Martin Paasi
Kuluvan vuoden aikana Kiinasta on kuulunut kummia. Alibaban maksusovellus aiotaan Puolueen toimesta pilkkoa ja jättiyhtiöt halutaan rahoittamaan yhteiskunnan toimintoja. Kiinteistöjätti Evergranden 260 miljardin euron velkoja ei enää tueta. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa.
Kiinassa on vuoden alusta alettu jalkauttamaan toista reformia. Ensimmäinen oli vuosimallia 1978 ja Deng Xiaopingin käsialaa. Sillä haettiin räjähdysmäisesti kasvavaa taloutta ja korkeampaa elintasoa sallimalla laajemmat henkilökohtaiset vapaudet. Neljänkymmenen vuoden jälkeen Kiina on globaalin talouden jättiläinen ja muutaman vuoden kuluttua maailman suurin talous, ennen Yhdysvaltoja ja EU:ta.
Uusi reformi tähtää talouden vakauttamiseen. Sitä Xi Jinping on valmistellut vuosia keskittämällä valtaa itselleen ja taistelemalla korruptiota vastaan. Räjähdysmäisen talouskasvun lieveilmiöinä on varsinkin nähty varallisuuden keskittymistä ja kiinteistöyritysten korkeaa velkaantumista. Japanin kohtaloa menetetyistä kasvun vuosikymmenistä halutaan välttää.
Japanin talousihme, eli vahva taloudellinen nousu toisen maailmansodan jälkeen, päättyi 90-luvulle tultaessa kiinteistökuplan puhkeamiseen, valtiollistettuihin roskapankkeihin, ylivelkaantuneiden yritysten nettosäästämiseen ja talouden nollakasvuun, jota ei kolmenkymmenen vuoden määrällisellä elvytyksellä juurikaan ole saatu käyntiin.
Välttääkseen tämän Xi Jinping haluaa pienentää talouden velkaisuutta ja jäähdyttää kiinteistömarkkinat ennen hallitsemattoman kuplan puhkeamista. Ongelmana ovat isot riskit puhkaisun hallitsemattomuudesta ja talouskasvun hyytyminen. Koska Kiinalle laitetaan globaaleilla markkinoilla kasvavassa määrin hanttiin, kasvua haetaan nyt kotimarkkinoilta.
Saksalaisilta on opittu, että pienten ja keskisuurten yritysten ylivoimaisen työllistämisvaikutuksen lisäksi nämä niin sanotut “mittelstand”-yritykset oppisopimuksineen myöskin kasvattavat tuottavuutta ja siten talouskasvua ketterämmin kuin suuriyritykset. Pk-sektoria lähdetäänkin nyt tukemaan paremmalla yleisellä terveydenhuollolla, paremmilla kouluilla ja matalammilla asumiskustannuksilla.
Näillä toimenpiteillä madalletaan yrittämiseen liittyviä riskejä, kasvatetaan innovointia ja pyritään nostamaan taloudessa tapahtuvaa jalostusastetta niin, että Kiinaan jää yhä suurempi osuus minkä tahansa lopullisen hyödykkeen arvosta. Sen lisäksi kiinalaisia miljardöörejä on kehotettu laittamaan hyvä kiertämään lahjoittamalla osa varallisuudestaan takaisin yhteiskunnalle. Kyseessä on kehotus, josta ei voi kieltäytyä.
Näillä toimenpiteillä pyritään kasvattamaan kotimarkkinan kysyntää, vakauttamaan Kiinan taloutta ja vähentämään talouskasvun riippuvuutta geopolitiikasta. Tätä toista kiinalaista reformia kutsutaankin kysyntäreformiksi, ja se on siis nyt alkanut. Muulle maailmalle Kiinan sisäänpäin kääntyminen on huono juttu. Viime vuosikymmenen globaali kasvu on pitkälti ollut velka- ja Kiinavetoista.
Kiinan hillitessä taloutensa vipua kiinalainen talouskasvu tulee lyhyellä aikavälillä hidastumaan. Nyt on tosin oiva ajankohta tarttua tähän toimeen, koska länsimaat elvyttävät “Kiina-viruksen” seurauksesta (pun intended 😉) maailmantaloutta senkin edestä. Markkinoilla Kiinan uusi suunnanmuutos lisää riskiä, jota tosin määrällisen elvytyksen seurauksesta hinnoitellaan lähelle nollaa.
Siitäkin huolimatta on hyvä yrittää ymmärtää, miten tällainen keskusjohteinen markkinatalous käytännössä luovii. Ensinnäkin Evergrandin, uutisissa viime aikoina esillä olleen konkurssikypsän kiinalaisen kiinteistöyrityksen, saatetaan antaa mennä konkurssiin. Xi Jinpingillä on valtava työ saada kiinalaiset yritykset vähentämään velkaa. Evergrand sopii mainiosti varoittavaksi esimerkiksi siitä, että Puolueella on mieli muuttunut.
Länsimaissa oudoksutaan keskusjohtoista markkinataloutta. Kiinalainen yrittäjä saa kuitenkin edelleen korjata työnsä hedelmät täysimääräisesti, kunhan hedelmät ovat syntyneet oikeanlaisesta tekemisestä. Jussi Hyödyn sanoin: Kiinassa yksilöt rakentavat yhteiskuntaa, kun taas Euroopassa yhteiskunta huolehtii yksilöstä. Kiinan mallissa ei laiskotella. Reformissa korostetaan kovaa työtä, yrittämistä ja innovaatioita.
Edes Xi Jinping ei ole kaikkivaltias. Hän ymmärtänee itsekin varsin hyvin, että panokset ja riskit ovat korkeat. Kiinalainen kulttuuri on kuitenkin erilainen länsimaiseen kulttuuriin verrattuna. Esimerkiksi tasa-arvo ei ole se kaikista tärkein juttu. Kiinalaisessa kulttuurissa on myös täysin hyväksyttävää, että suuri Johtaja korjaa länsimaisen demokratian valuvikaa, eli sitä, etteivät äänestäjät aina tiedä mikä on heille parasta.
Niin kauan kun johtaja on viisas ja oikeassa, hän saattaa onnistuakin. Siinä tapauksessa kinastelevilla länsimailla ja kestävyysvajailla hyvinvointiyhteiskunnilla on kovat ajat edessäpäin. Tätä uhkakuvaa ei voi liiaksi painottaa.
Lisää aiheesta täältä:
Kiinan suuri progressiivinen kysyntäreformi on alkanut; Jussi Hyöty, OP Varainhoito
Suomen pitäisi herätä Kiinan taloudelliseen uhkaan; Tuuli Koivu, Nordea
