Matkailuala ja koronakriisi – konkursseja vai kurssin tuplaus?

Koronaviruksen suurimpiin kärsijöihin lukeutuvat majoitus- ja matkailualan yhtiöt, joiden osakekurssit ovat romahtaneet pörssissä. Rokotteen ollessa kulman takana monet uskovatkin, että matkailualan yritykset pääsevät takaisin jaloilleen, ja että pohja on jo saavutettu. Nordnetin kaupankäyntitilastojen perusteella voi päätellä näin, sillä useat lentoyhtiöt, hotelliketjut ja autonvuokraukseen erikoistuneet yhtiöt ovat saaneet eniten uusia omistajia.

Matkailualan yhtiöille ominaista ovat alhaiset marginaalit. Kun matkailu pysähtyi kuin seinään, ilman tuloja jääneet yhtiöt joutuivat nopeasti ongelmiin. Useilla yrityksistä on myös suuri velkataakka, joka vaikeuttaa tilannetta.

Matkailualan yhtiöt: lentoyhtiöt

Sen jälkeen, kun suurin osa maailman maista otti käyttöön matkustuskiellot, lentoliikenne on vähentynyt yli 40 prosenttia Flightradar24-palvelun mukaan. Suurin osa ilmassa olevista koneista on rahtikoneita, jotka kuuluvat logistiikkayhtiöille, eivät lentoyhtiöille. Vaikka monet maat avasivat kesän aikana rajansa, ovat monet maat jälleen sulkeneet rajansa, eikä lentoliikenne ole parantunut juurikaan. Esimerkiksi SAS:in matkustajien määrä tämän vuoden lokakuussa oli 79 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Norwegianin luvut olivat vielä huonommat: 90 prosenttia vähemmän matkustajia kuin viime vuonna.

Kaikki lentoyhtiöt ovat isoissa ongelmissa, mutta yhdet heikoimmassa jamassa olevista yhtiöistä ovat Norwegian ja SAS, joiden konkurssiuhasta on kirjoitettu talouslehdissä. Valtiot ovat rientäneet kuitenkin hätiin. Norjan valtio myönsi huhtikuussa Norwegianille lainaa 3 miljardin kruunun edestä, mutta on kieltäytynyt myöntämästä lisää lainaa. Yritys itse uskoo, ettei selviä talvesta, jos he eivät saa apua. SAS on saanut 14 miljardin kruunun lainatakaukset Ruotsilta ja Tanskalta. Suomen hallitus osallistui EU:n hyväksynnän jälkeen Finnairin 500 miljoonan euron osakeantiin. Suomen valtio omistaa 55,8 prosenttia yhtiön osakkeista myös annin jälkeen, mikä tarkoittaa, että Suomi maksoi uusista Finnair-osakkeistaan noin 279 miljoonaa euroa.

Kurssikehityksen perusteella Finnair on näistä yhtiöistä pienimmissä ongelmissa. Sen osakekurssi on laskenut vuoden alusta 27 %, kun SAS:n osake on romahtanut 45 % ja Norwegianin peräti 86 %. Norwegian on kamppaillut ongelmien kanssa jo pidempään ennen koronakriisin puhkeamista. Juuri tulleen tiedon mukaan yhtiö joutuu tekemään velkajärjestelyn, jonka myötä nykyisten omistajien omistusosuus yhtiöstä pienenee 5,2 prosenttin.

Netto-ostetuimpien osakkeiden joukkoon mahtuu lentoyhtiöitä myös Pohjois-Amerikasta: American Airlines, Delta Air Lines ja Air Canada.

LentoyhtiöMaaVuoden alustaOmistajamäärän muutos %*Analyytikoiden tavoitehintaan**
SAS🇸🇪 🇩🇰 🇳🇴-80 %145 %77 %
Norwegian🇳🇴-98 %305 %586 %
Finnair🇫🇮-57 %262 %-8 %
Air Canada🇨🇦-58 %2 667 %37 %
Delta Air Lines🇺🇸-37 %1 263 %5 %
American Airlines🇺🇸-54 %1 196 %-16 %

Majoitusalan yhtiöt: hotelliketjut

Hotellien käyttöasteet ovat luonnollisesti vähentyneet samalla, kun matkustaminen on pysähtynyt. Toisaalta hotelliketjut ovat olleet innovatiivisia ja tarjonneet hotellihuoneita esimerkiksi toimistokäyttöön tai kuukausivuokralle. Tästäkin huolimatta suurin osa huoneista seisoo tyhjän panttina ja luo uhkan yhtiöiden elinkelpoisuudelle.

Pohjoismaissa osakekaupankäynti on keskittynyt etenkin Scandicin osakkeeseen. Siinä on nähty merkittäviä päivänsisäisiä liikkeitä ja se on keikkunut poikkeuksellisesti Tukholman pörssin vaihdetuimpien osakkeiden listalla useita viikkoja peräkkäin. Scandic on irtisanonut useita tuhansia työntekijöitä Ruotsissa ja sulkenut 60 hotellia Norjassa kokonaan. Yhtiön osakekurssi laski maaliskuussa viime vuodesta lähes 80 %, mutta on sittemmin elpynyt hieman ja on nyt noin 60 % viime vuodesta.

Nordnetin kaupankäyntitilastojen perusteella Pohjoismaiden ulkopuolisista yhtiöistä asiakkaitamme kiinnostavat eniten MGM Resorts ja Hilton.

HotelliketjuMaaVuoden alustaOmistajamäärän muutos %*Analyytikoiden tavoitehintaan**
Scandic Hotels🇸🇪-60 %407 %-6 %
MGM Resorts🇺🇸-24 %497 %-19 %
Hilton Worldwide🇺🇸-6 %553 %13 %

Matkailualan yhtiöt: autonvuokraus

Hertz ja Avis ovat maailman suurimmat autonvuokraukseen keskittyneet yhtiöt. Koko ala taisteli jo ennen koronakriisiä laskutrendissä olevaa kysyntää vastaan, kun mm. kyydinjakopalvelut (Uber ja Lyft) ovat syöneet vuokra-automarkkinaa. Hertz on parhaillaan uudelleenjärjestelyssä ja konkurssin partaalla. Hertzin osake on laskenut vuoden alusta lähes 93 %, mutta valtava omistajamäärän muutos kertoo, että asiakkaamme uskovat 100-vuotisen historian omaavan yhtiön selviävän tästäkin kriisistä. Avis on puolestaan ​​hyötynyt pääkilpailijan konkurssiuhasta, ja se on noussut tänä vuonna 18 prosenttia.

VuokrayhtiöMaaVuoden alustaOmistajamäärän muutos %*Analyytikoiden tavoitehintaan**
Hertz Global 🇺🇸-92 %2 877 %1 515 %
Avis Budget🇺🇸18 %430 %10 %

Mitä analyytikot sanovat majoitus- ja matkailualan yhtiöistä?

Analyytikot uskovat vuokra-autojen kysynnän elpyvän selvästi, sillä analyytikoiden tavoitehintojen keskiarvot ovat huomattavasti nykyhintaa korkeammalla, Hertzin jopa 1 515 %.

Lentoyhtiöiden osalta eniten toivoa herättävät pohjoismaiset lentoyhtiöt, sillä analyytikoiden tavoitehinnoissa Norwegian nousee jopa 586 % ja SAS 77 % nykykurssia korkeammalle.

Hotelliketjujen osalta nykykurssit ovat hieman alle tavoitehintojen, eivätkä analyytikot näe suoraa potentiaalia niiden osalta.

* Omistajamäärän muutos laskettuna vuoden alusta. Vertailupäivä 10.11.2020.
** Analyytioiden tavoitehinnat perustuvat Thomson Reutersin dataan, joka sisältää maailman johtavien analyytikoiden ennusteita. Ero tavoitehintaan on laskettu analyytikoiden tavoitehintojen keskiarvon ja osakkeen 10.11.2020 päätöskurssin erotuksesta.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Lue myös: Kaaos taivaalla – Norwegian ja TUI kahmivat uusia omistajia

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit