Säästäminen & sijoittaminen24.04.2018 Listasimme parhaiten tuottaneet rahastot Parhaiten tuottaneet rahastot tarjoavat hyvän lähtökohdan uusia rahastosijoituksia mietittäessä – onhan hyvin tuottaneilla rahastoilla ainakin track record kohdallaan. Suvi Tuppurainen Nordnet 2
Ajankohtaista pörssissä15.01.2019 REIT-yhtiöt vaihtoehtona asuntosijoittamiselle Välillä olen miettinyt, että pitäisikö sitä alkaa asuntosijoittajaksi. Sitten muistankin jo periaatteessa olevani sellainen jo nyt. Osa salkustani on nimittäin kiinni kiinteistösijoitusyrityksissä eli REIT-yhtiöissä. osinkokuningas Yksityishenkilö 8
Säästäminen & sijoittaminen01.02.2017 Seitsemän askelta eläkeläiseksi osingoilla Osinkokasvun strategiassa sijoittaja hyötyy ajan mittaan korkoa korolle -tekijästä. Strategiassa osakkeita ostetaan jatkuvasti lisää osingonmaksukykyisistä yhtiöistä. Omistukset keskitetään yhtiöihin, jotka kykenevät vuosittain kasvattamaan osakekohtaista osinkoa. Nämä osingot uudelleensijoittamalla salkku kasvaa eksponentiaalisesti pitkässä juoksussa. Tällöin osinkokasvun moottoreina toimivat osakemäärän kasvu ja osakekohtaisen osingon kasvu. Listaan tähän merkintään vaiheet, joita seuraamalla voi pyrkiä eläkkeelle osinkojen varassa. Jukka Oksaharju Nordnet 103
Sijoitusideat & inspiraatio04.05.2020 Onko Kone ostohinnoissa? Tarkastelen Koneen houkuttelevuutta sijoituskohteena fundamenttianalyysin keinoin. Random Walker Yksityishenkilö 21
Säästäminen & sijoittaminen09.09.2020 Osakkeiden tunnusluvut haltuun: P/E, P/B, P/S, osinkotuotto ja ROE Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yleisimpiä osakkeiden tunnuslukuja, joihin sijoittajan on tärkeää kiinnittää huomiota sijoituskohteita kartoittaessaan ja tutkiessaan. Käsittelen P/E-, P/B- ja P/S-luvut ja osinkotuoton Jukka Oksaharju Nordnet 15
Arjen säästövinkit15.07.2014 Betala mindre, så får du mer Bra produkter och tjänster är ofta dyra. Därför är det förståeligt att vi accepterar höga avgifter även när det gäller placeringstjänster. Placeringstjänster är dock en helt annan historia. Martin Paasi Nordnet 62
Ajankohtaista Nordnetistä16.10.2018 4 erittäin kätevää ominaisuutta Nordnet-sovelluksessa Nordnetin mobiilisovellus on hiljattain uudistunut täysin. Jos et vielä tunne sovellusta kovin hyvin – tai jos et ole kenties vielä kokeillutkaan sitä, niin tässä neljä vinkkiä, joilla saat siitä enemmän irti. Nordnet Nordnet 10
Ajankohtaista pörssissä22.11.2018 Jenkkilästä osinkoja jopa kuukausittain Monelle sijoittajalle osingot ovat ainoaa säännöllistä sijoituksista saatavaa rahavirtaa, ja Jenkkilästä osinkoja voi saada jopa kuukausittain. osinkokuningas Yksityishenkilö 17
Säästäminen & sijoittaminen23.02.2016 Rahaston konkurssiriski Pankkiosakkeiden alamäen ja taustalla olevien huolien takia sijoitusrahaston konkurssin mahdollisuus on alkanut mietityttää sijoittajia. Todettakoon nyt heti kättelyssä, että tavalliset, suoraan osakkeisiin tai korkoinstrumentteihin sijoittavat rahastot (mukaan lukien ETF:t) eivät voi, ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä mennä konkurssiin. Markkinoilla on kuitenkin paljon rahastontapaisia sertifikaatteja eli ETN:iä mutta myös synteettisiä rahastoja, joissa tappioriski vaihtelee merkittävästi. Minkälaisia tappioriskejä eri sijoitusvaihtoehdoilla sitten on? Martin Paasi Nordnet 43