Siirry pääsisältöön

Trump vastaan Clinton: taloudelliset vaikutukset

Presidenttiehdokkaiden suunnitelmat Yhdysvaltojen taloudelle eroavat toisistaan merkittävästi. Mitkä nämä erot ovat ja mitkä olisivat jommankumman valinnasta syntyvät seuraukset Yhdysvalloille?

Verot, työpaikat ja sääntely

Trump haluaa yksinkertaistaa verotuksen ja madaltaa veroastetta kauttaaltaan. Yhteisöveron hän madaltaisi 39 prosentista 15 prosenttiin. Veroalennukset hän rahoittaisi velkaa ottamalla. Clinton haluaa korottaa yli $5 miljoonaa dollaria vuodessa tienaavien verotusta. Lisäksi hän haluaa estää yritysveropakoilun estämällä pääkonttorien siirtämistä ulkomaille.

Trump haluaa vähentää energiantuotantoa koskevaa sääntelyä luodakseen työpaikkoja kaivos- ja energiasektorille. Lisäksi hän katsoo, että Obamacaren lopettaminen toisi kaksi miljoonaa työpaikkaa seuraavan 10 vuoden aikana. Clinton loisi työpaikkoja antamalla verohelpotuksia pitkäjänteisille sijoituksille ja uusille rekrytoinneille.

Trump haluaa kumota vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa syntynyttä rahoitusalan sääntelyä (Dodd-Franck Act). Sääntelyn tavoitteena on lisätä rahoitusalan läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta, suojata piensijoittajia ja lopettaa pankkien pelastaminen veronmaksajien rahoilla (“bailout“). Clinton puolestaan tukee lisääntyvää rahoitusalan sääntelyä.

 

trump-clinton-taloudesta

 

Taloudelliset vaikutukset

Moody’sin talousviisastelijat ovat arvioineet miten presidenttiehdokkaiden taloussuunnitelmat vaikuttaisivat Yhdysvaltain talouteen, mikäli ne toteutuisivat vaalilupausten mukaisesti. Trumpin kohdalla positiiviset vaikutukset olisivat nopeita mutta lyhyitä. Bruttokansantuote kasvaisi hieman, mutta työllisyystilanne huonontuisi ja hinnat nousisivat.

Lisäksi ilmeinen ongelma on verohelpotusten rahoittaminen lisälainaa ottamalla. Trumpin presidenttikautena Yhdysvaltojen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaisi 76 prosentista 103 prosenttiin. Vertailun vuoksi Suomessa ollaan huolestuneita nykyisestä 64 prosentin (edelleen kasvavasta) velkatasosta. Euroalueella velan suhde BKT:hen on lähtenyt 92 prosentista laskuun.

 

trump-vs-clinton-taloudelliset-seuraukset

 

Clintonin presidenttikauden johdosta velkaantuneisuus kasvaisi hieman, yltäen noin 80 prosenttiin. Myös kulutus- ja asuntohinnat nousisivat, mutta maltillisemmin kuin Trumpin jäljiltä. Työttömyystilanne pysyisi kuitenkin nykyisellä 5 prosentin matalalla tasolla ja BKT kasvaisi enemmän kuin Trumpin aikakautena. Clinton olisi siis taloudelle se pienempi paha.

Osakemarkkinat

Trumpin yllätysvoitto olisi myrkkyä osakemarkkinoille. Suurin syy tähän on kuitenkin hänen persoonansa tuoma epävarmuus maailman vaikutusvaltaisimman viran hoitoon. Osakemarkkinoilla Trump edustaa arvaamattomuutta ja suurta riskiä, mikä heijastuisi osakemarkkinoille kurssilaskuna. Lisäksi Trumpin muureja pystyttävä, protektionistinen maailmankatsomus kääntyy taloustieteessä kalliiksi tehottomuudeksi.

Joten..

Vähentynyt kilpailu huonontaa tuotteita ja tekee niistä kalliita, mikä ajan mittaan synnyttää työttömyyttä. Siksi Trumpin malli ei toimi. Clinton ei yleisesti ottaen ole mikään talouskasvun riemuvoitto hänkään, mutta selkeästi se parempi vaihtoehto näistä kahdesta. Clinton on lisäksi johdonmukaisempi. Siksi hänen valintansa on osakemarkkinoille se toivottavampi.

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Adobe Stock.
 
 

S&P 500 -indeksin osakkeet ilman välityspalkkioita 11.11.2016 asti. Lue lisää tarjouksesta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
5 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
08.11.2016 00:07

Trump oli mennyt Clintonin ohi , joten peli on pahasti kesken. Shorttipositio SP 500 ostoon myös huomenna.

Nimetön
Nimetön
07.11.2016 22:52

Hyvä kirjoitus joka toi esille mitä ehdokkaat ajavat. Trumpin ajatus lisävelan ottamisesta oli kyllä pettymys. Ostan tiistaina hopeaa/ kultaa kun hinnat putoavat Clintonin voiton todennäköisyyden johdosta.Trumpille menestystä jatkossa!

Nimetön
Nimetön
06.11.2016 16:38

Hyvä herrat siinä alempana, voisitte esittää vastaväitteen, jolla kumotaan nämä olettamukset vaikutuksista globaaliin talouteen. Mielestäni on hyvä että sijoittamista koskevassa blogissa käsitellään asiaa, joka vaikuttaa oleellisesti sijoituksiin vaikkapa vain lyhytaikaisten markkinareaktioiden kautta. Käsiteltiinhän täällä Brexitiäkin.

Nimetön
Nimetön
04.11.2016 23:27

“Clinton olisi siis taloudelle se pienempi paha…. selkeästi se parempi vaihtoehto näistä kahdesta.”

Onko Nordnetissa tosiaan tarvetta ottaa tällaisia poliittisia kannanottoja? Ja vielä toisella puolella maailmaa tapahtuvista vaaleista. Sisällöllisesti tämä oli niin kevyttä ja lukijaansa aliarvioivaa, että sen voisi siirtää jonnekin hesarin pääkirjoitukseen tai demariin.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.11.2016 08:04

Hyvä kommentti asia on juurikin näin.

Lisäksi monella meistä on varmasti vieläkin tuoreessa muistissa Nordnetin taannoinen sekaantuminen ruotsalaiseen sisäpolitiikkaan kun valtiopäivävaalien alla julkaistiin SD vähätteleviä lausuntoja.

Ei näitä enään jatkossa tai välittäjä menee vaihtoon.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki