Arvosijoittamisen opit saaneet taakseen kansanliikkeen

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012) ja Hajauta tai hajoa (2013) -sijoituskirjoja on painettu alle kahdessa vuodessa jo 12 000 kappaletta. Näistä yli 5 000 kirjaa on myyty Nordnetistä vähittäisasiakkaille. Kirjoja on ollut saatavissa Nordnetin ohella myös kirjakaupoista. Lisäksi tuhannet sijoittajat ovat saaneet kirjan veloituksetta aloittaessaan säästämisen ja sijoittamisen Nordnetissä, ja kirjoja on lahjoitettu eri oppilaitoksiin sekä oppilaskuntiin. Merkkipaalun kunniaksi molemmat sijoituskirjat tarjotaan loppuvuoden ajan alennetuin hinnoin sekä mahdollisuudella signeeraukseen ja omistuskirjoitukseen.

Sijoituskirjat ovat saaneet kiitosta etenkin siitä, että niissä avataan hankalaksikin koettuja sijoittamisen oppeja selkokielellä.

– Jukka Oksaharjun kirjojen myyntiluvut ovat näinä aikoina vertaansa vailla. Oksaharju on noussut hämmästyttävän nopeasti maan tunnetuimpien sijoituskirjailijoiden joukkoon. Yksi menestystä selittävä tekijä on se, että Oksaharju puhuu avoimesti omasta sijoittamisestaan ja uskaltaa pistää persoonansa peliin. Hän on onnistunut luomaan itsestään brändin, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin kustannusjohtaja Antti-Pekka Hulkko.

– Uskon, että tiukat ajat palauttavat sijoittajat perusasioiden äärelle. Nyt sijoittaja ei rakenna pilvilinnoja, vaan pysyy sijoituslaskelmissaan maan tasalla, mikä suosii arvosijoittamista. Sen yhtä olennaisena osana on osingon ja ennen kaikkea osingon kasvuvauhdin arvostaminen. Tämän seurauksena kuluvana vuonna erityisesti parhaat osingonmaksajat ovat menestyneet Helsingin pörssissä. Osakemarkkinoilla on tällä hetkellä paljon tavanomaisuudesta poikkeavaa pääomaa, sillä korkosijoittajatkin ovat oivaltaneet, että nykyisen lähes nollakoron aikana parhaat korkosijoituksetkin löytyvät korkeaa osinkotuottoa tarjoavista osakkeista, kommentoi pitkän linjan sijoitusguru ja useita arvosijoittamista käsitteleviä teoksia kirjoittanut Kim Lindström.

– Oksaharju puhuu samaa kieltä kuin me yksityissijoittajat. Hänen asiantuntevat ja provokatorisetkin kommentit antavat rahanarvoisia eväitä lukijan omaan sijoitustoimintaan, jatkaa useita sijoitusoppaita kirjoittanut toimittaja Karo Hämäläinen.

– Arvosijoittaja sisäistää osakkeen tunnuslukujen ohella keskeisimmät luvut myös itse pörssiyhtiön tuloslaskelmasta ja taseesta. Sijoitus on yleensä vakaalla pohjalla, kun sijoittaja ymmärtää, miten liiketoiminnan luvut ovat muodostuneet arvonmääritykseen. Arvosijoittaminen ei ole pikavoittoja tavoittelevien laji, mutta Oksaharjun selkokieliset teokset antavat laajalle kansanosalle tuhdit eväät menestyvään sijoitustoimintaan pitkässä juoksussa, uskoo Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén.

Merkkipaalun kunniaksi sijoituskirjat ovat saatavilla koko loppuvuoden 2014 ajan tarjoushinnoin Nordnetistä seuraavasti (hinnat sisältävät postituksen ja ALV:n):

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa).

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa).

Siirry tilauslomakkeelle

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä. Kirjat postitetaan kampanja-aikana kahden arkipäivän sisällä tilauksesta. Pakettitilauksessa kirjat voidaan pyydettäessä postittaa myös eri toimitusosoitteisiin (lasku voi mennä tarvittaessa kolmanteen).

Tarjoushinnat koskevat tästä hetkestä lähtien automaattisesti kaikkia uusia tilauksia loppuvuoden 2014 ajan.

SIJOITUSKIRJAT NYT ALENNETUIN HINNOIN!

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Hugo90 – Thanks for twenty million views / Foter / CC BY

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
08.10.2014 14:18

Erinomaisia opuksia. Suosittelen lämpimästi. Oma sijoittajan taipaleeni otti näillä opeilla aimo harppauksen uudelle tasolle. Auttavat myös aloittelevaa laadukkaan yritystoiminnan tunnistamisessa esimerkkien ja havainnollisten työkalujen kautta. Kertauksen vuoksi menevät lähiaikoina jälleen lukulampun alle. Jatko-osia ja paranevia ostotilaisuuksia odotellessa.