Saksan talous lähdössä uuteen nousuun – osakekampanja alkaa!

Saksan talous on lähdössä uuteen nousuun. Viime kuukausina euro on heikentynyt merkittävästi, mikä on kohentanut euroalueen ulkoista vientikilpailukykyä. Samalla öljyn noin vuosi sitten alkanut tuntuva hinnanlasku on saanut perusteollisuuden kiittämään kustannuspaineiden helpottaessa asteittain. Tänään alkavassa Nordnetin kaupankäyntikampanjassa ostot Xetra-markkinapaikalta min. 5 euroa / 0,10 prosenttia. Kampanja on voimassa aikavälillä 11.5.–29.5. ja koskee yli 500 euron kauppoja.

Eurooppalaisen teollisuuden asteittain kohenevien näkymien ohella öljyn hintapudotus on myös paksuntanut saksalaisten kuluttajien lompakoita energialaskun pienentymisen tahdissa. Sikäli kun kuluttajien säästyneet eurot siirtyvät energialaskulta muuhun kulutukseen, hyrähtää Keski-Euroopan talous uusille vauhtilukemille. Saksalaisten kuluttajien luottamusta mittaava Reutersin laskema indeksi onkin yltänyt alkuvuoden aikana vahvimmilleen sitten lokakuun 2001.

Kilpailukykyinen Saksa poimii rusinat pullasta

Nykytilanteessa euroalueen sisällä parhaat hedelmät vallitsevasta markkinatilanteesta korjaa kilpailukykyinen ja voimakkaasti ulkomaankauppaan orientoitunut Saksa. Sen talouskasvuennusteita onkin nostettu alkuvuoden 2015 aikana useamman ennustelaitoksen toimesta.

Huomionarvoista on, että Saksa on maailman neljänneksi suurin ja selvästi euroalueen suurin talous. Saksan talouden rakenne on Suomen tavoin voimakkaasti vientivetoinen. Viennin merkitystä alleviivaa, että Saksa on tällä hetkellä maailman toiseksi suurin tavaroiden viejä. Lähtökohdan vuoksi euron heikentyminen kohentaa saksalaisten tuotteiden menekkiä kansainvälisillä markkinoilla. Maan sisäisessä tarkastelussa Saksa hyötyy koulutetusta työvoimasta, kehittyneestä infrastruktuurista ja vahvasta pääomakannasta.

Saksan talous vältti kaksoistaantuman

Yleinen talouskehitys on pysytellyt Saksassa plusmerkkisenä koko 2010-luvun. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa bruttokansantuotteen kasvu on ollut negatiivista tai nollan tuntumassa nyt jo neljättä vuotta.

Saksan bruttokansantuotteen kasvuvauhti alkoi kiihdyttää uudelleen viime vuoden lopulla, kuten seuraavasta, maan 2000-luvun talouskasvuvauhtia kuvaavasta käyrästä on mahdollista havaita.

Saksan_BKT_kasvu

Saksan BKT-kasvuvauhti 2000–2014

Viime vuonna Saksan bruttokansantuote kasvoi 1,5 prosenttia. Lähihistoriaan nähden kasvuvauhti oli voimakkainta sitten vuoden 2011. Alkuvuonna 2015 maan talouskasvuennusteita on hilattu asteittain ylöspäin. Saksa onkin pääsemässä trendikasvuaan nopeammalle kasvu-uralle – viitaten siihen, että viimeisten kymmenen vuoden aikana maan bruttokansantuotteen keskikasvu on toteutunut 1,2 prosentin tasolla.

Myös Euroopan keskuspankin taustatuli elvyttää Saksaa

Koko euroalueen ja Saksan viriävää talouskasvua vauhdittaa Euroopan keskuspankin tammikuussa julkaisema elvytysohjelma. Se kestää tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin syyskuuhun 2016 asti.

Euroalueen sisällä elvytystoimien suurimmat hyödyt valuvat voimallisimmin kustannuskilpailukykyisimmille maille, kuten Saksalle. On kuitenkin lisättävä, että Saksa hyötyy myös vahvasta kotimarkkinakysynnästään – Saksassa työllisten määrä nousi viime vuoden aikana kaikkien aikojen ennätykseensä. Tähän yhtälöön voidaan lisätä vielä kermaksi kakun päälle euron trendinomainen heikentyminen keskuspankin retoriikan tukemana.

Euroalueen talouden kiihdytykseen voi osallistua hajauttamalla salkun omistuksia keskieurooppalaisiin laatuyhtiöihin. Saksan pörssimarkkinoilta löytyy sankoin joukoin erinomaisia osingonjaon kasvattajia.

Nordnetin kaupankäyntikampanjassa ostot Xetra-markkinapaikalta ovat nyt min. 5 euroa / 0,10 prosenttia. Kampanja on voimassa aikavälillä 11.5.–29.5. ja koskee yli 500 euron kauppoja.

-> Siirry tästä kampanjasivulle

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta taikka markkinapaikasta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Source / CC BY-SA
Jukka Oksaharju
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
5 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
11.05.2015 01:55

Olisi ollut korrektia muistuttaa myös saksalaisten firmojen osinkojen lähveroihin liittyvistä ongelmista:

https://www.nordnet.fi/blogi/saksalaiset-lahdeverot-takaisin-parempi-mieli-johdatus-lomakkeisiin-2/08/01/2013/

Osingoista pidätetään siis liikaa veroa, eikä Suomen verottaja hyvitä tuota liikaa perittyä osaa, vaan se pitää ihan itse anoa takaisin Saksasta. Jos tätä ei meinaa tehdä, niin kannattaa harkita, onko järkeä sijoittaa firmoihin, jotka maksavat osinkoa.

Nimetön
Nimetön
11.05.2015 21:03

Tuo minimi merkintäpalkkio 5e (0,1%) per toteutunut kauppa olisi syytä muuttaa normaaliksi hinnoitteluksi USA:n ja Saksan pörssissä!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
12.05.2015 08:44

5 € pitäisi olla normihinta ja 1 € kampanjahinta. Ihan älytön tämä Nordnetin hinnoittelu.

Nimetön
Nimetön
16.05.2015 09:31

Minkä takia tarjoatte kampanjaa vain kuudelle eri osakkeelle? Oikeudenmukaisempaa olisi ollut tarjota se kaikille saksalaisille osakkeille. Etenkin kun kampanja-aika on niin lyhyt.

Kiitos, mutta taas kerran täysin hyödytön kampanja.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
18.05.2015 11:01

Hei Jussi! Kampanja koskee kaikkia ostoja Xetra-markkinapaikalla, ei vain näitä yhtiöitä joita esitellään myös blogissa. Näet kampanjan lisätiedot osoitteesta https://www.nordnet.fi/saksa

Sara
Nordnet