Martin Paasi
Valtionvarainministeriö (VM) ja Suomen Pankki ennustavat, että tänä vuonna olemme 0,5 prosentin taantumassa (eli bruttokansantuote supistuu tämän verran). Tulevalle vuodelle Suomen Pankki ennustaa 0,2 prosentin taantumaa, kun taas VM on optimistisempi 0,7 prosentin kasvuennustuksellaan. The Economistin kolmenkymmenenviiden rikkaimman maan talousvertailussa Suomen sija on 35. Kyllä. Viimeinen.
Asiaa ei auta se, että Suomen bruttokansantuotteen (bkt) taso ei ole kasvanut viimeiseen viiteentoista vuoteen. Se ei ole kasvanut, koska taloutemme tuottavuus ei ole kasvanut. Tuottavuus ei ole kasvanut, koska Suomeen ei investoitu tarpeeksi viimeisten viidentoista vuoden aikana. Samalla myös vaihtotaseen alijäämä on kiihtynyt. Eli julkisen talouden lisäksi, myös yleinen taloutemme on elellyt velaksi. Ilman velanottoa, bruttokansantuotteemme olisi vieläkin heikompi.
Huolettoman taloudenpidon seuraus on se, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kaikkeen siihen, mitä haluaisimme. Haluaisin uskoa, että kaikki ymmärtävät tämän. Julkisessa keskustelussa kinataan ehkä enemmänkin siitä, että mistä kuluista leikataan ja pitäisikö tulopuolta, eli veroja korottaa. Verotaakan kasvattaminen hidastaa taantumasta palautumista entisestään, siinä missä kulujen leikkaaminen on poliittisesti vaikeaa.
Talousasioiden ymmärtäminen on monen päättäjän osalta heikoissa kantimissa. Se on ymmärrettävää, eikä se sinänsä olisi ongelma, mikäli töikseen näitä asioita pohtivia virkahenkilöitä kuunneltaisi. Sellaisia kuten valtiovarainministeriön budjettipäällikköä Mika Niemelää. Vaikka se on vaikeampaa, omaa poliittista ideologiaa ja aatetta voi hyvinkin toteuttaa talouden ehdoilla. Vahva talous kun on koko poliittisen värikartan ja varsinkin Suomalaisten etu.
Monella Suomalaisella on nyt hankalaa. Kansallisella tasolla se johtuu näivettyvästä taloudestamme. Kun veturi hidastaa vauhtiaan, perille pääseminen on nihkeämpää. Ellei painetta kattilassa kasvateta, jäämme muusta maailmasta jälkeen. Olemme jääneet jo viimeisten viidentoista vuoden ajan, joten kriisitietoisuuden soisi yleistyvän. Eteneminen ei taakkaa lisäämällä parane ja taakkaa vähentämällä pääsemme vain hieman pidemmälle.
Siksi kaipaan julkiseen keskusteluun veronkorotusten ja leikkaamisen lisäksi kriittistä keskustelua tehostamisesta. Siitä, miten saamme aikaan enemmän ja parempaa vähemmällä. Koska nyt sotessa on päädytty vähempään ja huonompaan enemmällä. Ratkaisu löytyy oikean tekemisen mittaamisesta ja siihen kannustavista kannustimista. Koska yksilön tarvehierarkiassa perhe menee yleisen hyvän edelle. Siksi oikeanlaista jälkeä syntyy vain, kun omat ja yhteisön intressit ovat linjassa.
Toisekseen tarvitsemme innostavan vision tulevaisuudellemme. Sellaisen innostuksen majakan, joka kannattaa pimeiden vuosien läpi. Sellaisen, joka sopii useimmille niin, että kun vetovastuu vaihtuu, tekemisen suunta ei ainakaan kokonaan muutu. Sellaisen, jolla on väkevä vaikutus. Itsenäistyneessä Singaporessa kadut olivat mutaa 60-luvun alussa. Siinä kohtaa päätettiin ryhtyä globaalin rahaliikenteen hubiksi. Tänään se on Yhdysvaltojakin menestyneempi talous.
Ratkaisu löytyy oikean tekemisen mittaamisesta ja siihen kannustavista kannustimista. Tämä voisi toimia jos se tehtäisiin oikein mutta Suomessa se menee niin että työntekijän tekemistä mitataan ja johto saa kannustavat kannustimet ei oikein olla samassa veneessä
Seuraavan kerran kannattaa vertailla 35 köyhimmän maan taloutta niin ehkä suomi on sitten ykkösenä!
Onhan Suomi sentään tehnyt loistavan miljardiluokan sijoituksen kun tässä samassa vertailussa Kreikka saavutti ensimmäisen sijan. Kataiselle ja Urpilaiselle kannattaisi tästä hyvästä työstä antaa jokin sijoittajapalkinto.