Siirry pääsisältöön

Kirjeitä verottajalta

Viranomaisen kirje on pelottava. Ulkonäkö on aneeminen ja kieli töksähtelevän virallista, vaikka sisältö voi olla hyvinkin mukava. Verohallinnon tavoitteena on häiritä veronmaksajia mahdollisimman vähän, mutta kirjeitä lähetetään edelleen eri syistä.

Kun saat postia Verohallinnolta, avaa kirje. Kyse ei ole mainoksesta vaan rahasta, tavalla tai toisella.

Lisäselvitys. Kun hallinto pyytää sinulta lisäselvitystä veroilmoituksella vaatimaasi vähennykseen, on lisäselvitys syytä antaa, jotta saat vaatimasi vähennyksen.

Lisäselvityspyyntö ei ole syyte petosyrityksestä eikä muukaan osoitus epäluottamuksesta. Valitettavan usein kirjeen sisältö on vakiomuotoinen. Lisäselvityskehotuksessa on lueteltu kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat, joilla saattaa joskus olla vaikutusta kyseisen vähennyksen myöntämiseen.

Onneksi kirjeessä on puhelinnumero. Keskustelussa virkailijan kanssa pitäisi selvitä, minkälaista selvitystä asiassa oikeasti tarvitaan. Tarvittaessa virkailija auttaa kädestä pitäen selvityksen antamisessa. Lain mukaan selvityksen hankkii se, jolle se on helpointa. Joskus tarvittava tieto löytyy virastosta naapurikäytävältä, jolloin sitä ei edes saisi veronmaksajalta pyytää.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö. Verohallinnon sisällä on oma itsenäinen yksikkö, jonka tehtävänä on valittaa veronmaksajalle liian edullisista ratkaisuista. Niin uskomattomalta kuin se maallikosta tuntuukin, viranomainen voi hakea muutosta viranomaisen päätökseen. Koska kyseessä ei ole vitsi, vastine Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön oikaisuvaatimukseen tulee laatia huolellisesti.

Muutosvaatimus. Jos olet vaatinut verotustasi oikaistavaksi ja käsittelijä pyytää sinulta lisäselvitystä, niin vastaa ihmeessä. Hämmästyttävä määrä oikaisuvaatimuksia hylätään sen vuoksi, että oikaisua vaatinut ei anna pyydettyä lisäselvitystä.

Joskus virkailija pyytää lisäselvityksellä tietoja, joiden yhteyttä asiaan et voi ymmärtää. Silloin on parasta soittaa kirjeessä olevaan numeroon ja kysellä vähän selvitysten tarkoitusta. Yleensä kyse on siitä, että sinulle itsestäänselvyydet ovat virkailijalle tuntemattomia ja hän vain haluaa ymmärtää ne olosuhteet, joihin vaatimuksesi perustuu.

Valvontatoimet. Vaikka verotus perustuu pitkälti luottamukseen, meitä rehellisiäkin veronmaksajia tarkkaillaan. Valvontatarkoituksessa voidaan pyytää esimerkiksi kotitalousvähennyksen perusteena olevat kuitit nähtäväksi. Kyse ei ole siitä, että sinua pidetään rosvona, vaan todennäköisesti rutiiniluontoisesta satunnaistarkastuksesta.

Valvontaa suoritetaan myös sivullisia häiriten. Esimerkiksi omakotirakentajan asioista voidaan kysellä työntekijöiltä, aliurakoitsijoilta tai rautakaupasta. Kyse ei ole siitä, että rakentaja olisi jäänyt kiinni laittomuuksista vaan siitä, että pistokokein varmistetaan onko verot ja maksut hoidettu asianmukaisesti.

Maksukehotus. Jos rahat ovat lopussa ja verot maksamatta, verottaja lähettää maksukehotuksen. Myös siihen on syytä reagoida, olipa rahaa tai ei. Puhelinsoitto kirjeessä olevaan numeroon on sopiva ensiapu. Virkailija opastaa hakemaan maksuaikaa, tekemään maksusuunnitelman tai ainakin kertoo millä ehdoin sellaisia voidaan tehdä. Kaikkein parasta on olla aloitteellinen ja hakea maksujärjestelyä heti veron eräpäivän jälkeen. Se onnistuu jopa netissä.

Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa

Kuva: iStockphoto.com

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki