Ajankohtaista pörssissä05.12.2022 Varovaisuus väistyy vähitellen – Nokian Renkaat ja Tesla kurvasivat ostosuosikeiksi | osakekauppa 11/2022 Marraskuun kolme netto-ostetuinta kotimaista pörssiosaketta olivat samat sekä arvo-osuustileillä että osakesäästötileillä. Venäjä-riskistään kuluvan vuoden aikana kärsinyt Nokian Renkaat kertoi heti kuukauden alussa inve Suvi Tuppurainen Nordnet 8
Säästäminen & sijoittaminen28.04.2020 Joonas Liukkonen on tubettava osinkosijoittaja, jonka sijoitusstrategiaa korona ei ole laittanut uusiksi. Nordnetin sosiaalisesta vaikuttajaverkostosta, Sharevillestä, löytyy nimimerkki Jone1, joka on ainakin vielä toistaiseksi palvelun käyttäjänä harvinaisuus: hän nimittäin tubettaa avoimesti mm. sijoitustavoitteistaan, salkkunsa osinkokertymästä ja... Nordnet Nordnet 17
Ajankohtaista pörssissä05.04.2023 Pankkiturbulenssi sai aikaan kiivaimman ostoryntäyksen sitten koronakevään 2020 Helsingin pörssin alkuvuoden nousujohteinen kehitys vaihtui maaliskuussa laskuksi. Pankkisektoria koetellut turbulenssi vilkastutti suomalaisten yksityissijoittajien tilinavauksia ja sai aikaan kotimaisten osakkeiden ost Suvi Tuppurainen Nordnet 11
Ajankohtaista Nordnetistä27.09.2023 Onko sijoitusvakuutus tapa turvata tulevaisuus? Sijoitusvakuutus yhdistää verotehokkaan sijoittamisen ja henkivakuutuksen ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden varautua perintöveroihin. Nordnetiltä ensimmäinen täysin digitaalinen osakkeet sisältävä sijoitusvakuutus. Kaisa Alamäki Nordnet 15
Ajankohtaista pörssissä03.12.2021 Omikron vilkastutti kaupankäyntiä – kotimaisia osakkeita myytiin, ulkomaisia ostettiin | osakekauppa 11/2021 Kaupankäynti vilkastui ja ulkomaisten pörssien suosio kasvoi marraskuussa. Sampoa, Nestettä ja listautujia ostettiin, mutta omikron ei ole vielä aiheuttanut ostoryntäystä. Suvi Tuppurainen Nordnet 10
Ajankohtaista pörssissä03.02.2023 Nokia dominoi suosikkina – osinkoyhtiöt ja Tesla kirittivät sijoitusasteen nostoa | osakekauppa 1/2023 Vuosi 2023 alkoi pörssinousulla ja maltillisissa ostotunnelmissa. Nordnetin suomalaisasiakkaat kasvattivat tammikuussa sijoituspainoaan 65 miljoonalla eurolla kaikki sijoitusinstrumentit yhteenlaskien. Nokia nousi ylivoi Suvi Tuppurainen Nordnet 7
Ajankohtaista Nordnetistä08.12.2020 Vuoden 2020 kiinnostavimmat sijoitussisällöt Vuoden 2020 eriskummalliset tapahtumat näkyivät myös Nordnetin sisällöissä. Kokosimme vuoden 2020 kiinnostavimmat sijoitussisällöt Nordnet Blogissa ja Nordnetin YouTube-kanavalla. Nordnet Nordnet 6
Ajankohtaista pörssissä04.03.2021 Osinkokevät käynnistyi lähes sadan miljoonan euron netto-ostojen vyörynä | osakekauppa 2/2021 Osinko-osakkeena profiloitunutta Sampoa tankattiin salkkuihin selvästi eniten molemmilla tilimalleilla. Perinteisistä osinkopapereista myös Orionin, TietoEVRYn, Nordean ja Keskon osakkeet kiinnostivat sijoittajakansaa. Suvi Tuppurainen Nordnet 6
Ajankohtaista Nordnetistä29.09.2020 Kenestä Vuoden Sijoittaja 2020? Entä Vuoden Sijoitusteko? Nordnet järjestää Vuoden Sijoittaja -kilpailun jo kolmatta kertaa. Tänä vuonna palkitaan viime vuoden tapaan sekä Vuoden Sijoittaja että Vuoden Sijoitusteko. Suvi Tuppurainen Nordnet 9
Säästäminen & sijoittaminen12.12.2022 Maailman halvimmat huippubrändit? 5 osakkeen salkku Muodostetaan salkku viidestä yhtiöstä, joilla kaikilla yhteistä paitsi huipputunnettu tuotemerkki myös historiallinen pohjahinta pörssissä. Salkun koostumus: Bayerische Motoren Werke AG (BMW), Continental AG (CON), Intel Zenostock Nordnet 5
Ajankohtaista pörssissä30.12.2019 Tammikuuilmiö on tarjonnut hurjia ylituottoja Tammikuuilmiö on yksi tunnetuimmista sijoitusmaailman anomalioista, eli epätehokkuuksista. Pörssin historiaa tutkimalla on tunnistettu, että osaketuotot tapaavat olemaan tammikuussa erityisen korkeita. Jukka Lepikkö Nordnet 28
Ajankohtaista pörssissä05.12.2019 Osakesäästötilin tulo lykkäsi osinkoyhtiöiden ostoja | yksityissijoittajien osakekauppa 11/2019 Useimpina aiempina vuosina osinko-osakkeiden tankkaus on alkanut jo loppuvuonna, mutta nyt osakesäästötilin suosio näyttää lykkäävän erityisesti osinkoyhtiöiden ostoja. Suvi Tuppurainen Nordnet 5