Siirry pääsisältöön

Minä sijoitan: Auri Kananen

Auri Kananen on nykyään yksi tunnetuimpia suomalaiskasvoja maailmalla – hänen siivousaiheisilla sisällöillään on miljoonia seuraajia TikTokissa, YouTubessa ja Instagramissa. Tässä haastattelussa Auri avaa meille oman sijoittajatarinansa. Teksti on osa Minä sijoitan -sarjaa, jossa haastattelemme erilaisia sijoittajia.

Kerro hieman taustoja itsestäsi – kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen Auri Kananen, 28, Tampereelta ja olen siivouskuningatar. Olen ollut siivousalalla yli 10 vuotta, ensin siivoojana, sitten palveluohjaajana ja lopuksi esimiehenä. Aloin tekemään siivousvideoita TikTokiin kesällä 2020 ja nyt olen kokoaikainen yrittäjä ja siivousinfluensseri yli 8 miljoonalla seuraajalla.

Milloin aloitit sijoittamisen ja mikä innoitti sinut aloittamaan?

Aloitin sijoittamisen 22-vuotiaana pankin kautta rahastoihin. Tutustuin tuolloin rahastoihin ja pian sen jälkeen aloin sijoittamaan myös Nordnetin kautta. Nykyisin sijoitan myös yritykseni kautta.

Mitä eri tapoja olet hyödyntänyt perehtyessäsi sijoittamiseen?

Olen lukenut ja perehtynyt sijoittamisen perustietoihin. Sijoittaminen on myös mielenkiintoinen keskustelunaihe varsinkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat perehtyneet siihen. Usutin myös pikkuveljeni aloittamaan sijoittamisen heti 18-vuotiaana ja hän varmasti kiittää minua myöhemmin. Yhdessä myös selvitimme paljon asioita. Sijoittamisessa on kuitenkin se kivaa se, ettei sitä kauheasti tarvitse ymmärtää, nykyään se on tehty helpoksi. Pistät vain rahaa joka kuukausi menemään ja aika tekee työt puolestasi.

Millainen on sijoitusstrategiasi? Miten kuvailisit itseäsi sijoittajana?

Olen laiska sijoittaja. Käyn hyvin harvoin katsomassa sijoituksiani. Ostin joskus Solteqin osakkeita ja ystäväni alkoivat vuosien päästä kysellä, oliko minulla yhä osakkeet. Kävin katsomassa niitä ja nehän olivat nousseet mukavasti. Minulla ei ole mitään tavoitetta sijoituksilleni, enkä tiedä koska tai mihin niitä käytän. Jos menettäisin kaikki sijoitukseni, ei elämäni muuttuisi mitenkään. Ajattelen, ettei se edes ole omaa rahaani. Suunnitelmanani oli pumpata lisää rahaa koronan kuritettua pörssiä, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. Laiska mikä laiska. Ainiin ja on minulla sijoitusasunto. Sanoisin olevani laiska hajauttaja.

Haluaisin sijoittaa kehittyviin maihin, sillä uskon niissä olevan tulevaisuutta. Mutta pakko myöntää, että en muista onko minulla ko. rahastoja vai ei. Pitäisi ehkä käydä katsomassa ja muuttaa asia, jos näin ei ole.

Ai niin ja onhan minulla myös joitain kryptovaluuttoja. Niistä en kyllä ymmärrä hölkösenpöläystä, mutta pakko oli kokeilla. Varmaan miinuksella ovat. Hehe.

Sijoitatko jotain tiettyä tavoitetta varten? Jos, niin mitä?

Sijoitan huvin ja urheilun vuoksi. Karkeasti sanoen (joskus) on hauska katsoa korolle korkoa -kehitystä ja miten maailmantalous toimii. Tuntuisi tylsältä hukkaukselta, jos rahat makaisivat tilillä inflaation syötävänä.

Miten valitset sijoituskohteesi?

Lotolla. Tunteella. Tiedän ettei minulla ole tarpeeksi tietoa tehdä järkiperäisiä sijoituksia, sillä en jaksa perehtyä aiheeseen tarpeeksi. Tämä ei kuitenkaan estä minua sijoittamasta. Tykkään myös ottaa tuntemattomia riskejä ja katsoa mitä tapahtuu. Usein parhaat asiat elämässä tapahtuvat suunnittelematta. Silti ihailen todella ihmisiä, jotka ovat sisällä sijoitusmaailmassa. Se on varmasti loputon tietomäärältään.

Kuuluuko sijoittaminen jollain tavalla arkirutiineihisi, ja miten?

Ei kuulu. Rahat menevät automaattisesti. Muuten en saisi sijoitettua ikinä. 😀

Keskustellaanko perheessänne rahasta? Jos kyllä, niin millä tavalla?

Kyllä rahasta puhutaan neutraalisti/positiivisesti. Nuorena on sanottu, että kaiken mitä tienaat, saat käyttää ihan miten haluat. Itselleni on annettu todella paljon vapautta rahankäytön suhteen, mutta ei itse rahaa. On opetettu tekemään töitä, jotta saa rahaa. Nuorena tuhlailin vähän enemmän, mutta ei se miltään tuntunut. Sijoittaminen oli paljon hauskempaa!

Mikä on ollut pahin sijoitusmokasi? Entä suurin onnistumisesi?

Ei ole vielä ollut mokaa, mutta ehkä se tulee myöhemmin. Onnistuminen on ollut se, että on aloittanut! Ja Solteqin nousu.

Vinkkisi muille sijoittajille?

Aloita, aloita aloita edes minimäärällä vaikket mistään mitään tietäisi. Siinä tekemällä oppii!

→ Lue myös muita sijoittajahaastatteluita

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
3 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
21.02.2022 16:54

Tähän tarinaan kiteytyy hyvin se, miksi Warren Buffett neuvoo amatöörisijoittajia keskittymään indeksisijoittamiseen. Tuotto vuosikymmenten päästä on tilastojen todistamana tosiasiana melko varmasti parempi kuin sokean kanan tekemät random sijoituspäätökset lähes nollatason tiedoilla. (Sokealla kanalla en siis viittaa Auriin, tämä ei ole mikään dissauskommentti). Indeksisijoittaminen kannattaa varsinkin jos sijoitusstrategia amatöörillä on painella osto- ja myyntinappuloita joka päivä edestakas.

Nimetön
Nimetön
19.02.2022 18:39

Mainio kirjoitus 🙂 Tähän voisi lisätä, että jos en vallan erehdy olin tänään samaan aikaan hänen kanssaan pullonpalautuspisteellä, eli siinä upposi mustasta jätesäkistä tavaraa koneeseen ja kuitti tuli palkaksi. Ei varmaan olisi pakko pullon keräyksellä elää, mutta kertoo tarkan rahan ja kierrätyksen asenteesta, joita kunnioitan. Pienistä puroista alkavat suuretkin joet!

Nimetön
Nimetön
16.02.2022 19:52

Tämäpä oli hauskaa! Kiitos, Auri! Näinhän asioitten pitäisi olla. Täällä on turhaa suunpieksäntää asioitten tiimoilta, joista ei kenelläkään ole mitään todellista tietoa.
Yli viisikymmentä vuotta sijoittamista harjoittanut Helena

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki