien puolestaan vajaat 10 miljoonaa euroa. Tarkastelussa on mukana kaikki Nordnetin omat rahastot sekä palvelusta löytyvät yli 600 rahastoa yli 60 eri rahastoyhtiöltä. Joulukuun aikana Nordnetissä ylittyi myös 160 000 rahasto- ja ETF-kuukausisäästösopimuksen raja. Se tarkoittaa, että jo joka kolmas asiakkaista on jo tehnyt säästösopimuksen. Kuukausikatsauksen sijasta tässä kirjoituksessa tarkastellaan koko vuoden 2021 suosituimpia rahastoja ja ETF:iä.

Megatrendien aallonharjalla

Monen sijoittajan luotto-ETF:t SXR8, EUNL ja IS3N hallitsevat top-listoja netto-ostojen määrällä tarkasteltuna, mutta yhä useampi sijoittaja pyrkii huomioimaan ETF-valinnoissaan myös tulevaisuuden liikkumismuotojen, lohkoketjuteknologian ja tekoälyn kaltaisiin megatrendeihin liittyviä mahdollisuuksia.

Ilmastonmuutoksen ja suurten kaupunkien ilmanlaadun takia on kriittistä, että polttomoottoriajoneuvojen tie on tulossa päätökseensä ja siirtymä kohti vihreämpiä liikkumismuotoja tapahtuu mahdollisimman pian. Tämä on luonnollisesti näkynyt myös osakemarkkinoilla, kun sähkö- ja vetyajoneuvoja sekä niihin liittyviä teknologioita ja järjestelmiä valmistavat yhtiöt ovat olleet sijoittajien suosiossa. Vuonna 2021 eniten omistajamääriään kasvattaneiden ETF:ien joukosta löytyykin mm. akkuteknologiaan ja tulevaisuuden liikkumismuotoihin sijoittavat WisdomTree Battery Solutions (W1TA) ja iShares Electric Vehicles and Driving Technology (IEVD).

Ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen ohella teknologia on ehdottomasti yksi tärkeimmistä megatrendeistä, ja se pitää sisällään lukuisia pienempiä megatrendejä mm. tekoälyn, big datan, pilvipalvelujen, lohkoketjuteknologian ja kyberturvallisuuden muodossa. Nordnet Suomen asiakkaat pyrkivät hyödyntämään kryptomarkkinan vaiherikasta vuotta tracker-sertifikaattien lisäksi lohkoketjuihin liittyvässä toiminnassa mukana oleviin yrityksiin sijoittavan Invesco CoinShares Global Blockchainin (BNXG) avulla. Myös tekoälyn ja big datan parissa toimiviin yrityksiin sijoittava Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data (XAIX) löytyi vuonna 2021 trendanneiden ETF:ien kärkikolmikosta.

Vuonna 2021 trendanneet ETF:t:

Eniten uusia omistajia saaneet ETF:tOmistajamäärän muutos (1 v)*Tuotto (1 v)
WisdomTree Battery Solutions UCITS ETF USD Acc+515 %+26 %
Invesco CoinShares Global Blockchain UCITS ETF USD ACC+467 %+39 %
Xtrackers Artificial Intelligence & Big Data UCITS ETF 1C+391 %+37 %
Xtrackers MSCI World ESG UCITS ETF 1C+305 %+38 %
iShares Electric Vehicles and Driving Technology UCITS ETF USD (Acc)+219 %+31 %
Tuottotiedot poimittu 4.1.2022

Pienillä yhtiöillä suuria mahdollisuuksia

Vähäisen analyytikkoseurannan ansiosta pienyhtiöihin sijoittava voi saavuttaa informaatioetua ja tunnistaa parhaat kasvutarinat ennen muita sijoittajia. Harvalla sijoittajalla on kuitenkaan aikaa ja resursseja pienyhtiöiden seulomiseen ja potentiaalisimpien helmien löytämiseen.

