Siirry pääsisältöön

Velkojat Kreikalle: Ota tai jätä

Viiden vuoden ajan on kasvavassa määrin näyttänyt siltä, että Kreikka pitää velkojia poliittisen intohimonsa, eli euron peruuttamattomuuden panttivankina. Tiistaina 7. päivä heinäkuuta eurooppalaisten velkojamaiden mitta tuli, kreikkalaisen kansanäänestystuloksen siivittämänä täyteen. Mikäli sopimusta ei synny sunnuntaihin 12. heinäkuuta mennessä, Kreikka saa lähteä.

Takaraja

Velkojat eivät siis sittenkään kärsi Tukholma syndroomasta. Kreikan on perjantaihin klo 8.30 mennessä esitettävä uskottava ja konkreettinen suunnitelmaa kulujen leikkaamiseksi ja kreikan kilpailukyvyn parantamiseksi. Tämä tarkoittaa, että vasemmistopuolue Syrizan on nyt nieltävä rakennemuutoksia joita se on vastustanut tammikuusta lähtien.

Solidaarisuuden loppu

Kreikan suunnitelmaehdotus otetaan asiantuntijakommentoinnin jälkeen euromaiden ja EU:n päättäjien käsittelyyn sunnuntaina. Mikäli suunnitelma ei tyydytä, poliittinen solidaarisuus on tullut tiensä päähän. Tämä osaltaan helpottaa EKP:n päätöstä lopettaa vakuudellisen 89 miljardin euron käteistukiohjelman (ELA:n). Vaikka Kreikkaa ei varsinaisesti voi työntää ulos eurosta, sen tilasta tulee näin kestämätön.

Humanitääristä apua

Euroopan Komission Jean-Claude Juncker puhuikin tiistaina ensimmäistä kertaa “Grexitistä” ja myönsi, että seikkaperäinen suunnitelma Kreikan lähdölle on olemassa. Euroopassa on myös varauduttu humanitäärisen avun tarjoamiseen kreikkalaisille, lääkkeiden ja muiden välttämättömyyksien muodossa.

Mitta täynnä

Kuvaavaa tiistain Euroopan johtajien kokouksessa oli monet avoimesti turhautuneet puheenvuorot. Esimerkiksi Liettuan presidentti totesi “Kreikka ei voi juhlia, elää yli varojensa ja maksattaa kaiken muilla, mukaan lukien Liettualaisilla, joilla on kreikkalaisia huomattavasti pienemmät eläkkeet ja palkat”.

Markkinat nousuun?

Luottamuksen nyt loputtua jää nähtäväksi, kelpaako mikään kreikkalainen taloussuunnitelma enää velkojille. Nähtäväksi jää myös, nousevatko markkinat jos Grexit toteutuu, kun myös epävarmuus Kreikan kohtalosta poistuu.

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Dollar Photo Club

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
08.07.2015 13:20

Nyt olisi jo aika puhaltaa koko lepertely poikki. Noudatetaan EU:n no bailout-periaatetta. Saksa ja Ranska voivat hoitaa omat pankkinsa. Kreikalle Grexit ja väliaikaista humanitäärista “Marshall”-apua.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki