Siirry pääsisältöön

Jorma Vuoksenmaan historia osakesijoittajana ja treidaajana

Nordnet pyysi minua tämän alkavan blogisarjani avaukseksi kirjoittamaan omasta sijoittajahistoriastani. Sytyin otsikkoehdotukseen heti. Vuonna 1962 syntyneenä sijoittajahistoriani kun kertoo paljon myös yleisellä tasolla Suomen pörssin ja sijoittamisen historiasta.

Ostin ensimmäiset osakkeeni 16-vuotiaana. Luin teininä paljon, ja olin alkanut kiinnostua osakkeista. Tutkin niiden hinnanmuutoksia kirjastossa vanhoista sanomalehdistä ja pankista saamastani ”Pörssiyhtiöt 1978” -kirjasta. Ansaitsin 43 markkaa jakamalla 615 kappaletta Hämeenlinnan Kaupunkiuutisia keskustan kerrostaloihin. Yhtenä kauniina perjantaina päätin sitten riskeerata ja laittaa alkeelliset tutkimustulokseni puntariin: ostin koko kuukauden ansioillani, vajaalla 200 markalla, Keskon ja Enson osakkeita. Kriteerini taisi olla korkea osinkotuotto ja jokin alkeellinen hinnan halventumisindikaattori.

Olin sukuni ensimmäinen, joka koskaan osti osakkeita. Isovanhempani olivat maanviljelijöitä Lopelta ja menetetyn Karjalan Räisälästä. Isäni oli metsäinsinööri, äitini opettajatar. 70-luvulla eivät rikkaammatkaan perheet olleet kovin rikkaita. Suomi oli toipumassa sotakorvauksista, mutta valtaosalle perheistä ei jäänyt varaa mihinkään ylimääräiseen. Säästöt menivät asuntoon tai enintään kesämökkiin. Myöskään ystäväpiirini vanhemmista en tiedä kenenkään omistaneen osakkeita. Vasta 80-luvun puolivälissä osakkeet alkoivat tulla tavallisen kansan asiaksi.

Yksinäisyys alkavassa pörssiharrastuksessani ei kuitenkaan ollut haitaksi. Oli jännittävää katsoa joka aamu Hämeen Sanomien sanomalehdestä kurssit ja elää mukana kymmenien pennien muutoksissa. Ja voi sitä palkkapäivän päivän tuntua, kun osinkokupongit (kirjaimellisesti) irroitettiin, ja kymmenen markan, parin nykyeuron ”osinkopotti” oli tililläni.

Lukiovuosina pieni pelikassani ja lukuisiin kiinnostuksen kohteisiin sirpaloitunut aikani ei riittänyt osakeharrastuksen merkittävään kasvattamiseen. Aikani meni shakkiin, raveihin, bridgeen, backgammoniin, sököön ja opiskeluun – tässä järjestyksessä. Vasta 1986, kun keskeytin matematiikan opintoni yliopistolla muuttaakseni Lontooseen vedonvälittäjäksi, siirsin siihenastiset pienet asuntosäästöni osakkeisiin. Nyt valintani olivat Partek ja Schauman. Tässä vaiheessa olin jo alkanut piirrellä millimetripaperille Point and Figures -chartteja. Ostoni olivat jonkinlainen synteesivalinta teknisestä analyysistäni ja ”vihjeistä”, joita uteliaana kuulostelin Fabianinkadun pörssin yleisölehterillä.

Pörssi oli erikoinen spektaakkeli noina aikoina. Kauppaa käytiin salissa, jossa eri pankkien ja pankkiiriliikkeiden meklarit istuivat pulpeteissa. Ensin niin sanotun julkihuudon aikana meklarit saivat syöttää salin edessä näkyneelle taululle osto- ja myyntitarjouksia, kunnes ne kohtasivat. Äänimerkin jälkeen sovittiin kaupan koosta, ja asia toistettiin, kunnes kokonaisen pörssierän kokoisia noteerauksia ei enää syntynyt. Julkihuudon jälkeen meklarit saivat sopia keskenään yksityisistä kaupoista päivän ylimmän ja alimman hinnan asettamissa rajoissa.

Silakkapaperi ja kosmoskynä

Pörssin lehtereillä seurasi kaupankäyntiä yleensä parikymmentä kiinnostunutta. Osa teki oikeastikin isoa kauppaa ja soitteli ihailevien katseiden keskeltä määräyksiä suoraan alakertaan kannettavilla (tai oikeastaan tuon ajan raahattavilla) puhelimillaan. Osa teki minun tavoin mitä erilaisempia tilastomerkintöjä. Huipentumana oli Kalle, hyväntuulinen vanha mies, joka aloitti usein aamun syömällä kauppatorilta ostamansa savusilakat pörssin lehterillä ja alkamalla sitten tehdä kalojen käärepaperiin muistiinpanoja kosmoskynällä.

Meklarit alakerrassa olivat sen sijaan arvokkaita hahmoja. Muistaakseni Gyllenbergin pankkiiriliikkeen päämeklari saapui saliin aina kolmiosaisessa puvussa, kävelykepin huolellisesti naulakkoon asettaen. Legendaksi jo tuolloin nousemassa olleesta Henrik Kuninkaasta paistoi energia ja karisma. Moni muukin meklari oli tuolloin hahmo, lähes rocktähti, ja heidän liikkeitään seurattiin kuin näytelmää.

Esimerkiksi itse tilastoin aina ulkomaisia rahastoja palvelleiden pankkiiriliikkeiden ostot Helsingin Sanomien ”suurimmat kaupat” -palstalta. Sainkin tällä alkeellisella menetelmällä kiinni muutamia hyviä nousijoita, mm. metsäyhtiö Kajaanin. Olikin tavallaan loogista, että suuret, usein amerikkalaiset ostajat tarvitsivat suurempia osakemääriä, kuin mitä parissa päivässä oli saatavilla, ja osakkeet jatkoivat nousuaan, vaikka isoja ostoja oli jo tapahtunut. Jo näinä aikoina aloin uskoa trendejä seuraaviin menetelmiin ja siihen, että fundamentit asettavat rajat osakkeiden hinnoille, mutta näiden rajojen sisällä psykologia määrittelee hinnan muutokset ja ajoittumiset.

2020-luvun internetin välityksellä tapahtuva treidaaminen on epäilemättä tehokasta, virheetöntä, nopeaa ja edullista. Mutta joka kerta, kun käyn pörssiklubilla ja kävelen vanhan pörssitalon alakerran läpi hissille, kaihoan jotenkin noita värikkäitä 80-luvun aikoja, kun tupakansavu nousi tradinglattialta ja lähetit kiikuttivat pulleita, miljoonien arvoisia osakekirjanippuja nahkasalkuissa.

500 %:n velkavipu

Noina 80-luvun loppupuoliskon päivinä sijoittaminen rantautui Suomeen. Sääntelyjä lievennettiin. Ulkomaiset investoinnit tulvivat Suomeen, kun monet yhtiöt olivat jääneet suhteettoman halvoiksi. Suomen pörssi nousi vielä jyrkemmin kuin tuon hyvän ajan muut eurooppalaiset markkinat. Suuri yleisö alkoi innostua osakkeista. Ensimmäiset sodan jälkeisen ajan varakkaat vanhukset alkoivat siirtää säästöjään pankkikirjoiltaan osakkeisiin. Nuorempi polvi hyppäsi mukaan vielä innokkaammin – usein velkarahalla.

Noina villeinä vuosina velkaa nimittäin sai. Tai oikeammin: sitä tyrkytettiin. Itsekin muistan, miten pysäytin Lontoosta lomaillessani autoni Mäkelänkadulla, kävelin satunnaiseen Säästöpankkiin, ja tulin sieltä ulos 100 000 markkaa osakkeisiin lainanneena. Vakuuteni? Lupaus kaverini nimikirjoituksesta, tulevat osakkeet ja noin 20 000 markan edestä vanhoja. Lainan korko oli vaatimattomat toistakymmentä prosenttia, mutta uskaliaisiin nuoriin miehiin pankit siis luottivat.

Ja kuinkas sitten kävikään, kuten Tove Jansson kysyisi tässä? Mustana perjantaina 1987 pörssit romahtivat. Helsinki toipui hetkellisesti, mutta painui sitten uuteen, pitkittyneeseen laskuun.

Olin onnekas, kuten yleensäkin. Holtittomalla lainarahalla pyörittämässäni salkussa oli vain 400 kappaletta Instrumentariumin osakkeita, kun syöksy tapahtui. Kun yritin muiden mukana myydä tämän, muistaakseni alle 20 % varallisuudestani sisältäneen omistukseni, ei kukaan vastannut pankissani piensijoittajien puhelimeen koko päivänä! Tämäkin oli lopulta onnekasta, koska pääsin realisoimaan noin 5 000 markan tappiot vähän kohentuneella kurssilla.

Romahduksen ja pian käynnistyneen talouslaman aikana jo silloin käyttämäni trendejä seuraavat strategiat pitivät minut poissa markkinoilta, kun graafit näyttivät todella ankeilta. Mutta tutkimusta tein ahkerasti parempia aikoja odotellessani. Lontoon kaksioni kirjahylly alkoi täyttyä Foylesilta ostetuista kymmenistä pörssikirjoista ja kymmeniä puntia maksaneista European Point and Figures Libraryn graafiniteistä. Tutkin, tutkin ja tutkin.

Kun muutin takasin Suomeen 1994, oli pelikassani jo karttunut vedonlyönnillä sen verran suureksi, että kelpasin muutaman ”oikeankin” pankkiiriliikkeen asiakkaaksi. Olin epäilemättä näiden köyhin asiakas, mutta koska tein aktiivista kauppaa, olin tervetullut – myös ”hovinarriksi” hauskoille Lapin matkoille ja vauhdikkaisiin tapahtumiin muuallakin. Tutustuin tuon aikaisiin rahastojohtajiin ja suursijoittajiin. Opin paljon tuon profiilisten toimijoiden markkinalogiikasta.

Tapio, yksi juuri alkaneen urheiluvedonlyöntioperaationi European Sports Betting Consultantsin avustajista, toi uuden näkökulman sijoittamiseeni. Olin kiinnostunut optioteoriasta, mutta aikani ei kerta kaikkiaan riittänyt sen syvälliseen tutkimukseen, kun urheiluvedot ja pienet lapseni olivat tietysti ykkösasiani.

Ostin Tapiolle ja hänen Mikko-ystävälleen pari alkeellista osake-, optio- ja matlab-ohjelmaa. Teimme yhdessä tutkimussuunnitelman, jota tässä vaiheessa kauppakorkeakouluun päässeet ystäväni alkoivat toteuttaa.

Kaikki meni hyvin. Opimme paljon. Sain itsevarmuutta optioiden asettamiseen ja pikku voittoja. Tapiolla ja Mikolla kävi vielä paremmin. Viimeksi, kun kuulin Mikosta, hän hallinnoi Sveitsissä suurta rahastoa. Chicagon ja Harvardin kautta Lontooseen jättimäiselle Pacific-operaatiolle päätynyt Tapio keskustelee yhä kanssani sijoittamisesta, kun pari kertaa vuodessa olemme yhteyksissä. Aikansa ilmiö tämäkin, sillä juuri noihin aikoihin suomalaisen finanssiosaamisen kansainvälistyminen pääsi vauhtiin Pentti Kourin jo toistakymmentä vuotta aiemmin avaamalla ladulla.

Dr ja dr

Akateemiseen finanssimaailmaan pääsin kurkistamaan myös professori William T. Ziemban kautta. Tutustuin Billiin jo edesmenneen Vaasan Kauppakorkeakoulun professorin Antti Kannon kautta. Bill Ziemba oli British Columbia -yliopiston professori Vancouverista. Aloimme pelata hevosia kimpassa. Yhtenä vuonna meillä oli kimppatalo Saratogan laukkameetingin aikana New Yorkissa. Meillä oli hyvä kaksisuuntainen kunnioitus, vaikka itse olin vain 23 matematiikan opintoviikon dropout ja Bill useita kymmeniä kirjoja kirjoittanut, ympäri maailmaa luennoimassa kiertänyt viittä vaille taloustieteen nobelisti. Bill kutsui minut mukaan muutamaan korkeatasoiseen tutkijatapaamiseen. Olipa meillä hankkeena jopa hedgerahasto Suomeen ennen niiden lopullista muotiin tuloa, mutta byrokratia ja ”uhkapeluri”-taustoihimme liittyneet ennakkoluulot vesittivät suunnitelmamme.

Tuolloin vuosituhannen vaihteen tienoilla tiede alkoi valaista paitsi omaa, myös koko Suomen sijoittajamaailmaa. Bill Ziemban ohella monet muutkin maailmanhuiput kävivät luennoitsemassa täällä. Internetin tulo levitti parhaat akateemiset paperit kaikkien saataville. Asiat olivat helpommin tutkittavissa – ja niitä tutkittiin. Rahastojen kilpailussa ei enää riittänyt, että laittoi kauniin jakkupukuisen naisen Helsingin Sanomien koko sivun mainokseen vakuuttelemaan: ”olemme asiantuntijoita ja seuraamme pörssejä päivittäin”. Kvanttifyysikot alkoivat syrjäyttää ”käytettyjen autojen kauppiaita” Wall Streetilla ja Aleksanterinkadullakin.

Omakin tutkimukseni helpottui. Delphi Economicsin Viking- ja Omega Trade Station -ohjelmistot näyttävät epäilemättä kömpelöiltä tänään, mutta niillä pääsi alkuun. Itse asiassa tietty puolimanuaalisuus jopa edistää oppimista, kun informaatio ei tule silmille liian nopeasti. Jopa 80-luvun point and figures -charttieni käsitäyttö oli tässä mielessä hyödyllistä.

2000-luvulla välityspalkkiot alkoivat pudota jyrkästi ja mahdollistaa päivätreidauksen. Itsekin aloin hyödyntää tätä mahdollisuutta. Vanhoina hyvinä aikoina tuntui, että jos kvartaalin tulos oli ylittänyt analyytikkojen konsensusennusteen, Nokiaa pystyi ostamaan päivächartin breakouteista ja menemään ulos aina, kun myyjiä alkoi ilmestyä. Sittemmin nuo edut ovat minimoituneet tai jopa kadonneet – mahdollisesti automatisoidun robottikaupankäynnin seurauksena.

Robottitiikeri

Itsekin olen alkanut automatisoida kaupankäyntiäni. Käytössäni on työntekijäni koodaama ”breakout alert”, joka varoittaa meitä päästrategiamme, kauppa-alueilta murtautuvien instrumenttien osto- tai myyntisignaaleista. Mutta vaikka olen yrittänyt kehittyä tieteen mukana ja hankkia ajan tasalla olevia työkaluja, on etuni sijoittamisessa markkinaan nähden kutistunut. Asian seurauksena olen vähentänyt osakekauppani tiheyttä, volyymia ja riskitasoa. En ole rikas, mutta lapseni ovat jo aikuisia, enkä tarvitse rahaa vaatimattomaan kulutukseeni juurikaan nykyistä enemmän. Siksi olisi järjetöntä yrittää voittaa rahaa, jota ei tarvitse, sillä uhalla, että häviää hyvinvointia, aikaa ja stressipisteitä nykytasosta.

Äskeisestä huolimatta sijoitan aktiivisesti yhä kohtalaisilla panoksilla. Ja aasialaisen horoskooppimerkkini mukaisesti elän kuin tiikeri. Odottelen laiskan näköisesti, mutta hyökkään vahvasti ja nopeasti, jos saalis tulee näköpiiriini – eli kun tuottoa lupaava edullisen sijoittamisen mahdollisuus muodostuu. Panoskokoni on sitä isompi, mitä suurempi on etu ja mitä pienempi on riski.

Juuri panostus, kärsivällisyys ja riskinhallinta ovat olleet hyödyllisiä asioita, jotka ovat auttaneet minua välttämään poikkimenon 40 vuoden aikana urheilu- ja pörssivedonlyönnin parissa. On ollut opettavaista nähdä yksilöiden ja ihmisjoukkojen epärationaalisuutta, riskiholtittomuutta sekä sattuman suurta mahtia silloinkin, kun kaikki päätökset ovat olleet viisaita.

Pienten tuottojen lisäksi pörssiharrastus antaa myös henkistä lisäarvoa. Tutkimus kiehtoo minua yhä, ja se sujuu nyt helpommin kuin 80-luvulla.

Blogisarjani seuraavassa osassa jatkan tästä: miksi sijoittaminen on vielä parempi peli kuin urheiluvedonlyönti.

/Jorma Vuoksenmaa

Vieraskynä
Vieraskynä
vieraileva kirjoittaja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
2 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Juha Pihlava
Juha Pihlava
20.04.2021 10:21

Olipa mukavaa muisteloa,Tavattiin Scandik Infra cityn,varsahuutokaupassa abaut 2000.
Kiitos muuten oluesta! 3kopla keskusteli ja muisteli silloinkin,sinä Jouko ja minä.
Paranemisia ja hyviä vointeja.

Jyrgi
Jyrgi
20.04.2021 12:18

Hyva kirjoitus, kiitos!