Ostosuosikkeina Suomesta Nokia ja Wärtsilä, USA:sta Apple ja Tesla | osakekauppa 9/2020

Suomalaisten yksityissijioittajien kaupankäynti jatkui syyskuussa erittäin vilkkaana edelliskuukausien tavoin. Arvo-osuustileille osakepainoa kasvatettiin Nordnet Suomen kautta 4 miljoonalla eurolla. Osakesäästötileille osakkeita lisättiin selvästi enemmän netto-ostojen yltäessä 13 miljoonaan euroon.

Koko Helsingin pörssin vaihto nousi vuodentakaisesta syyskuusta 26,4 prosenttia. Kaupankäynti vilkastui elokuun euromääräiseen aktiviteettiin verrattuna 36,8 prosenttia. Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 41,6 prosenttia. Pörssin kappalemääräinen kaupankäynti piristyi myös edelliskuuhun nähden 17,2 prosenttia.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Danske Bank, Nordea ja Pohjola) kautta kauppoja toteutettiin kappalemääräisesti jopa 77,6 prosenttia viime vuoden syyskuuta enemmän. Yksityissijoittajien kappalemääräisessä kaupankäyntitahdissa muodostui kasvua elokuusta 6,8 prosenttia Nordnetin yhä ollessa suurin välittäjä 10,3 prosentin osuudella kauppojen kappalemäärästä.

Pohjaongintaa indeksiä heikommin kehittyneissä osakkeissa

Nordnetin kautta osakekauppaa käyvät suomalaiset yksityissijoittajat kevensivät osakkeitaan elokuun kurssinousussa maltillisesti. Syyskuun lievässä kurssilaskussa yksityissijoittajat palasivat maltillisiksi netto-ostajiksi. Nyt ostetaan potentiaalisia käänneyhtiöitä, joiden osakkeet ovat kehittyneet selvästi yleisindeksiä heikommin. Sen sijaan osingonmaksun osalta vakaina pidettyjä osakkeita kevennetään – syyskuun viisi nettomyydyintä arvo-osuustileillä olivat Sampo, Fortum, Telia, UPM-Kymmene ja Kesko.

Nokia ja Wärtsilä ylivoimaisesti netto-ostetuimpia

Helsingin pörssin yleisindeksi laski syyskuussa yhden prosentin. Nokian osakekurssi putosi jopa 18 prosenttia. Suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat Nokia-omistuksiaan kurssilaskussa Nordnetin kautta 16 miljoonalla eurolla, kun lasketaan yhteen sekä arvo-osuustilit että osakesäästötilit. Nokia oli pitkästä aikaa kuukauden netto-ostetuin osake.

Helsingin pörssin konepajasektorilla on nähty tuntuvia kurssinousuja maaliskuun koronakuopasta. Kone on kohonnut liki 70 prosenttia uuteen kaikkien aikojen kurssiennätykseensä. Cargotecin ja Konecranesin kurssitasot ovat yli kaksinkertaistuneet. Syyskuussa suomalaiset yksityissijoittajat lisäsivät konepajasektorilla panoksiaan Wärtsilälle, jonka osake laski kuukaudessa 6 prosenttia ja on piristynyt toistaiseksi vain 25 prosenttia maaliskuun kurssipohjastaan.

Ulkomaisista pörsseistä lisää Teslaa ja Applea

Syyskuun aikana tehtiin Nordnet Suomen kautta Teslan osakkeella toteutuneita toimeksiantoja jopa 75 miljoonalla eurolla. Suomalaisten yksityissijoittajien kansainvälisen tuottohakuisuuden mittakaavasta kertoo se, että Nordnetin suomalaisasiakkaat kävivät euromääräisellä vaihdolla mitattuna Teslaa enemmän kauppaa vain Fortumilla ja Nokialla. Yhdessä Teslan kanssa Apple muodosti sekä kuukauden netto-ostetuimman että vaihdetuimman ulkomaisosakkeen kaksikon. Tällä hetkellä havaitsen sekä lyhyemmän aikavälin tuottojen tavoittelijoiden että pidemmän aikavälin teknologiasalkkujen rakentajien joukkojen kasvavan nopeasti.

Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – syyskuu 2020:

Ostetuimmat osakkeetNetto-ostoarvo (EUR)Myydyimmät osakkeetNettomyyntiarvo (EUR)
Nokia1 3231 333Sampo-5 186 454
Wärtsilä1 0783 398Fortum-4 835 233
Nordea4 000 292Telia-4 515 107
Valmet3 072 847UPM-3 295 359
Kamux2 645 052Kesko A-2 675 538
Kemira2 537 758Nokian Renkaat-2 182 668
Outokumpu2 447 234SSAB B-2 177 330
Finnair1 914 452Metso Outotec-2 109 307
Neste1 834 642Stora Enso R-1 846 474
TietoEVRY1 394 808Konecranes-1 647 237


Nordnet Suomen 10 ostetuinta osaketta osakesäästötilillä – syyskuu 2020:

OsakeNetto-ostoarvo (EUR)
Wärtsilä3 823 934
Nokia2 828 206
Nordea1 562 978
Kamux1 535 194
Finnair909 809
Valmet889 806
Kemira648 789
TietoEVRY465 221
Fellow Finance395 132
Outokumpu393 211

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Pauli
Pauli
05.10.2020 11:13

missä kone