Siirry pääsisältöön

REIT-yhtiöt vaihtoehtona asuntosijoittamiselle

Välillä olen miettinyt, että pitäisikö sitä alkaa asuntosijoittajaksi. Sitten muistankin jo periaatteessa olevani sellainen jo nyt. Osa salkustani on nimittäin kiinni kiinteistösijoitusyrityksissä, eli REIT-yhtiöissä.

REIT-yhtiöt mahdollistavat helpon kiinteistösijoittamisen. Ammattilaiset hallinnoivat tuhansien kiinteistöjen portfoliota, eikä sijoittajan tarvitse pelätä vuokralaisen suihkun alle nukahtamista ja vesivahinkoa. Toki  REIT-yhtiöissä on myös omat riskinsä – pörssiyhtiöihin sijoittaminen mahdollistaa rajujakin arvonvaihteluita ja osingonkin määrä saattaa vaihdella vuosittain.

Ohessa on muutama korkean yieldin REIT-yhtiö sijoittajan jatkotutkimuksia varten:

Kite Realty Group Trust (KRG)

Nykyosinkoprosentti 8,2%, osinko on kasvanut yhtäjaksoisesti viisi vuotta ja viiden vuoden keskimääräinen osingonnostoprosentti 4,7%.

Kimco Realty Corporation (KIM)

Nykyosinkoprosentti 7,1%, osinko on kasvanut yhtäjaksoisesti kahdeksan vuotta ja viiden vuoden keskimääräinen osingonnostoprosentti 7,3%.

Brookfield Property REIT (BPR)

Nykyosinkoprosentti 7,2%, osinko on kasvanut yhtäjaksoisesti kuusi vuotta.

Brixmor Property Group Inc. (BRX)

Nykyosinkoprosentti 7,1%, osinko on kasvanut yhtäjaksoisesti kuusi vuotta.

Iron Mountain Incorporated (IRM)

Nykyosinkoprosentti 7%, osinko on kasvanut yhtäjaksoisesti yhdeksän vuotta ja viiden vuoden keskimääräinen osingonnostoprosentti 16,2%.

Mainittujen yritysten nykyosinkoprosenttien keskiarvoksi saadaan 7,3%. Sijoittamalla 20 000 € per yhtiö (yht. 100 000 €) sijoittaja kuittaisi brutto-osinkoja 7300€ vuodessa (olettaen nykyisten tuottotasojen jatkuvan).

Lisää sijoitusideoita voit löytää kirjoittajan Nordnet Blogi -profiilista ja Osinkokuningas-blogista.

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa kirjoitushetkellä tekstissä mainituista yhtiöistä Kimco Realty Corporation ja Iron Mountain Incorporated -yhtiöiden osakkeita. Kirjoittaja ei sitoudu päivittämään tähän blogiin omistusmuutoksia tekstin julkaisun jälkeen. Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia tai -kehotuksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa. Tässä blogissa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään blogin välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa. Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. 

Erityinen vastuunrajoitus: tähän blogikirjoitukseen kerätyt tiedot on hankittu useista eri julkisista lähteistä. Minun pyrkimyksenäni on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa olisi virheitä. En vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä blogikirjoituksessa esitettyjen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
6 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
06.03.2019 15:58

Hei, jakaako nämä yhtiöt kuukausittain osingon vai neljännesvuosittain. Haluisin enemmän osinkoja mieluiten kuukausittain? Kassavirran kannalta vaikuttaisi hyviltä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2019 19:48

Mua kanssa kiinostaa tämä, miten on näissä?

Nimetön
Nimetön
20.01.2019 12:58

Osinkokuningas = Oksaharju? Vai onko jonkun toisen vastuuvapaus tullut pastettua? Vai onko tämä yleistä tietoa mikä on minulta mennyt ohi?

AJANKOHTAISTA PÖRSSISSÄ osinkokuningas 15.01.2019
Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju)

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.01.2019 16:42

Hyvä huomio, korjasin typon!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.01.2019 19:22

Eli voi olettaa että ei olla sama henkilö? Kai tästä voi silti alkaa juoruilla Sharevillessä 😀
Mikään ei ole niin tosi kuin internetiin kirjoitettu sana.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
26.01.2019 11:18

Ei olla sama henkilö 😀

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki