Uutuuskirja Sijoita kuin guru (2020) nyt ennakkotilattavissa Nordnetistä

Neljä vuotta sitten julkaistu Sijoita kuin guru on tavoittanut kymmeniätuhansia lukijoita. Kirja on noussut suomalaisen sijoituskirjallisuuden moderniksi klassikoksi. Nyt allekirjoittanut on yhdessä kirjailija Karo Hämäläisen kanssa uudistanut teoksen kauttaaltaan vastaamaan kuluvan vuoden 2020 markkinatilannetta.

Mitä maailman menestyneimmät sijoittajat ostaisivat salkkuihinsa koronakriisissä Helsingin pörssistä?

Sijoita kuin guru paljastaa menestyssijoittajien reseptit ja soveltaa niitä Helsingin pörssiin. Uudistetun kirjan esipuheen on kirjoittanut Björn Wahlroos, joka on päivittänyt sijoittajan tienviitat 2020-luvun markkinoille.

Alkuperäinen Sijoita kuin guru ilmestyi neljä vuotta sitten. Vaikka kirjassa esittelemiemme menestyneiden sijoittajien opit ovat ikiaikaisia, pörssi elää joka päivä ja joka hetki. Opit elävät suhteessa markkinaan. Kahdeksannessa, syyskuussa 2020 julkaistavassa täysin uudistetussa painoksessa luodaan korona-ajan osakesalkut siten kuin gurut olisivat ne suunnitelleet.

Menestyvällä sijoittajalla on näkemys siitä, mikä markkinoilla toimii

Kirjassa esittelemme kahdeksan osakesijoittamisen tärkeän auktoriteetin keskeiset ajatukset. Joukkio on sijoitusgurujen all stars -kentällinen ja kirja on sijoitusoppien historia huipulta huipulle. Kirja paljastaa, kuinka Benjamin Graham valitsi osakkeita ja miksi Warren Buffett on maailman menestynein sijoittaja.

Björn Wahlroos kiteyttää uudistettuun Sijoita kuin guruun kirjoittamassaan esipuheessa:

”Maailman tunnetuimmat sijoittajat eivät yleensä selitä menestystään ylivoimaisella tietojen keruulla tai käsittelyllä. Hieman vähättelevästi heidän sijoitustyylejään voisi kuvata joukoksi nyrkkisääntöjä siitä, miten valita sijoituskohteita – ja ennen kaikkea siitä, mihin ei missään tapauksessa pidä sijoittaa. Ne voivat usein tuntua triviaaleilta, mutta radikaalin epävarmuuden oloissa nyrkkisäännötkin nousevat uuteen arvoon.”

Täysin uudistetun Sijoita kuin guru -kirjan voi tilata jo nyt ennakkoon Nordnetistä!

Uutuuskirjan hinta on 29,90 euroa (sisältäen alv:n ja postikulut Suomessa). Sijoita kuin guru -uutuuskirjaa on saatavilla Nordnetin kautta myös osana aikavälillä 26.8–25.9. tarjoushintaista sijoituskirjapakettia. Tarjouskampanja on nyt käynnissä. Tilauslomakkeen viestikentässä kirjan voi pyytää myös signeerattuna.

Sijoita kuin guru on 240-sivuinen ja kovakantinen. Se on painettu Suomessa Otavan Kirjapainossa Keuruulla. Pakettitilausten osalta aiemmin julkaistut kirjat toimitetaan 2–3 arkipäivän sisällä ja Sijoita kuin guru heti ensipainoksesta syyskuun viimeisellä viikolla. Lasku toimitetaan kirjan mukana kahden viikon maksuajalla.

→ Tilaa Sijoita kuin guru tästä linkistä.

→ Lue lisää Sijoita kuin gurusta ja muista Oksaharjun teoksista tästä.

Suuremmissa tilauserissä ja ulkomaille toimitettaessa voi ottaa yhteyttä: jukka.oksaharju@nordnet.fi

Jukka Oksaharju
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.