Eläkeuudistuksesta puuttuu kunnianhimo

Meillä oli rahapodissa vieraana ilmeisen osaava ja tietävä, mutta myös perspektiiviä omaava Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto. Suosittelen jakson kuuntelua, vaikka eläkejärjestelmämme tilanne ei lähtökohtaisesti kiinnostaisikaan. Eläkejärjestelmämme löytyy tarvittaessa kuvaus ETK:n sivuilta.

Suomen eläkejärjestelmä on elänyt läpi suurten yhteiskunnallisten muutosten 1960-luvulta lähtien. Nyt edessä on taas eläkeuudistus, kun yhä harvemman pitäisi kustantaa yhä useamman eläkkeet.

Kädestä suuhun

Tosiaan, eläkemaksut ovat aina menneet työssäkäyvien kädestä suoraan eläkeläisten suihin. Rahastointia, eli se osa eläkemaksusta joka menee pitkäjänteisiin tuottaviin sijoituksiin on viime vuosina yritetty kasvattaa, mutta on edelleen keskimäärin vain noin 15. prosentin luokkaa. Eli kukaan ei ole maksanut eläkerahoja “itselleen” olkoonkin, että oman eläkkeen määrä lasketaan kaavamaisesti tienatusta palkasta, voimassa olevan periaatteen mukaan.

Kun suuret ikäluokat kävivät töissä maksajia oli paljon, rahaa riitti ja kaikenlaista ekstraa rakennettiin järjestelmään. Näistä ylimääräisistä etuisuuksista ollaan nyt onneksi pääsemässä eroon. Mutta sekään ei riitä. Tulevia maksajia on liian vähän. Jo nyt palkkakustannuksesta 24,4 prosenttia menee eläkemaksuun. Bruttopalkan ollessa 3800 euroa työnantajan palkkakustannus on 4575 euroa, jolloin eläkejärjestelmään maksetaan kaukaisittain yli tuhat euroa, eli noin 12 000 vuodessa.

Uudistusta pukkaa

Eläkejärjestelmämme pyritään nyt uudistamaan, hyvissä ajoin. Julkisessakin keskustelussa on puhuttu sijoitusriskin kasvattamisesta niin, että osakemarkkinoita voisi suuremmassa määrin valjastaa vetoavuksi eläkejärjestelmän rahoittamiseksi. Kansainvälisessä vertailussa nykyinen eläkejärjestelmämme on Kauton mukaan hyvää keskikastia, myös rahoituksen luotettavuuden kuin sen kustannusten osalta. Eläkejärjestelmät ovat siis kalliita kaikkialla.

Mutta sen ei tarvitsisi olla niin.

Viidellä tonnilla koko eläke

Jos jokaisen vastasyntyneen osalta sijoitettaisi 5000 euroa kustannustehokkaasti osakemarkkinoille, olisi tällä keskimääräisellä vastasyntyneellä eläköityessään 450 000 euron (keskimääräinen suomalainen) eläkepotti odottamassa. Eli viidellä tonnilla koko eläkeratkaisu. Ja jos kaavassa käytetty seitsemän prosentin keskimääräinen vuotuinen reaalituotto tuntuu epärealistiselta, sijoitetaan (tai “korvamerkitään”) sitten hieman isompi summa kätilöopistolta kotiin kaartaessa.

Halvemmaksi tämä joka tapauksessa tulee kuin nykyjärjestelmä, jossa keskimäärin velotetaan noin 12 000 euroa vuodessa, viidenkymmenen vuoden ajan, samaan työeläkkeeseen päästäkseen (toki itsekin voi mahdollisuuksien mukaan säästää itselleen tai lapselleen eläkettä, se on suorastaan suositeltavaa, mutta se ei halvenna eläkejärjestelmämme tai palkkatasomme kustannuksia eikä paranna Suomen kilpailukykyä).

Missä kunnianhimo?

Moniongelmallisen Suomen talouden pitäisi saada vahvistumaan. Kun eläkemaksut yksin edustavat 24,4 prosenttia kaikkien työssäkäyvien palkkakustannuksesta, niin eläkeuudistuksen yhteydessä olisi tuhannen taalan paikka parantaa Suomen kilpailukykyä roimasti. Yhdessä sukupolvessa. Peräänkuuluttaisin siksi eläkeuudistuksen kunnianhimon hilaamista, myös Suomen talouden tulevaisuuden kannalta merkitykselliselle tasolle.

Miten?

Perustetaan valtiollinen eläkerahasto, joka alkaa rahoittamaan eläkejärjestelmäämme vasta 70 vuoden kuluttua. Jokaista vastasyntynyttä kohti tehdään rahaston puitteissa viiden tonnin (tai vastaava, sopivaksi katsottu) sijoitus maailman osakemarkkinoille. Seitsemän prosentin vuotuisella (inflaation huomioivalla) reaalituotolla tuo summa kasvaa karkeasti satakertaiseksi seitsemässäkymmenessä vuodessa.

Mikäli lapsia syntyisi 50 000 vuodessa (ei valitettavasti synny), tarvitaan 250 miljoonaa “korvamerkittyä” euroa vuodessa. Alkupotin kokoa haarukoidessa niin voidaan huomata, että noin 3,5 miljardin summa kasvaa vuodessa 7 prosentin tuotolla 250 miljoonaa euroa (ja vaikka se aivan sata-varmasti ei osakkeisiin sijoitettuna kasva täsmälleen tuota tahtia ensimmäisenä vuotenaan, niin pitkässä juoksussa sijoitusten tuotto lähestyy suunnilleen tuon kokoista keskimääräistä vuosittaista tuottoa).

Seitsemässäkymmenessä vuodessa 3,5 miljardia kasvaa korkoa korolle noin satakertaisesti 400 miljardiin. Siinä kohtaa ensimmäiset, tänä vuotena syntyneet 50 000 vauvaa jäisivät eläkkeelle. Mikäli heille maksettaisi eläke yhtenä könttänä olisi kustannus silloin 22,5 miljardia. Se vastaa 5,5 prosenttia salkun koosta mikä tarkoittaa, että tässä esimerkissä salkun alkuperäinen koko ei aivan riitä eläkejärjestelmämme ikuiseen rahoittamiseen. Mutta saanet ajatuksesta kopin?

Kyseisen eläkerahaston voisikin perustaa esimerkiksi Solidiumista ja sen seitsemän miljardin (poliitisten päätösten takia alati hupenevasta) osakesalkusta. Solidiumin kokemuksista tiedämme, että tällä ehdotetulla eläkerahastolla olisi oltava täysin itsenäinen ja politiikasta riippumaton sijoituspolitiikka. Eläkerahaston yhtiöjärjestykseen pitäisikin kirjata, että sijoitukset tehdään muualle kuin Suomeen, poliittisten intohimojen ulottumattomiin.

“What’s in it for me?”

Miksi tekisimme sellaisen päätöksen tänään, jonka vaikutukset ovat vasta 70 vuoden päässä? No koska vaikutukset nykyiseen eläkejärjestelmään alkaisivat heti kuvion perustamisvuotta seuraavasta vuodesta. Nykyisen eläkejärjestelmämme rahoituspaine kevenisi vuosi vuodelta matkalla 70 vuoden päähän, koska nykyjärjestelmän rahoitustarve pienenee jokaisen tulevan sukupolven myötä, jonka eläkkeet rahoitetaan tämän uuden eläkerahaston kautta.

Kyse on siis siitä, että siirtäisimme eläkejärjestelmämme rahoitusta asteittain kunkin työssäkäyvän kokonaispalkkakustannuksesta osakemarkkinoiden hoidettavaksi. Tällaisen pitkäaikaisen sijoittamisen hyödyntäminen sopii erityisen hyvin ikuisesti sijoittavalle eläkerahastolle. Eli seitsemässä kymmenessä vuodessa poistaisimme noin neljänneksen kokonaispalkkakustannuksesta. Niin, ja turvaisimme tulevien suomalaisten, eli lastemme hyvinvoinnin ja menestyksen edellytykset.

Tällaisella eläkeuudistuksella parantaisimme Suomen kilpailukykyä – ceteris paribus – kaikkiin nähden. Eikö tässä olisi riittävän hyvä perustelu eläkeuudistuksen kunnianhimon nostamiseksi?