Siirry pääsisältöön

Mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia Ruotsista

Naapurissa Tukholman pörssi tarjoaa sijoittajalle aivan eri määrän yhtiöitä kuin kotoinen Helsingin pörssimme. Myös toimialavalikoima on huomattavasti laajempi. Ruotsin suurimmat yritykset H&M:n, Ericssonin ja Volvon johdolla ovat hyvinkin tuttuja suurimmalle osalle suomalaisista aktiivisijoittajista. Tunnetuimpien nimien takana on kuitenkin valtava määrä mielenkiintoisia yrityksiä, joihin tutustumalla voi löytää todellisia kultakimpaleita.

Ruotsin pienyritykset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tarjonneet lähes kaksi kertaa paremman tuoton kuin suurimpia yrityksiä seuraava OMX Stockholm 30 -indeksi. Ruotsista löytyy satoja pienyrityksiä, joita analyytikot eivät seuraa lainkaan. Eli sijoittaja on niiden kohdalla niin hyvässä kuin pahassa täysin omillaan. Toki pörssin pitkä nousukausi on kohottanut myös pienyhtiöiden arvostustasoja huomattavasti, mutta hyvällä osakepoiminnalla voi vieläkin löytää tilannekohtaisia aliarvostuksia – eikä pelkästään kaikista pienimmistä yhtiöistä.

Seuraavassa muutamia poimintoja syvempää yhtiöanalyysia varten:

NGS Group

NGS Group on henkilöstö- ja rekrytointiyritys, joka keskittyy terveydenhuoltoon, kouluihin, sosiaalipalveluihin ja johtajien rekrytointiin. Yritys toimii Ruotsin lisäksi myös Norjassa ja Suomessa.

Yhtiö on kasvanut vahvasti sekä orgaanisesti että yritysostojen avulla. NGS Group on onnistunut melko hyvin yrityshankinnoissaan ja saanut edellisinä vuosina hyvää kasvua ja tuottoa terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden puolelta. Viimeisin vahva panostus on tehty johtajarekrytoinnin puolella, joka ei ehkä ole niin voimakas kasvuala, mutta toisaalta NGS Group odottaa siltä puolelta tasaisen vahvaa tuottoa moniksi vuosiksi eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan yhtiön toimiala on vahvasti kilpailtu ja vahvan kasvun ylläpitäminen voi tulla tulevaisuudessa entistäkin haasteellisemmaksi. Varsinkin, jos taloudellisessa ympäristössä tapahtuu voimakkaita muutoksia. NGS Group pyrkii kasvattamaan liikevaihtoansa vähintään 10 % vuosivauhtia ja jakamaan tuloksestaan 40-50 % osinkoina omistajilleen.

NGS Groupin markkina-arvo on 351 miljoonaa kruunua. Markkinat ovat hinnoitelleet yhtiön hyvin varovaisesti 8 P/E -luvulla ja EV/EBIT -luvun ollessa 6.7. NGS Group on silti pystynyt kasvattamaan niin liikevaihtoaan, tulostaan kuin osinkojaankin vahvasti kaksinumeroisilla prosenteilla jo usean vuoden ajan. Osinkotuotto tämän hetken pörssikurssilla on korkea 5.2 %. Yhtiö on lähes velaton, oman pääoman tuotto on ollut jo usean vuoden ajan reilusti yli 20 % ja kilpaillulla alalla yli 6 % nettomarginaalia voidaan pitää hyvänä.

Yhtiön vahva omistaja on Orvar Pantzar – joka perheineen omistaa vajaat 30 % – vaikka onkin jo siirtynyt hallituksen puheenjohtajasta seniori neuvonantajaksi. NGS Group on ollut erittäin tarkka henkilöstökulujensa suhteen ja myös sen johdon ansiot ovat keskimääräistä pienemmät.

Dedicare

Dedicare AB harjoittaa lääkärien, sairaanhoitajien ja muun terveydenhuollon henkilöstön välittämistä ja rekrytointia. Dedicare vaikuttaa vahvasti Ruotsin ja Norjan markkinoilla.

Dedicare on kasvanut vauhdikkaasti ja tuottavasti useiden vuosien ajan. Sen kehittyminen on perustunut vahvaan orgaaniseen kasvuun. Väestön ikääntyminen ja hoitotarpeiden lisääntyminen ovat tuoneet suoraan kasvua yrityksen syliin.

Viimeisen puolen vuoden aikana osaavan työvoiman puute on nostanut palkkatasoja, pienentänyt voittomarginaaleja ja sitä kautta hidastanut yhtiön tuloksen kasvua. Alalla Pohjoismaiden markkinat ovat tiukasti kilpaillut ja kasvun rajat tulevat melko nopeasti vastaan. Siksi yritys näkee tulevaisuudessa koko Euroopan alueen potentiaalisena pelikenttänään. Käytännössä se tarkoittaisi orgaanisen kasvun lisäksi yhä enemmän myös yritysostoja.

Dedicaren markkina-arvo on 525 miljoonaa kruunua. Viimeaikainen kasvun hidastuminen on pelottanut markkinat ja yhtiön P/E -luku on pudonnut 8.5 ja EV/EBIT 5.5:n. Vaikka yrityksen oman pääoman tuotto on tullut alas huikeasta 50 % ja liikevoittomarginaali on tippunut alle 10 % (6.8 %), niin Dedicare on kuitenkin edelleen erittäin kannattava yritys. Se on nettovelaton ja pyrkii jakamaan tuloksestaan vähintään 50 % osinkoina. Nykyisellä pörssikurssilla osinkotuotoksi tulisi mahtavat 8.5 %.

Yhtiön vahva enemmistöomistaja on yrityksen pörssiin saattanut ja hallituksessa vaikuttava Björn Örås 67.8 % osuudellaan.

Mycronic

Mycronic on ruotsalainen korkean teknologian yritys, joka on toiminut elektroniikkateollisuudessa yli 30 vuoden ajan. Yritys harjoittaa elektroniikkateollisuuden tuotantovälineiden kehittämistä, valmistusta ja markkinointia. Sillä on kaksi pääliiketoimintasegmenttiä: Assembly Solutions ja Pattern Generators.

Mycronicin historia juontaa 1970-luvun alkupuolelle, jolloin kukutuselektroniikasta alkoi tulla massatuotantoa ja mikroprosessorit saavuttivat kaupallisen saatavuuden. Nykyään yhtiö toimii maailmanlaajuisesti. Sillä on yli 1000 työntekijää kymmenessä maassa ja toimintaa kolmella maanosalla.

Mycronic on kasvanut globaalisti yritysostojen kautta. Tällä hetkellä sen pääfocus on Aasiassa. Voimakkaasti kasvava yrityksen tuotteiden kysyntä on luonut hyvän pohjan Mycronicin kannattavalle kasvulle. Tilausten vuosikasvu on ollut huomattavaa: 2015 (2179 miljoonaa SEK), 2016 (2455 miljoonaa SEK) ja 2017 (3567 miljoonaa SEK). Micronicin tavoitteena on kannattavuuden yli 15 % vuosittainen kasvu. Lisäksi yritys uskoo liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna lähes 17 % viime vuodesta.

Koska Mycronic toimii nopeasti muuttuvalla teollisuusalalla, niin tuotekehitykseen panostaminen on aivan ratkaisevaa. Yhtiö on kasvavalla tuottavuudellaan hyvin pystynyt rahoittamaan tuotekehityksen kustannukset ja pitämään ne jopa alan keskiarvoa pienempinä lopputuloksen kärsimättä.

Mycronicin markkina-arvo on 9.4 miljardia kruunua. Mycronicin pörssikurssi on viidessä vuodessa lähes kymmenkertaistunut. Joku voi väittää, että 15 P/E ja 5.2 P/B -luvuilla yhtiö ei ole ihan halpiskerhoa. Toisaalta näin voimakkaasti kasvavalle ja kannattavalle yhtiölle nämä luvut eivät ole vielä mitenkään pahoja. Täytyy muistaa, että Micronicin oman pääoman tuotto liikkuu 40 %:ssa ja nettomarginaali on yli 20 %. Kun tähän vielä lisätään vahva kassavirta, kasvava osinko ja käytännössä velattomuus, niin menestyspaketti alkaa olla käsissä.

Mycronicin vahva omistaja on Bure Equity sijoitusyhtiö 29.9 % osuudellaan. Yhtiön suurin omistaja Patrik Tigerschiöld toimii myös Mycronicin hallituksen puheenjohtajana.

Proact IT Group

Proact IT Group on ruotsalainen tietokeskus- ja pilvipalveluiden tarjoaja. Yhtiön ratkaisut kattavat kaikki osa-alueet tietojen varastoinnista, virtualisointiin, verkostoitumiseen ja tietoturvaan. Vuonna 1994 perustettu yritys työllistää yli 800 ihmistä 15 maassa Euroopasta Pohjois-Amerikkaan.

Proactin toimiala on voimakkaasti kasvava vielä vuosia eteenpäin. Se tarkoittaa myös sitä, että ala tulee olemaan voimakkaasti kilpailtu ja uusia pelureita syntyy joka vuosi. Yhtiö pyrkii itse kasvamaan kaksi kertaa alan markkinoita nopeammin ja pitämään oman pääoman tuoton 20 % paremmalla puolella. Proactilla on tähän hyvät mahdollisuudet, koska se on saanut vahvan jalansijan useilla markkinoilla ja useissa tuoteryhmissä. Yhtiö ei kaadu yhden asiakkaan tai yhden menestystuotteen mukana.

Proactin markkina-arvo on 1.68 miljardia kruunua. Näin voimakasta ja kannattavaa kasvua tarjoavalle yhtiölle 14.5 P/E -luku ei ole vielä paha. Proactin oman pääoman tuotto on noussut 30 % tasolle ja myyntikate pysynyt lähellä 25 %. Velka yhtiön kassavaroihin verrattuna on hyvin kohtuullinen ja vaikka Proactia voimakkaiden kasvupanostusten takia ei minään osinkokoneena voi pitää, niin osinko on ollut tasaisessa kasvussa viime vuosien aikana. Proactin vuosittaisia lukuja vertaillessa tulee huomioida yhtiön tämän vuoden alusta soveltama uusi tilinpäätösstandardi.

Yhtiön suurin omistaja on sijoitusyhtiö Aktiebolaget Grenspecialisten, jonka perustaja Martin Gren on myös Proactin hallituksessa ja henkilökohtaisesti suuri osakkeenomistaja.

Mikään yllä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki