Siirry pääsisältöön

Sijoitusmahdollisuuksia Aasiasta? | rahastokaupankäynti 1/2022

Nordnet Suomen asiakkaiden osalta rahastojen netto-ostot olivat tammikuussa noin 15 miljoonaa euroa ja ETF:ien noin 8 miljoonaa euroa. Tarkastelussa on mukana kaikki Nordnetin omat rahastot sekä palvelusta löytyvät yli 600 rahastoa yli 60 eri rahastoyhtiöltä.

Aasiaan sijoittaminen – uhka vai mahdollisuus?

Aasiaan ja etenkin kiinalaisiin yhtiöihin sijoittaminen jakaa vahvasti sijoittajien mielipiteitä. Teknologia-alan yrityksiin kohdistuva sääntely on saanut sijoittajat karttamaan kiinalaisia teknologiaosakkeita, kiinteistösektorin tukala tilanne Evergranden johdolla on herätellyt pelkoja “Lehman Brothers -hetken” toisinnosta, eikä nollatoleranssi koronaa kohtaan ole ainakaan helpottanut tilannetta.

Vaakakupin toiselta puolelta löytyy kuitenkin myös paljon mahdollisuuksia. Aasiasta on tullut parin viime vuosikymmenen aikana globaalin talouskasvun vauhdittaja, eikä se enää pelkästään tuota tavaroita länsimaisille kuluttajille. Kasvava keskiluokka luo myötätuulta myös tulevaisuuden talouskasvuun, kun vaurastuva väestö kuluttaa enemmän parantaessaan elämänlaatuaan. Kiinan keskiluokan ja ylempien tuloluokkien arvioidaan kasvavan yli miljardilla ihmisellä vuosikymmenen loppuun mennessä ja Brookings Institutionin arvion mukaan Kiinan ja Intian osuus maailman keskiluokasta kasvaa noin 45 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Fidelity puolestaan pitää todennäköisenä, että Kiina, Intia, Japani ja Indonesia mahtuvat maailman suurimpien talouksien TOP 5:een vuoteen 2024 mennessä.

Teknologiainnovaatiot ovat olleet isossa roolissa Aasian talouskasvun taustalla. Alibaba, Baidu ja Tencent lukeutuvat maailman johtavien yhtiöiden joukkoon omilla aloillaan, mutta ne ovat vain osa Aasian lupaavasta teknologiasektorista.

Mahdollisuuksia löytyy myös muilta aloilta. Kiina on maailmanlaajuisesti merkittävin ilmaston saastuttaja hiilidioksidipäästöillä mitattuna, mutta viimeaikainen suunnanmuutos ja uudet hiilineutraaliustavoitteet ovat Financial Timesin mukaan nostaneet Kiinan cleantech-sektorin johtavaksi maaksi, joka tuottaa yli 70 % maailman aurinkopaneeleista, puolet sähköautoista ja kolmanneksen tuulivoimasta. Goldman Sachs arvioi, että Kiinalta vaaditaan peräti 16 biljoonan dollarin edestä investointeja, jotta valtio saavuttaisi hiilineutraaliustavoitteensa vuoteen 2060 mennessä.

Aasia korostui Nordnet Suomen rahastosijoittajien tammikuun valinnoissa, kun Fidelityn Japaniin ja Kiinaan sijoittavat osakerahastot nousivat JPM Emerging Middle East Eq A (dist) USD:n ohella trendanneiden rahastojen kärkikolmikkoon. Fidelity Sustainable Jpn Eq A-JPY:n suurimpiin omistuksiin lukeutuvat viihde-elektroniikkaa valmistava Sony Group, kauppahuone ITOCHU ja vakuutusyhtiö Tokio Marine Holdings. Fidelity Fds-Greater China A Udb puolestaan sijoittaa pääosin Hong Kongin, Kiinan ja Taiwanin pörsseissä listattujen yhtiöiden osakkeisiin. Rahaston suurimmat omistukset ovat tällä hetkellä puolijohdevalmistaja Taiwan Semiconductor Manufacturing, internetjätti Tencent ja vakuutusyhtiö AIA Group.

Tammikuun trendaavat rahastot:

Eniten uusia omistajia saaneet rahastotOmistajamäärän muutos (1 kk)*Tuotto (1 v)
Fidelity Sustainable Jpn Eq A-JPY+238 %-1 %
JPM Emerging Middle East Eq A (dist) USD+133 %+50 %
Fidelity Fds-Greater China A Udb+83 %-12 %
Tuottotiedot poimittu 2.2.2022

Innovaatioita, energiaa ja arvoyhtiöitä

Tammikuun trendanneiden ETF:ien kärjestä löytyy Invescon uutuus N1ES, joka mahdollistaa Nasdaq-100 indeksiin sijoittamisen ESG-tekijät huomioiden. Nordnetillä oli tammikuussa kaupallinen yhteistyö Invescon kanssa. Nasdaq-100-indeksin kautta sijoittaja saa pääsyn maailman innovatiivisimpiin yhtiöihin, joilta löytyy vahvoja brändejä, arvokkaita patentteja ja hinnoitteluvoimaa edistäviä skaalaetuja. N1ES:n käyttämä ESG-indeksi sulkee pääindeksistä pois arvopaperit, jotka omaavat korkean ESG-riskiluokituksen, eivät noudata YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita tai joiden liiketoimet liittyvät esimerkiksi öljyyn ja kaasuun, tupakkaan tai alkoholiin. Voit tutustua aiheeseen ja Invescon NASDAQ-100 ESG -ETF:ään tarkemmin täällä.

ETF:ien osalta tammikuussa oli havaittavissa myös vallitsevaan markkinatilanteeseen reagointia, sillä eniten omistajamääriään joulukuuhun verrattuna kasvattaneiden ETF:ien joukosta löytyivät S&P 500 -indeksin energiayhtiöihin, kuten mm. Exxon Mobiliin, Chevroniin ja ConocoPhillipsiin, sijoittava QDVF sekä MSCI World Enhanced Value -arvoyhtiöindeksiä seuraava IS3S.

Tammikuun trendaavat ETF:t:

Eniten uusia omistajia saaneet ETF:tOmistajamäärän muutos (1 kk)*Tuotto (1 v)
Invesco NASDAQ-100 ESG UCITS ETF Acc+5 550 %(uutuus)
iShares S&P 500 Energy Sector UCITS ETF USD (Acc)+48 %+97 %
iShares Edge MSCI World Value Factor UCITS ETF+46 %+28 %
Tuottotiedot poimittu 2.2.2022

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat rahastot tammikuussa 2022:

  1. Nordnet Indeksirahasto Suomi
  2. Nordnet Indexfond Sverige
  3. Evli Likvidi B
  4. Nordnet Indeksirahasto Maailma ESG – EUR
  5. Handelsbanken Usa Indeksi
  6. Nordnet Indeksirahasto USA ESG – EUR
  7. Nordnet Indeksfond Norge
  8. SPP Aktiefond Global A EUR
  9. Nordnet Indeksi Eurooppa ESG
  10. Handelsbanken Eurooppa Indeksi

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat ETF:t tammikuussa 2022:

  1. iShares Core MSCI World UCITS ETF
  2. iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc)
  3. iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc)
  4. Vanguard FTSE All-World UCITS ETF
  5. Lyxor Commodities Refinitiv/CoreCommodity CRB TR UCITS
  6. BlackRock iShares Core MSCI Europe UCITS ETF EUR (Acc)
  7. XACT Norden (UCITS ETF)
  8. iShares MSCI World Small Cap UCITS ETF USD (Acc)
  9. Vanguard S&P 500 UCITS ETF (USD) Accumulating
  10. iShares MSCI World EUR Hedged UCITS ETF (Acc)

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

*Omistajamäärien muutoksissa on tarkasteltu rahastoja tai ETF-rahastoja niiltä osin, kun muutos on ollut yli 30 asiakasta kuukauden aikana.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoittajaa kehoitetaan perehtymään rahastoesitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen sijoittamista rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Mihin Aasian tuotot katoavat?
Mihin Aasian tuotot katoavat?
05.02.2022 17:17

Monesti tullut selailtua Aasia rahastoja läpi ja ihmeteltyä kun ei vaan löydy mitään mielenkiintoista. Korkeat hallinnointikulut, eikä valikoimasta yksikään rahasto ole vakuuttanut näyttöjensä puolesta. Talouskasvu ei ole todellakaan korreloinut tuottojen kanssa jostain syystä. Meneekö voitot yritysten sisäpiirille vai mistä lie johtuu. Ainoa järkevä mitä Aasiasta saatavilla suomalaiselle sohva sijoittajalle lienee Pyn Elite…?