Pienyhtiöihin voi sijoittaa myös rahastojen kautta, jolloin aloittelevakin sijoittaja pääsee mukaan kasvavien pienyritysten kehitykseen ilman osakepoimintaan liittyvää vaivaa. Kovassa suosiossa vuonna 2021 olleet Aktia Nordic Micro Cap B, Aktia Nordic Small Cap B ja Spiltan Småbolagsfond ovatkin tarjonneet sijoittajille helpon keinon hyötyä pohjoismaisten pienten ja keskisuurten yritysten tarjoamista kasvumahdollisuuksista.

Listautumisaktiviteetin kasvu on tuonut pohjoismaisiin pörsseihin runsaasti uusia pienyhtiöitä ja siten pienyhtiösijoittajalla riittää valikoimaa tulevaisuuden tähtiyhtiöiden seulomiseksi jatkossakin. Aktia Nordic Micro Cap onkin hyödyntänyt pääomamarkkinan vilkastumista osallistumalla mm. Aiforian, Devyser Diagnosticsin ja Spinnovan listautumisiin.

Vuonna 2021 trendanneet rahastot:

Eniten uusia omistajia saaneet rahastotOmistajamäärän muutos (1 v)*Tuotto (1 v)
Aktia Nordic Micro Cap B+834 %+28 %
Aktia Nordic Small Cap B+456 %+14 %
Swedbank Robur Global Emerging Markets A+426 %+6 %
Spiltan Småbolagsfond+216 %+47 %
Nordnet Indeksirahasto Maailma ESG+209 %+33 %
Tuottotiedot poimittu 4.1.2022

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat rahastot joulukuussa 2021:

  1. Nordnet Indeksirahasto Suomi
  2. Nordnet Indexfond Sverige
  3. Handelsbanken Usa Indeksi
  4. Nordnet Indeksirahasto USA ESG – EUR
  5. Nordnet Indeksirahasto Maailma ESG – EUR
  6. Nordnet Indeksfond Norge
  7. Handelsbanken Eurooppa Indeksi
  8. SPP Aktiefond Global A EUR
  9. Nordnet Indeksirahasto Teknologia
  10. ODIN Kiinteistö C EUR

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat ETF:t joulukuussa 2021:

  1. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc)
  2. iShares Core MSCI World UCITS ETF
  3. iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc)
  4. Xtrackers MSCI Europe Small Cap UCITS ETF 1C
  5. Lyxor NASDAQ-100 UCITS ETF – Acc
  6. Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C
  7. iShares S&P 500 Information Technology Sector UCITS ETF USD (Acc)
  8. Vanguard S&P 500 UCITS ETF – Dist
  9. iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF USD (Acc)
  10. XACT Norden (UCITS ETF)

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

*Omistajamäärien muutoksissa on tarkasteltu rahastoja tai ETF-rahastoja niiltä osin, kun muutos on ollut yli 500 asiakasta vuoden aikana ja rahastolla/ETF:llä on ollut yli 100 omistajaa vuoden 2021 alussa.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoittajaa kehoitetaan perehtymään rahastoesitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen sijoittamista rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
12.06.2022 21:40

Olen jo tovin miettinyt että pitäisikö minun valita eToro vai Nordnet sijoittamisen aloittamiseksi. No, tämä kirjoitus ja aiemmin lukemani eToro vs Nordnet vertailu lopulta ratkaisi asian https://www.xn--osakevlittjt-lcbeb.org/etoro-vs-nordnet/ .

Vaikuttaa siltä, että Nordnet on selvästi parempi välittäjä kuin eToro, ainakin suomalaiselle sijoittajalle, joka ei voi vähentää arvo-osuustilin mahdollisia sijoitustappioita.

Nimetön
Nimetön
25.04.2022 23:58

Tosi mielenkiintoisia rahastoja listoilla! Selvästi huomaa, että rahastosijoittamisessakin porukka haluaa itse vaikuttaa sijoituksiin. Eli ei osteta pelkkiä indeksirahastoja, vaan myös erilaisia teemarahastoja.

Ehkä paasaus indeksi-ETF:ien hyvistä puolista ei ole ihan kokonaan poistanut kokeilunhalua rahastosijoittamisestakaan :).

https://taloudellinen.fi/sijoittaminen/rahastosijoittaminen/ täällä kerrottiin aika hyvin erilaisista rahastoista ja niiden ominaisuuksista.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki