Siirry pääsisältöön

Minä sijoitan: Äta Sova Sparan Ronja Roms ja Ida Stepanow

Minä sijoitan -sarjassa haastattelemme erilaisia sijoittajia. Tällä kertaa sijoittajatarinansa kertovat ruotsinkielisen Äta Sova Spara -podcastin juontajat Ronja Roms ja Ida Stepanow.

Kertokaa hieman taustoja itsestänne – keitä olette, mistä tulette ja mitä teette?

Ronja: Olen tehnyt uraa erityisnuorisotyöntekijänä, ja havahduin huonoon palkkaan, joten lähdin asuntosijoittamaan. Tänään olen projektityöntekijä, asun Porvoossa perheeni kanssa (mies ja kaksi lasta), vapaa-ajalla tuotan ja juonnan kolmea podcastia.

Ida: Olen paljasjalkainen porvoolainen yrittäjä. Vapaa-aikani ja ylimääräiset rahani sijoitan hevosiin, tämän lisäksi olen perheenäiti.

Milloin aloititte sijoittamisen ja mikä innoitti teidät aloittamaan?

Ronja: Pörssiin tutustuin vuonna 2015, en ymmärtänyt asiasta mitään. Olin kuitenkin kuunnellut ystäviäni, jotka säännöllisesti puhuivat pörssin maagisesta maailmasta. Ensimmäisistä ostoksista 75 % epäonnistui täysin.

Ida: Tutustuin pörssiin, kun kolmas lapsemme syntyi 2018, ja muistan silloin ajatelleeni, että tavalla tai toisella haluan mahdollistaa kaikille lapsilleni samat lähtökohdat elämään. Palkkatuloilla vaurastuminen ei mielestäni ollut mahdollista ja kaipasin lisäapua, jota hain sijoittamisesta.

Mitä eri tapoja olette hyödyntäneet perehtyessänne sijoittamiseen?

Ronja: Kuuntelin heti alussa podcasteja ja sukelsin kirjojen maailmaan. Opiskelin itsenäisesti, vasta myöhemmin olin valmis keskustelemaan aiheesta. Perustin podcastin, jotta minulla olisi syy perehtyä aiheeseen lisää.

Ida: Hyödynsin ystäviä, jotka ovat pidemmällä omalla sijoitustaipaleellaan. Lisäksi netin mahtava kattaus inspiroivista tarinoista vauhditti kiinnostustani.

Millainen on sijoitusstrategianne? Miten kuvailisitte itseänne sijoittajina?

Ronja: Olen ensin asuntosijoittaja ja pörssi toimii puskurina sekä eläkesuunnitelmana. Sijoittaminen on mukana arjessani ja pörssissä toimin osta ja unohda -strategialla.

Ida: Sijoita säännöllisesti pörssiin, oli sijoitussumma mikä tahansa. Pääasia, että joka kuukausi maksat itsellesi. Sijoittamalla säännöllisesti siitä tulee rutiini ja osa arkea. Käytän samaa strategiaa, kun yhtiökumppanini Ronja, eli osta ja unohda -strategia.

Sijoitatteko jotain tiettyä tavoitetta varten?

Ronja: Sijoittamalla asuntoihin pystyn luomaan itselleni osa-aikaisen pestin, jota rakastan. Mutta ennen kaikkea kyse on siitä, että haluan omistaa oman aikani.

Ida: Haluan luoda lapsilleni paremmat mahdollisuudet tulevaisuudessa. Tavoitteena on myös saada vapautta arkeen, jonka mahdollistaa olemalla taloudellisesti vapaa.

Miten valitsette sijoituskohteenne?

Ronja: Pörssissä valitsen matalakuluisia rahastoja, yritän ostaa niin paljon olemassa olevasta markkinasta, kun mahdollista. Saatan säännöllisen epäsäännöllisesti poimia omia suosikkiyhtiöitä osakkeina.

Ida: Sijoitan matalakuluisiin rahastoihin. Salkussani on muutaman yhtiön osakkeita, mutta lupaukseni vuodelle 2022 on olla rohkeampi sijoittaja ja tarttua isommin myös osaketarjontaan.

Kuuluuko sijoittaminen jollain tavalla arkirutiineihinne?

Ronja: Asuntosijoittaminen on osa arkeani. Rahastosijoittamisen olen automatisoinut.

Ida: Joka kuukauden palkasta maksetaan ensiksi itselle. Tätä nyrkkisääntöä seuraamalla sijoittamisesta on tullut arkirutiini.

Keskustellaanko perheessänne rahasta?

Ronja: Sijiottaminen ja raha ovat arkipäivää perheessämme. Olen iloinen siitä, että lapseni ovat saaneet täysin erilaisen rahakasvatuksen kuin minä lapsena. Taisin kiljahtaa riemusta, kun viisivuotias esikoiseni kysyi minulta, pystyykö Cittaria omistamaan pörssissä, kun kuljimme Cittarin rullaportaita pitkin leluosastolle.

Ida: Kyllä meillä keskustellaan rahasta ja rahan tuomista mahdollisuuksista, mutta ennen kaikkea toivon antavani lapsilleni hyvän rahakasvatuksen.

Mikä on ollut pahin sijoitusmokanne? Entä suurin onnistumisenne?

Ronja: Kun tutustuin pörssiin, aloitin ostamalla hätiköidysti osakkeita enkä perehtynyt rahastojen mahtavaan maailmaan. Suurin onnistumiseni ei ole rahassa mitattava, vaan rahapuheen lisääminen Suomessa podcastien avulla. Puhumalla sijoittamisesta viikoittain, olen itse myös rohkaistunut ja ennen kaikkea oppinut järkyttävän paljon.

Ida: Minun ehdottomasti pahin sijoitusmokani on niinkin kliseinen, etten aloittanut sijoittamista aikaisemmin. Kun laskee jälkeenpäin korkoa korolle -laskurilla menetettyjä summia, meinaa itseltä päästä itku. Uskon, että suurin onnistuminen sijoittamisen saralla on oman sijoittamisen automatisointi ja sijoittamisen säännöllisyys.

Vinkkinne muille sijoittajille?

Ronja: Kerää ympärillesi oma jengi, joiden kanssa puhut rahasta ja sijoittamisesta säännöllisesti!

Ida: Maksa aina itsellesi ensin! Mikäli jätät itselle maksamisen viimeiseksi, on todennäköisyys, ettet maksa ollenkaan, suuri.

Kuuntele Äta Sova Spara -podcastia

Kuuntele Syö Nuku Säästä -podcastia, jossa mukana Ronjan ja Idan lisäksi Erja Rossi

Lue myös muita sijoittajahaastatteluita

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit