Siirry pääsisältöön

Venäjä-rahastojen lunastukset

Tänään maanantaina 28. helmikuuta 2022 Venäjän keskuspankki päätti rajoittaa kaupankäyntiä venäläisillä osakkeilla valuuttapaon torjumiseksi. Moni haluaa myydä venäläiset omistuksensa juuri nyt – myös Norjan öljyrahasto, jolla on venäläisiä sijoituksia vajaan kolmen miljardin dollarin edestä. Kaupankäynnin rajoittaminen koskee myyntejä. Tällä on vaikutusta Venäjälle sijoittaviin rahastoihin.

Haasteellisten markkinatilanteiden varalta

Useimpien sijoitusrahastojen säännöissä on pykälä, jolla varmistetaan rahasto-omistajuuden oikeudenmukaisuus tilanteissa, joissa mahdollisuus toteuttaa kauppoja markkinoilla on rajallinen tai estetty. Mikäli markkinoiden likviditeetti on vähäistä, voi olla hyvinkin vaikeaa myydä osakkeita lunastusten maksamiseksi edes vallitseviin hintoihin. Ostajia ei välttämättä ole.

Tällaisia tilanteita varten rahastojen säännöissä määritetään, että lunastushinta määritetään vasta sitten, kun rahasto on onnistunut myymään tarpeeksi arvopapereita lunastusten maksamiseksi. Tällä pyritään huolehtimaan siitä, ettei rahasto lupaa lunastusta tiettyyn osuuden arvoon, joka on korkeampi kuin lunastusten kannalta välttämättömien arvopaperimyyntien jälkeinen arvo. Lunastus maksetaan sitten kun rahat myynneistä on saatu kotiutettua.

Esimerkki: rahasto-osuuden edellinen arvo on 10. Tänään rahastoon tulee lunastuksia määrä, joka vastaa 20 prosenttia koko rahaston varallisuudesta. Rahastolla ei ole tarpeeksi käteistä, joten sen on myytävä arvopapereita pystyäkseen suoriutumaan lunastusten maksamisesta. Kun myynnit eivät onnistu, on rahaston odotettava kunnes se saa viitehinnat arvopaperisalkun arvostamiselle ja riittävästi arvopapereita myytyä, jotta se voi i) määrittää lunastushinnat ja ii) maksaa lunastukset, kunhan rahat on saatu kotiutettua.

Vaikka lunastushinta on saatu määritettyä, voi vielä kestää kauan ennen kuin rahat saadaan markkinoilta kotiutettua ja siten lunastus maksettua. Lunastuspyynnöt ja lunastusten maksamiset toteutetaan siinä järjestyksessä kuin lunastukset on tehty. Jono voi olla pitkä, mikä tarkoittaa, että pienenkin lunastuspyynnön toteuttamisessa saattaa kestää useita päiviä.

Nykytilanne

Niin kauan kun venäläisillä osakkeilla ei voi käydä kauppaa, niihin sijoittaneilla rahastoilla ei ole mahdollisuutta laskea rahasto-osuudelle luotettavaa arvoa eikä suorittaa lunastuksia. Mikäli rahastossa oleville arvopapereille saadaan luotettava hinta, pienet lunastukset voidaan toki maksaa rahastossa olevan käteiskassan avulla, mutta sen jälkeen rahaston on myytävä omistuksiaan ennen lunastushinnan määrittämistä.

Eli Venäjälle sijoittavien rahastojen lunastukset ovat haasteellisia tai mahdottomia niin kauan kuin markkinoiden aukioloa nyt rajoitetaan. Ongelmat voivat toki jatkua senkin jälkeen, mikäli ostajia ei ole. Jonkin osakkeen ostolaita voi tosiaan olla tyhjä. Rahasto ei voi myöskään isommassa määrin myydä pelkästään sellaisia osakkeita, joita se pystyy myymään, koska silloin rahaston salkku vinoutuu.

Tarkkana venäläisissä ETF-rahastoissa

Mikäli Venäjälle sijoittava ETF on pörssilistattu länsimaisessa pörssissä, sen kaupankäyntiä todennäköisesti rajoitetaan, koska rahasto-osuuden arvo irtaantuu jatkuvassa kaupankäynnissä rahastossa olevan arvopaperisalkun arvosta, jota ei tiedetä, koska osakkeilla ei käydä kauppaa. Kun arvopaperisalkun arvoa ei pysty millään tavalla luotettavasti arvioimaan, pörssilistatun rahasto-osuuden arvo voi olla mitä vain.

Tähän vaikuttaa myös se, etteivät myöskään markkinatakaajat voi toimia normaalisti myymällä lunastamansa rahasto-osuuksista saadut osakkeet. Näin ollen markkinatakaajilla ei ole mahdollisuutta pitää ETF-osuuden arvoa oikealla tasolla. Tasolla, jota ei taaskaan voi arvioida, koska rahaston omistamille osakkeille ei ole viitehintaa ja näin rahasto-osuuden arvoa on mahdotonta havainnoida.

Mitä tehdä?

Mitä sitten rahastosijoittaja voi tehdä? Mikäli haluat olla mukana pilaamassa venäläisten osakemarkkinoiden päivät, jätät lunastuspyyntösi rahastoyhtiölle, joka sitten myy osakkeita heti kun pystyy ja maksaa lunastuksen heti kun myynnistä saatavat rahat ovat tulleet perille. Pitkäjänteisen säästäjän ei kannata tästäkään välittää. Kun tilanne on jossain vaiheessa ohi, markkinatkin palautuvat. Myös tälläkin kertaa.

Päivitys 28.2.: Kaupankäynti Venäjä-rahastoilla keskeytetty. Lue lisää ja katso ajankohtaiset tiedot Ukrainan tilanteeseen liittyen.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
02.03.2022 08:47

Nyt ei ole oikea hetki sitoa pääomia Venäjälle tai Venäjään kytköksissä oleviin yrityksiin. Jos se pääomien sitominen Venäjään koskaan oli järkevää Putinin hallinnon irrationaalisen voimapolitiikan takia. Taloudellinen toiminta valtioissa joiden johto ei piittaa vakaudesta ja ennustettavuudesta ei koskaan ole järkevää pitemmän päälle. Hyvätkin sopimukset ikävien ihmisten kanssa paljastuvat lähes aina pitemmän päälle huonoiksi. Kaikenlaiset maineriskit länsimaisissa yrityksissä kasvavat, koska länsimaissa on menossa boikotti aalto Venäjän kauppaa kohtaan.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki