Siirry pääsisältöön

Toimiva tylsyys

Säästämisessä aika on rahaa. Mitä pidempään maltat olla kuluttamatta sijoitettua varallisuuttasi ja mitä vähemmällä pärjäät, sitä nopeammin vaurastut. Warren Buffett, Ingvar Kamprad ja jopa John D. Rockefeller ovat olleet pitkäjänteisiä puurtajia ja kulutustavoiltaan pidättyväisiä.

Buffett on asunut samassa Omahan kodissa viimeiset 62 vuotta. Kamprad osti vaatteensa kirppiksiltä. Rockefeller opetti lapsilleen, että yksi juustoviipale riittää*. Pidättyvyys on paitsi hyve, myös kannattavaa. Pidättyväisyyteen kykenevät ihmiset kykenevät myös pitkäjänteisyyteen.

Pitkäjänteinen osakesäästäminen ei vaadi erityisiä taitoja. Se jalkautuu kuitenkin parhaiten, jos mainoslehtiä selatessa ei sorru mihinkään turhaan. Ja siitä, että pystyy antamaan varallisuuden olla ja kasvaa. Että valitsee olla kuluttamatta, vaikka ylimääräistä olisikin. Elämä on valintoja.

Mutta mikä voisi olla tylsempää? Mitä itua vaurastumisessa on, jos sitä ei laita ‘hyötykäyttöön’? Eihän niitä rahoja saa mukaan hautaankaan tai minne ikinä sitten kuvittelee päätyvänsä. Kukapa ei haluaisi vaurastua tässä ja nyt, jotta voisi olla riippumaton muista ja saada tehdä mitä lystää.

Jos tämä kuulostaa tutulta, niin pointti on tämä: pikavaurastumiskeinoa kannattaa etsiä yrittäjyydestä. Osakesijoituksilla se ei onnistu. Tai korkeintaan yhtä hyvin kuin lottoamalla. Yhtä lailla on täysin varmaa, että osakesäästämisellä vaurastuu pitkässä juoksussa.

Siinä missä osakesäästämällä vaurastuminen lyhyellä aikavälillä edustaa sattumanvaraisuutta, pitkä aikaväli (20-60 vuotta) edustaa kasvavassa määrin lainalaisuutta. Sijoitustyylistäni johtuen tiedän suhteellisen tarkalleen minkälainen varallisuus minua odottaa, kun jään eläkkeelle.

Onneksi elämässä ei aina tarvitse tehdä ‘joko-tai’ päätöksiä. ‘Sekä-että’ käy myös. Siksi miellän pitkäjänteisen osakeindeksirahastosäästämiseni juttuna, ‘jota teen’, töissä käymisen, yrittämisen ja jossain määrin myös turhan kuluttamisen ohella. Kerroksittainen ajattelu auttaa.

Pystyn pitkäjänteiseen säästämiseen pitämällä sen näkymättömänä. Keksimällä muuta jännittävää arkeeni kestän tämän yhden tekemiseni – pitkäjänteisen, mutta toimivan tylsyyden.

*Titan: The Life of John D. Rockefeller, Sr.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
04.04.2019 21:30

Onkohan indeksisäästämiseen tulossa todennettavia rakoja? Onko aktiivisia ETFiä saatavilla ja miten niiden tulokset vertautuvat perinteisiin aktiivisiin rahastoihin? Ilmeisesti piensijoittajalle pätee edelleen kovera tulokäyrä jossa “näkemyksen” lisääminen johtaa huonompaan tuottoon kunnes riittävä “näkemyksen” laatu määrä ja kokemus nostavat tuoton tasoihin tai yli passiivisen indeksin.
https://www.marketwatch.com/amp/story/guid/BBB444CA-5621-11E9-9224-C12E3641FE80

Nimetön
Nimetön
04.03.2019 22:36

“Säästämisessä aika on rahaa.” … Aika on ihmisen keksintöä, kuten rahakin. “Mitä pidempään maltat olla kuluttamatta sijoitettua varallisuuttasi ja mitä vähemmällä pärjäät, sitä nopeammin vaurastut.” – Eineslaatikoita saa S-Marketista alle kahden euron. Maistuvat kylmänäkin, ei mene rahaa lämmittämiseen. “Warren Buffett, Ingvar Kamprad ja jopa John D. Rockefeller ovat olleet pitkäjänteisiä puurtajia ja kulutustavoiltaan pidättyväisiä.” – Voihan sitä puurtaa solmio kaulassakin näemmä. “Buffett on asunut samassa Omahan kodissa viimeiset 62 vuotta” – Seuraavat 62 miljardia vuotta Buffet majailee manan majoilla ilman ainuttakaan buffet.tarjoilua. “Kamprad osti vaatteensa kirppiksiltä.” – Ikea-kekkuli oli trendikäs vekkuli. “Rockefeller opetti lapsilleen, että yksi juustoviipale riittää*.” – *… Lue lisää >>

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki