Yrityksen myynti, perintö... Miten sijoittaa merkittävä varallisuus?
Osa ihmisistä luo merkittävän varallisuuden esimerkiksi oman työnsä tai yrityksensä avulla. Osa puolestaan perii varallisuutensa. Erittäin harvinaisissa tapauksissa merkittävä varallisuus ilmaantuu arpajaisten tai uhkapelien kautta. Mutta miten tulisi sijoittaa suurta varallisuutta?
Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju kirjoittaa aiheesta. Kirjoitus on julkaistu 25.4.2023.
Merkittävän rahallisen varallisuuden saaminen yhtäkkiä tai muutoin verrattain nopeasti voi muuttaa yksityishenkilön ja hänen kotitaloutensa elämän taloudellisesta näkökulmasta.
Esimerkkejä suurten varallisuuksien lähteistä.
Yrityksen myynti:
Vuosien tai vuosikymmenien aikana esimerkiksi perhepiirissä kasvatettu ja omistettu yritys saatetaan myydä seuraavalle omistajalle, jolloin aiempien omistajien tilit täyttyvät yrityksen osakkeiden tai liiketoiminnan myyntituloista. Tämä voi käytännössä tapahtua myymällä yritys – tai osa siitä – listaamattomilla markkinoilla tai listaamalla koko yritys pörssiin.
Sijoitusnäkökulmasta tarkastellen tällöin on kyse muutoksesta, jossa varallisuuden keskittäminen yhteen kohteeseen muuttuu yritysmyynnin kautta mahdollisuudeksi hajauttaa varallisuutta joustavasti ja nopeasti mm. pörssilistattuihin kohteisiin. Yhtäältä kyse on riskienhallinnan työkalujen monipuolistumisesta ja toisaalta uusien tuottomahdollisuuksien paremmasta tavoittamisesta, kun sijoitettavasta varallisuudesta ainakin osan saa irrotettua pois arkipäivän yritystoiminnasta.
Perintö:
Suuruudeltaan merkittävä perintö voi kohdata ihmisen missä tahansa elämänvaiheessa ja iässä. Perintö voi mahdollistaa taloudellisen liikkumavaran lisääntymisen tai jopa taloudellisen riippumattomuuden. Perinnön saaminen ei kuitenkaan ole ainakaan suoraan riippuvaista perinnönsaajan talousosaamisesta tai aiemmasta sijoituskokemuksesta. Siksi perintörahojen sijoittaminen voi tuntua ja ollakin riskialtista ilman riittävää paneutumista ja perehtymistä asiaan.
Yksinkertaistettuna perintörahojen sijoittamisessa on huomioitava sijoitustietämyksen ja -tuntemuksen lisäksi ainakin perinnönsaajan ikä ja odotettavissa oleva sijoitusaika, riskinottokyky ja -halu sekä arvioitavissa oleva perinnönsaajan tavanomainen kulutustarve arjen taloudessa.
Vaikka talousasiat ovat elämän tärkeysjärjestyksessä toissijaisia, on tosiasia se, että riippumatta siitä, miten suurehko varallisuuspotti on ilmaantunut haltijansa pankkitilille, muodostaa kasvanut kassavarallisuus positiivisen ongelman haltijalleen ja hoitajalleen.
Sijoitussuunnitelma on rakennettava omista lähtökohdista.
Ensimmäisenä on kirkastettava itselleen tulevaisuuden suunnitelmansa. Tarvitsenko säästöistä jatkuvaa tulovirtaa, vai voinko ottaa näkemystä ja riskiä pelkästään arvonnousumahdollisuuden puolesta? Paljonko minulla on varaa altistaa varoja riskille pääoman pysyvän menetyksen osalta?
Käytännössä miltei jokaisen sijoituskohteen kokonaistuotto-odotus muodostuu sekä mahdollisesta kassavirtatuotosta että mahdollisesta arvonnoususta. Kassavirtatuotolla tarkoitetaan sitä osaa tuotosta, jonka sijoituskohde itsessään pystyy tuottamaan ilman tarvetta myydä sijoituskohdetta.
Yksinkertaisten kyse on siis mm. yritystoiminnan kyvystä maksaa osinkotuloja, metsän kyvystä kasvattaa puuta ja tuottaa puun myyntituloja, sijoitusasunnon kyvystä tuottaa vuokratuloja, korkosijoitusten kyvystä luoda korkotuloja ja niin edelleen. Arvonnousumahdollisuus sen sijaan viittaa siihen, että itsessään sijoituskohteen myynnillä voisi kenties saada enemmän varoja takaisin kuin oli sijoituskohdetta ostaessaan siihen aikanaan käyttänyt.
Optimaalisessa tilanteessa sijoituskohde tarjoaisi tietenkin sekä tuntuvaa kassavirtatuottoa heti sijoitushetkestä alkaen (suhteessa sijoituskohteen hankintahintaan) että arvonnousupotentiaalia kauas tulevaisuuteen. Tällainen sijoituskohde ei kuitenkaan ole tehokkailla markkinoilla kovin helposti löydettävissä. Siksi niin suuren kuin pienemmänkin varallisuuden sijoittamisessa on tasapainoteltava sijoittajan oman talouden kassavirtatarpeiden kanssa sijoitussalkkua rakennettaessa. Toki riittävän pitkällä aikavälillä sijoitussalkku voi erityisen hyvässä skenaariossa tuottaa sekä huomattavia ja jopa vähitellen kasvavia vuotuisia kassavirtatuottoja että sijoitusten merkittäviä arvonnousuja. Lyhyellä aikajänteellä ns. ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole.
Pääoman pysyvä menetys on mahdollinen skenaario kaikissa riskillisissä sijoituksissa, mutta eri omaisuusluokkiin ja eri kehitysvaiheissa oleviin sijoituskohteisiin hajauttamalla sijoittaja voi pyrkiä hallitsemaan pääoman pysyvän menetyksen riskin realistisuutta – toisin sanoen todennäköisyyttä.
Perusasiat kuntoon.
Minkä tahansa varallisuuden sijoittamisessa on huomioitava muutama perusasia. Niistä yksi keskeisimmistä koskee sijoituskohteiden likviditeettiä. Kansankielisesti on kyse siitä, kuinka helposti ja nopeasti sijoitukset on tarvittaessa mahdollista muuttaa pankkitilille rahaksi jotakuinkin sijoituskohteen vallitsevan markkina-arvon hintatasolla. Likviditeetin ilo jää rajalliseksi, jos sijoitukset on mahdollista realisoida kassavaroiksi verrattain nopealla aikataululla esimerkiksi kymmeniä prosentteja alle kyseisten sijoituskohteiden markkina-arvon. Paremmassa tilanteessa riskillisiä sijoituksia – kuten osakkeita – olisi mahdollista muuttaa kassavaroiksi hetkessä vaikuttamatta käytännössä lainkaan sijoituskohteen markkina-arvoon.
Likviditeetti on olennainen asia siksi, että yksi sijoitustoiminnan perustavanlaatuisimmista virheistä tapahtuu silloin, kun sijoittaja joutuu myymään sijoituksiaan käytännön pakon edessä. Tämä voi tapahtua vaikkapa arkielämän tapahtumien vuoksi ilmaantuneiden rahatarpeiden vuoksi. Tälläkin hetkellä inflaatio on yksinkertaisten korkeimmillaan noin 40 vuoteen ja (asunto)velalliset kohtaavat korkeimmat korkokustannukset noin 15 vuoteen. Suurten varallisuusmassojen kohdalla on mahdollista harkita sitä, että sijoitustoiminnassa pidettäisiin jatkuvasti erittäin likvideissä korkosijoituksissa esimerkiksi muutaman vuoden pakollisia arjen menoja vastaava summa rahaa. Tämä tarjoaisi pelivaraa ja puskuria arjen, elämän ja talouden yllättävien käänteiden varalta.
Tämä tietenkin kuulostaa utopistiselta lähtökohdalta rivisijoittajalle, mutta taloudellisen vapauden oikeuttavaan varallisuusasemaan edennyt ihminen tuskin haluaa enää sijoitustoimintansa kautta altistaa riskille arjen talouttaan. Jatkuvasti riittävän suurta kassavarallisuutta ylläpitämällä on mahdollista vähentää tuntuvasti uhkaa siitä, että riskisimpiä (korkeamman pitkän aikavälin tuotto-odotuksen) ja markkina-arvoltaan tyypillisesti heiluvimpia sijoituskohteita joutuisi myymään täysin väärään aikaan – eli silloin, kun niiden kurssitasot kyntävät pohjalukemissa.
Hyvä likviditeetin hallinta on omiaan parantamaan sijoittajan yöunien laatua ja vähentämään tarpeetonta stressiä lyhyen aikajänteen markkinaliikkeistä. Se vähentää tarvetta hätiköidä.
Lyhyen aikajänteen maksukyvyn varmistamisen kääntöpuolelta löytyy yleensä myös tarve varmistaa houkutteleva pitkän aikajänteen tuotto-odotuspotentiaali. Jos suuri osa varallisuudesta on likvideissä ja turvallisiksi koetuissa sijoituskohteissa, on yleensä suuri osa varallisuudesta tällöin myös kiinni matalahkon tuotto-odotuksen sijoituskohteissa. Kuitenkin mitä pidempi on tosiasiallinen sijoitushorisontti, sitä enemmän keskivertosijoittaja voisi keskimäärin harkita sijoitusriskin ottamista. Tällöin pitkä aikaväli todennäköisesti tasoittaisi riskejä lyhyen aikavälin markkinaheilahteluilta.
Kassa- ja käteisvarat eivät ole automaattinen turvasatama.
Kokonaistuotto-odotuksen muodostumista koskevien pohdintojen jälkeen seuraavat kysymykset koskevat sijoitusten ajoittamista. Sijoittaisinko kaikki kassavarat heti, vai odottaisinko markkinoiden korjausliikettä, jolloin sijoittaisin varat kerralla? Vai sijoittaisinko varat sittenkin ajallisesti hajauttaen eli ostaen vähitellen tasasummilla lisää sijoituskohteita vaikkapa kuukausittain? Ja kuinka moneen erään kuukausisijoitukset tulisi jakaa eli milloin osto-ohjelman olisi tarkoitus päättyä?
Yhtenä näkökulmana kassavarallisuuden kehityksen pohdinnalle on se, että sijoittamattomat kassavarat ovat pitkän aikavälin historiassa olleet taakka varallisuuden reaaliarvon kehitykselle. Vaikka historia ei ole tae tulevista tuotoista, on riittävän pitkällä aikavälillä ollut tähän päivään mennessä ilmeistä, että markkinoilla on keskimäärin ollut tapana nousta vähitellen kohti uusia korkeuksia. Näin on tapahtunut varsinkin riittävän hajautetussa sijoitussalkussa – yksittäiset sijoituskohteet ovat luonnollisestikin tuottaneet selvästi yleisestä kehityksestä poiketen.
Kassavarallisuuden ylläpitämisellä sijoittaja on siten ikään kuin menettänyt tuottoja riskisemmistä sijoituskohteista. Tältä osin riski ja tuotto kulkevat tietenkin paljolti käsi kädessä, eli ottamatta riskiä ei tietenkään ole voinut juuri minkäänlaista muuta lopputulosta odottaakaan. Mitä pidempään sijoittaja on ollut poissa riskillisiltä markkinoilta pitäen varojaan riskittömissä talletuskohteissa, sitä enemmän hän on yleensä menettänyt korkoa korolle -ilmiön mahdollistamaa tuottopotentiaalia esimerkiksi osakesalkussa. Tässä mielessä markkinoiden liiallinen ajoittaminen sisältää riskin, joka voi realisoitua varsin hintavanakin nimenomaan menetettyjen tuottomahdollisuuksien kautta.
Yksi tyypillinen virhe on myös väheksyä matalariskisten ja riskittömien käteisvarojen todellista riskiä. Esimerkiksi maaliskuussa 2023 pohjainflaatio oli Tilastokeskuksen lukujen mukaan Suomessa jopa 7,1 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että prosentin tai kahden nimelliskorosta huolimatta vaikkapa määräaikaistalletus heikentää säästäjän ostovoimaa yli viidellä prosentilla vuodessa. Tämä saadaan siis laskettua vähentämällä vuosi-inflaatio vuotuisesta nimellistuotosta.
Jotkut käyttävät tästä tuotosta myös termiä reaalituotto. Koska inflaatio on ollut koholla nyt jo puolisentoista vuotta, on talletusten reaalituotto eli säästäjän käytännön ostovoima tuotteisiin ja palveluihin pudonnut tuntuvasti. Nimellisen varallisuuden pysyminen tuskin lohduttaa säästäjää, jos yleinen hintataso nousee parissa vuodessa lähes viisitoista prosenttia. Vaikka yksikään sijoituskohde ei ole riskitön korkean inflaation maailmassa, on loogista päätellä, että riskiä ottamaton talletustilivaihtoehto tuottaa varsin suurella todennäköisyydellä negatiivisen reaalituoton.
Kaikkiaan kassa- ja käteisvarojen ohjaaminen yhä riskisempiin sijoituskohteisiin paremman tuotto-odotuksen toivossa on lähtökohtaisesti viisasta tehdä ajallisesti hajauttaen. Nimenomaisesti tasaisilla euromäärillä lisää sijoittaen sijoittaja tulee hankkineeksi sijoituskohteita lisää kappalemääräisesti eniten silloin, kun ne ovat ”edullisempia” ja vastaavasti vähiten silloin, kun ne ovat ”hintavampia”. Toinen lähtökohta on sekin, että mitä pidemmälle aikajänteelle salkun rakentamisen hajauttaa, sitä varmemmin salkun ”keskihankintahinta” asettuu yli ajan jotakuinkin kohtuulliseksi – ei siis keskimäärin lähelle absoluuttisia kurssipohjan lukemia, muttei huippujakaan.
Virheitäkin sattuu – ja se kuuluu asiaan.
Yli ajan sijoittajat tekevät virheitä, mikä on täysin inhimillistä. Paraskaan sijoittaja ei ole virheetön. Itse asiassa keskimääräistä paremmat sijoittajat näyttävät erottautuvan muista siinä, että he tunnistavat ja tunnustavat virheensä ajoissa. Lisäksi he pyrkivät jatkuvasti oppimaan myös muiden virheistä. Näin he tavoittelevat tilannetta, jossa sijoituspäätökset muodostuvat keskimäärin oikeiksi. Samalla tavoitetilanne johtaa siihen, että hyvissä sijoituspäätöksissä voitot juoksevat kauan ja tappiot kotiutetaan riittävän nopeasti.
Tämä johtaa yleensä siihen, että parhaat sijoittajat menestyvät keskimääräistä paremmin talouden ja markkinoiden alakulon aikoina siten, että heidän salkkujensa arvot laskevat muuta markkinaa (selvästi) vähemmän. Ehkä hieman stereotyyppisestä olettamasta poiketen loistavassa sijoitusmenestyksessä ei siis ole kyse vain siitä, että sijoittajan salkun tulisi lyödä muut nousukausien aikana painamalla kaasua kahdella jalalla.
Yksi sijoittajien yleisimmistä virheistä johtuu intuitiivisesta halusta pyrkiä ajoittamaan markkinaliikkeitä. Jos sijoittajan oma vaisto sanoo, ettei vielä kannata ostaa tai myydä, koska nurkan takana odottaa voimakas kurssiliike ounasteltuun suuntaan, on asia pitkällä aikavälillä usein enemmän arvauksen kuin analyyttisen prosessin kautta saadun valistuneen arvion varassa. Varsinkin silloin, kun keskivertosijoittaja pyrkii ajoittamaan markkinoita erilaisissa käänteissä ”lähes koko lompakollaan”, ei odotusarvona ole järin suuri menestys.
Päinvastoin: jatkuvat pyrkimykset sekä ajoittaa että veivata sijoituskohteilla suuntaan ja toiseen tuottavat sijoittajalle varmuudella vain lisää transaktiokustannuksia. Toisaalta ajoittaminen yleisen markkinatilanteen oletettujen lyhyen aikajänteen käänteiden mukaan voi olla omiaan katkaisemaan lupaavien sijoituskohteiden pitkäjänteistä korkoa korolle -potentiaalia, jos sijoittaja päätyy keventämään tai myymään sijoituskohteen kokonaan vaikkapa hetkelliseksi arvioimansa markkinaturbulenssin vuoksi. Lyhyen aikajänteen ajoittaminen voi siis hämärtää sijoittajan katsantokantaa suhteessa pitkän aikavälin näkökulmiin, jotka kuitenkin usein toimivat alkuperäisen sijoituspäätöksen perustana.
Toinen tyypillinen virhe liittyy siihen, että sijoittaja keskittää sijoituksiaan voimakkaasti kohteisiin, jotka hän kokee tuntevansa erityisen hyvin. Tavallaan tämä onkin hyvä asia – sijoitukset pitäisikin tehdä pääosin sellaisiin kohteisiin, joihin sijoittaja on perehtynyt ja joiden riskin ja tuoton näkökulmat hän kokee ymmärtävänsä. Tässäkin asiassa on silti olemassa rajansa: jos sijoittaja myy rakennusliikkeensä ja ohjaa yritystoiminnan myynnistä saamansa varat pelkästään rakennussektorilla toimivien yritysten osakkeisiin, jäävät mahdollisuudet mm. toimialakohtaiseen hajauttamiseen saamatta ja sijoitustoiminnan riskit keskittyvät edelleen tiettyihin perustekijöihin, kuten korkotason kehitykseen, inflaation ja ostovoiman kehitykseen ja rakentamisen suhdanteisiin.
Viimeisellä rivillä on taloudellinen vapaus.
Suuren alkuvarallisuuden omaavien ihmisten todennäköisesti suurin taloudellinen hyöty liittyy mahdollisuuteen päättää omasta ajankäytöstä aiempaa vapaammin ilman taloudellisten reunaehtojen kahlitsevaa vaikutusta esimerkiksi epämieluisaksi koettuun työympäristöön. Suurella varallisuudella on mahdollista päättää vaikkapa lisääntyvästä ajankäytöstä perheen, ystävien tai muiden läheisten ihmisten kanssa. Tämä voi liittyä samaan aikaan myös vaikkapa harrastamisen tai matkustamisen lisäämiseen omassa kalenterissa. Se voi olla myös jokin muu asia tai tekeminen, jota niin kutsutussa oravanpyörässä juoksemalla ei välttämättä tulisi edes ajatelleeksi.
Lisänäkökulmana ja yhtenä perusasiana voi pitää myös sitä, että sijoitussalkkua laatiessa on mahdollista huomioida sijoitustoiminnan laajemmat vaikutukset muihinkin kuin sijoittajaan itseensä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sijoituskohteiden valitsemista sillä reunaehdolla, että vaikkapa osakkeiden taustalla olevien yritysten liiketoiminnot pyrkivät rahan tekemisen ohella ratkaisemaan omalta osaltaan tuotteillaan, palveluillaan ja teknologioillaan jotakin globaalia kestävyysongelmaa.
Lue lisää: vastuullinen sijoittaminen.
Toisaalta sijoitustoiminnassa voidaan pohjustaa sijoittajan oman henkilölähipiirin taloudellisesti kestävämpää tulevaisuutta siten, että sijoitussalkku muodostetaan tuottamaan tasaista tulovirtaa vuosikausien ajaksi myös seuraaville sukupolville. Vaihtoehtoinen mahdollisuus on myös ohjata sijoitustoiminnan tuottoja omien rahantarpeiden jälkeen haluamaansa hyväntekeväisyyteen.
Näiden sinänsä arvokkaiden mahdollisuuksien kääntöpuolelta löytyy kuitenkin tarve tehdä vähintäänkin alitajuinen päätös siitä, missä suurta taloudellista varallisuuttaan haluaa säilyttää. Pankkitilikin on päätös, vaikkakin luonteeltaan varsin usein passiivinen päätös. Siirrettäessä varallisuutta pankkitililtä muihin kohteisiin ihminen yleensä kasvattaa sijoitusriskiään. Tämän vastinparina kohoaa lähtökohtaisesti myös varallisuudelle saatava tuotto-odotus.