Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Listaamattomat osakkeet

Mikä on listaamaton osake?

Yleensä osakkeista puhuttaessa viitataan listattuihin osakkeisiin, jotka on listattu johonkin suurimmista säännellyistä markkinapaikoista, kuten Helsingin pörssiin tai Dow Jonesiin. On myös osakkeita, joita ei ole listattu millekään listalle ja näitä kutsutaan yleensä listaamattomiksi osakkeiksi. Esimerkiksi pienet yritykset eivät yleensä ole pörssilistattuja, mutta on myös isompia yhtiöitä, jotka ovat listaamattomia.

Listaamaton osake voi olla listatun osakkeen tavoin ns. kantaosake tai etuoikeutettu osake. Kantaosakkeet ovat tavallisia osakkeita, kun taas etuoikeutettuihin osakkeisiin liittyy erityisehtoja, esim. etusija osinkoon tai ennalta määritelty aika, jolloin yritys ostaa takaisin liikkeeseen laskemansa etuoikeutetut osakkeet, ns. erityinen lunastusoikeus.

Huomioi tämä ennen sijoitusta listaamattomiin osakkeisiin

Listaamattomilla osakkeilla voi käydä kauppaa, mutta siihen voi liittyä enemmän riskejä, muun muassa seuraavista syista:

  • Isoissa pörsseissä tietylle osakkeelle löytyy yleensä aina ostaja ja myyjä. Listaamattomia osakkeita ei voi kuitenkaan ostaa ja myydä milloin tahansa, mikä voi vaikeuttaa listaamattoman osakkeen myyntiä halutulla hinnalla haluttuun aikaan. Tätä kutsutaan likviditeettiriskiksi ja se on listaamattomilla osakkeilla korkeampi.

  • Listaamattomien yhtiöiden osalta läpinäkyvyys on yleensä heikompaa. Niitä ei yksinkertaisesti koske samat säännökset osavuosikatsauksista ja muista vaatimuksista kuin listattuja yhtiöitä.

  • Listaamattomien osakkeiden hinnanmuodostus voi olla vaikeaa, koska ostajia on yleensä vähän ja tiedot eivät ole läpinäkyvästi saatavilla. On riski, että ostajaa ei löydy osakkeen todellisella arvolla.

Joskus listaamaton yhtiö saattaa haluta kerätä lisärahoitusta ja/tai muuttaa omistajarakennetta. Tässä yhteydessä voidaan tarjota lisää nykyisiä ja/tai uusia osakkeita merkittäväksi rajoitetun ajan kiinteään hintaan. Tietyissä tapauksissa yhtiö laatii tietopaketin, joka joskus voi olla esitteen muodossa. Vaikka hinnoittelu on tällöin määritelty ja osakkeiden ostaminen voi olla helpompaa, tulisi sijoittajan pyrkiä hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa yhtiöstä ennen sijoituksen tekemistä.

Testaa tietosi.

Kun olet lukenut aiheesta, voit testata tietämyksesi. Jos pääset testin läpi, voit käydä kauppaa listaamattomilla osakkeilla.


Testaa tietosi: listaamattomat
Aloita osakesijoittaminenAvaa Nordnet-tili