Siirry pääsisältöön

Palvelumaksu

Nordnet päätti tuoda ETF kuukausisäästäjille 2,5 euron kiinteän palvelumaksun. Nordnet ei ole hyväntekeväisyyslaitos, joten ilmaista palvelua on turha odottaa. Lisäksi kannattava palveluntarjoaja on myös asiakkaan etu. Päätös kohdistaa maksu juuri kuluttomaan ETF kuukausisäästämiseen on kuitenkin huono – kaikkien kannalta.

Nordnetin työntekijänä kommentoin tätä asiaa siksi, että minut on nimenomaisesti rekrytoitu Nordnettiin pitämään piensijoittajan puolta. En toisin sanoen tekisi työnkuvaukseni mukaista työtäni kunnolla jos olisin hiljaa. Samalla haluaisin olla lojaali työnantajaani kohtaan, joten ristiriitainen tilanne luonnollisesti harmittaa. Isosti.

Palvelumaksun merkitys säästäjille

Nordnet on vastikään päättänyt tuoda ETF kuukausisäästäjille kiinteän 2,5 euron suuruisen palvelumaksun. Tämä toimenpidekulu veloitetaan silloin, kun kuukausisäästötilille on talletettu rahaa, joka kuukauden alussa Nordnetin toimesta sijoitetaan asiakkaan valitsemiin ETF rahastoihin.

Kun ostat ETF osuuksia pörssistä maksat välityspalkkion itse. Poikkeuksena on ollut Nordnetin ETF kuukausisäästö-ohjelma, mikä on tähän mennessä ollut ilmainen ja johon nyt tosiaan tuodaan tuo 2,5 euron suuruinen käsittelymaksu.

Tätä palvelumaksua ei voi verrata prosentuaaliseen hallinnointipalkkioon joka veloitetaan koko omaisuuden arvosta, joka vuosi. Palvelumaksu kuitenkin vähentää kuukausittain sijoitettua summaa 2,5 eurolla. Ellet sijoita uutta rahaa, maksua ei kuitenkaan peritä.

Esimerkiksi kuukausittain minimin, eli 50 euroa säästävälle palvelumaksu (eräänlainen kiinteä “merkintäpalkkio”) vastaa 5 prosenttia, 100 euroa säästävälle 2,5 prosenttia ja 250 euroa säästävälle yhden prosentin sijoitettavasta summasta.

Laskennallisesti 2,5 euron kuukausittaisen kulun euromääräinen vaikutus, seitsemän prosentin keskimääräisellä vuotuisella reaalituotto-olettamalla on 10 vuodessa -428 euroa, 20 vuodessa -1269 euroa ja 30 vuodessa -2924 euroa. Tämän verran 2,5 euron palvelumaksu syö sijoituksiasi.

Eli jos säästät 100 euroa kuukaudessa edellä esitetyillä tuotto-olettamilla, sinulla on 20 vuoden jälkeen 50754 euron omaisuus ilman palvelumaksua. Koska palvelumaksu syö tuosta 20 vuoden aikana 1269 euroa, jäljelle jää 49485 euroa.

Alla olevassa taulukossa tulokset eri suuruisille kuukausisäästösummille, johon tuota 2,5 euron kulun vaikutusta voi suhteuttaa.

Ainakin alle 100 euroa kuukausittain säästävän kannattaisi tallettaa varat esimerkiksi vain neljästi vuodessa ETF kuukausisäästötilille, jolloin palvelumaksuakin veloitetaan vain neljä kertaa (2,5 x 4 = 10 euroa). Toinen vaihtoehto on jatkaa kuukausisäästämistä tavalliseen vastaavaan matalakuluiseen rahastoon missä merkintäpalkkioita ei ole.

Palvelumaksun merkitys Nordnetille

Myös Nordnetin kannalta tällä 2,5 euron palvelumaksulla saavutetaan vaatimattoman tuloerän lisäksi lähinnä huonoja lopputuloksia. Ensinnäkin tämä antaa kuvan siitä, että piensijoittajat tai lapsillensa säästävät eivät kiinnosta Nordnettia. Tämä ei pidä paikkansa, mutta sellainen sinänsä ymmärrettävä vaikutelma tästä ETF palvelumaksupäätöksestä syntyy.

Toiseksi, juuri kuukausisäästäminen on ollut loistava sisäänheittotuote. Nordnet Suomen asiakaslukumäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viime vuosina ja olisi kohta ohitanut jopa Nordnet Ruotsin asiakaslukumäärät. Nyt saa nähdä miten käy. Muut alustataloustoimijat kuten Facebook, Spotify ja Google näkevät käyttäjämäärän merkityksen hieman eri tavalla.

Kolmanneksi Nordnet brändin “hyvän-jätkän” maine on saanut vähintäänkin kunnon lommon. Tämä on todella valitettavaa varsinkin rahoituspalvelualalla, missä tällaista mielikuvaa ei ihan joka kulmalla tule vastaan. Aivan kuten laatu- ja luotettavuusmielikuvien suhteen, hyvän jätkän maine kestää vuosia rakentaa, mutta sen romuttamiseen riittää kerta. Toivottavasti tämä ei ollut tässä.

Kulut syövät tuottoa

Koko sen ajan kun olen ollut Nordnetilla olen paasannut kulujen merkityksestä sijoitustuottoon, esimerkiksi täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Siksi, koska sijoittamisessa pätee hullunkurinen luonnonlaki: jos maksat vähemmän, saat enemmän. Tämä viesti ei muutu miksikään.

Yksittäisen kuluerän sijaan kannattaa kuitenkin katsoa kokonaisuuksia. Mitkä ovat sijoitustoimintasi vuotuiset kokonaiskulut? Nämä ovat se vaurastumistasi jarruttava todellinen tekijä. Käytä siis sitä palveluntarjojaa, missä sijoitustyylisi huomioiden minimoit kulusi – kokonaisuudessaan.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Juttua korjattu 13:44 huomioimaan, että ETF:iin voi kuukausisäästää minimissään 50 euroa (Nordnetin Indeksirahastoihin voi säästää minimissään jopa 15 euroa/kk).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
65 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
29.07.2021 17:08

Minusta on ihan ok nuo palvelumaksut ja ihan mielellään sen maksan,loppupelissä voisi olla enemmänkin. Suomalaiset on sellaista sorttia että vaikka palvelumaksu olisi 0.20€, niin hirvee valitus alkaisi jo tuosta summasta.t. kasinokingit.com

Nimetön
Nimetön
12.07.2020 10:23

Juuri huomasin, että oli alkanut
mennä näitä maksuja ja kylläpä alkoi harmittaa… Molemmille lapsille on mennyt tasaisesti muutama kymppi säästöön ja sijoittunut kerran kuussa. Nyt tämä on täysin kannattamatonta 😕

Nimetön
Nimetön
29.05.2020 22:34

No nyt kirjoitti se vanha kunnon Martin, joka oli meiän kaveri.

Nimetön
Nimetön
18.05.2020 21:49

Kiitos Martin kun pidät meidän puolia! Meillä lähtee todennäköisesti myös palveluntarjoaja vaihtoon, niin ikävää kuin se onkin. Saatiin juuri viime kuussa koko perheelle kuukausisäästösopimukset rullaamaan, mutta meillä on neljä eri sopparia ja kaikissa säästetään minimisummaa elämäntilanteesta johtuen, niin se 4×2,5€ tuntuu vaan liian kovalta hinnalta. Toivottavasti tämä muutos peruttaisiin, tai keksittäisiin jokin parempi tapa hankkia lisätuloa Nordnetille. Olen valmis palaamaan perheineni takaisin Nordnetille kuukausisäästämään, mikäli muutos perutaan, mutta tässä elämäntilanteessa se on meille edullisempaa muualla. 🙁

Nimetön
Nimetön
06.05.2020 15:09

Arvostan suuresti rehellistä kirjoitusta aiheesta. Myönnän, että arvostukseni Nordnetia kohtaan nousi sekin vähäsen sen myötä, että firma sallii tällaisen kirjoituksen omalla alustallaan. Aiemmissa kommenteissa on tuotu hyvin esiin se, että Nordnet potkii tässä nilkoille erityisesti suomalaisia sijoittajia. Hämmästelen selkeää viestintäosaamisen puutetta siinä, että Nordnet ei ole perustellut päätöstään ymmärrettävästi. Ei kukaan oleta, että tämä firma tekisi hyväntekeväisyyttä ja tarjoaisi loputtomiin ilmaisia lounaita, mutta luulisin pankkisektorin jo oppineen arvostamaan pieniäkin asiakkaita sen sijaan, että valitellaan heidän vain tuovan hiekkaa konttorin lattialle. Miten esimerkiksi kuluvana keväänä ETF-kuukausisijoittajaksi ryhtynyttä tai aloittamista harkitsevaa hyödyttää tieto siitä, että Nordnet on tarjonnut maksutonta palvelua jo useita… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
06.05.2020 11:32

No niin, nyt on kk sopimus roskakorissa. Jatkossa pistän pienet roposeni Seligsonille. Kiitos MP, kun pidät pienten puolta.

Nimetön
Nimetön
05.05.2020 03:21

Omalla kohdalla “merkintäpalkkio” on ihan liian suuri joka kuukausi tehtävään (n, 200 Eur) ostoon. En tosin haluaisi pitää roposiani poissa markkinoiltakaan. Olisikohan järkevää laittaa tavalliseen NN Suomi indeksirahastoon pariksi kuukaudeksi ja myydä ETF-ostoa varten… Tosin verottaja ehtii tässä väliin. Alle tonnilla/a myymisen veroetu jää myös kunnolla hyödyntämättä ylimääräisen kaupankäynnin vuoksi.

Nimetön
Nimetön
04.05.2020 12:37

Hieno avaus Martinilta kuten monet todenneet

Mutta Huono liike Nordnetilta. Eihän se mikään hyväntekeväisyyslaitos ole, mutta nyt on kyllä ansa-fiilikset tästä casesta.
Itseäni ei haittaa edes tuo 2.5e/kk mutta kun samalla kulu menee kolmen muunkin perheenjäsenen tileiltä niin 10e/kk alkaa jo tuntua.

Parasta ollut juuri säästämisen huolettomuus ja se, että se rullaa omalla painollaan kun samalla saa ajallisen ja maantieteellisen hajauttamisen. Nyt tästä hommasta tulee työläämpää (ja kalliimpaa) kun pitää alkaa ripottelemaan ostoksia harvempiin eriin.

Siirtyminen muiden palveluntarjoajien pariin käy mielessä entistä useammin.

Nimetön
Nimetön
03.05.2020 21:44

Perustelen vielä valintaani yhdellä asialla ennen lähtöäni. Toimenpidemaksut pomppasivat järjettömiksi, superluoton ehtoja heikennettiin puoleen tuosta vain ja nyt tämä, että markkinoinnista huolimatta käydään köyhimpien kukkarolle. Kaikki asioita, joilla voi olla suuri vaikutus jo olemassa oleviin sijoituksiin ja näin ollen joutuu yhtäkkiä maksumieheksi. Mitä seuraavaksi? Haluan äkkiä pois täältä, jääköönkin taakse erinomaiset indeksirahastot ja kuukausisäästäminen ETFiin…

Nimetön
Nimetön
02.05.2020 23:48

No niin. Seuraavaksi sitten ex.super rahastot alkavat maksamaan. Milloin? Täytyypä ehkä siirtyä takaisin Seligssonille!!! Hävetkää Nordnet.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
04.05.2020 18:49

Toisaalta, onko luvattu, että eivät alkaisi maksamaan? Kävin katsomassa muiden yhtiöiden palveluja ja täytyy silti myöntää, että rahastojen osalta en löytänyt parempia vaihtoehtoja.

Nimetön
Nimetön
02.05.2020 13:50

Paska pulju ja boikotissa. Eivät saa edes two-factor authentikointia Nordnet tiliin hoidettua mikä kertoo kaiken teknisen osaamisen puutteesta.

Nimetön
Nimetön
01.05.2020 21:25

LOPPUPÄÄTELMÄ: luottamus meni kuitenkin. Nordnet ei ole kiinnostunut asiakkaiden hyvinvoinnista, vaan näiden rahoista. Alusta täynnä bugeja, lupauksiin ei voi luottaa, toiminta ristiriitaista ja vastaukset ylimielisiä. En uskalla jatkaa näin pitkällä (30+) sijoitushorisontilla vaan valitsen hieman kalliimman, mutta luotettavamman yhteistyökumppanin. Kai se pitää uskoa, että Ladan hinnalla ei saa Mersua eikä niitä ilmaisia lounaita (hajauttamisen lisäksi) ole. Moi vaan!