Pitääkö vai myydä, siinä pulma

Huhtikuun alussa The Times kirjoitti, että skottilainen Weir Group neuvottelee Metson ostamisesta. Lehden tietojen mukaan yhtiö olisi valmis maksamaan 30 euroa Metson osakkeelta. Niin Metso kuin Weir vahvistivat, että Weir on kiinnostunut ostamaan Metson, mutta yhtiöiden mukaan ne eivät vielä ole aloittanut keskusteluja. Yhtiöt eivät myöskään kommentoineet hintaa.

Metson toiseksi suurin omistaja, Solidium, ilmoitti nopeasti, että nyt on väärä aika myydä Metso, kun taas yhtiön suurin omistaja, Cevian, sanoi tukevansa yhdistymistä. Muutama päivä myöhemmin Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen tarkensi yhtiön kantaa, jonka yhteydessä äänensävy ei enää ollut yhtä ehdoton.

Metson osakekurssi on noussut voimakkaasti ja on liikkunut 29 euron tienoilla. Analyytikot ovat olleet sitä mieltä, että Weirin pitää maksaa enemmän kuin 30 euroa osakkeelta saadakseen Metson. Osakkeenomistajat ovat varmasti miettineet mitä tehdä osakkeillaan. Ottaisiko varma voitto kotiin vai jäisikö odottamaan epävarmaa voittoa, joka parhaassa tapauksessa on vielä suurempi?

Tilanne on hankala. Emme tiedä hintaa, emme tiedä koska saa rahat, emmekä tiedä sitäkään toteutuuko kauppa. Uskomme, että helposti voi mennä vuoden loppuun ennen kuin rahat on saatu. Jos uskoo, että Weir maksaa 30 euroa osakkeelta, kannattaa myydä osakkeet nyt. Voittomahdollisuus on vain kolmen prosentin luokkaa, kun taas kurssilaskun riski on huomattavasti suurempi, jos kauppa ei toteudukaan.

Mikäli uskoo saavansa enemmän kuin 30 euroa Metson osakkeesta, täytyy pohtia sitäkin vaihtoehtoa, ettei kauppa toteudu. Meidän paras arvaus kaupan läpimenon todennäköisyydestä on 50 prosenttia, koska meillä ei ole sisäpiiritietoa neuvotteluista. Mielestämme osakkeenomistaja, joka jää odottamaan kaupan toteutumista, pitäisi olettaa saavansa vähintään 34 euroa osakkeelta siinä tapauksessa että kauppa toteutuu.

Markkinoiden epävarmuus ja kurssilasku eivät ole hyväksi kaupalle tai hinnalle. Jos kurssit laskevat voimakkaasti, on turha odottaa, että Weir suostuu maksamaan yli 30 euroa osakkeelta. Epävarmuus taas voi kaataa kaupan, koska se voi vaikeuttaa kaupan rahoitusta.

Omistamme Metson osakkeita.

Tom Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
15.04.2014 08:38

Miksi kaikki pitäisi myydä. Kehitetään yrityksen arvoa, otetaan osingot. Esimerkkinä Kone ja Revenio, omistan!