Signeeratut sijoituskirjat isänpäiväksi – tilaus 7.11. mennessä

Tänä vuonna julkaistu Laatuguru-uutuuskirja ehtii isänpäiväksi perille, kun tilauksen jättää tiistaihin 7.11. mennessä. Kirjan saa Nordnetistä signeerattuna tai omistuskirjoituksella.

Laatustrategiassa kaiken ylittävä kriteeri on sijoituskohteiden eli yhtiöiden liiketoimintojen laadukkuus. Laatusijoittaja ei huoli salkkuunsa keskinkertaisia tai huonoja yhtiöitä, vaikka saisi niitä kuinka halvalla. Keskeistä on halu päästä osalliseksi keskimääräistä nopeammasta kasvusta ja saada se keskimääräistä pienemmällä riskillä menettää sijoituksensa kokonaan.

Laatuguru on ensimmäinen suomalainen laatuyhtiösijoittamiseen keskittynyt kirja. Siinä esitellään sijoitustyylin periaatteet suurista linjoista aina Helsingin pörssin yhtiöiden tarkasteluun ja erilaisiin laatuyhtiölistauksiin sekä rankingeihin. Kirjassa selvitetään, kuinka maailman menestyneimmät sijoittajat ovat hyödyntäneet laatukriteereitä ja arvioidaan, mitkä suomalaisyhtiöt voisivat kiinnostaa heitä.

Laatuguru-uutuuskirjan esipuheen on kirjoittanut Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark. Lisäksi kuusi Helsingin pörssin menestyjäyrityksen (Kone, Wärtsilä, Caverion, Tikkurila, Ponsse ja Olvi) toimitusjohtajaa on antanut oman panoksensa ja perehtyneisyytensä kirjan käsikirjoitukseen.

Laatuguru-kirjasta jo sanottua

”Mukaansatempaava!” -Juho Nummela, Ponsse

”Inspiroiva! Insinöörikin ymmärtää!” -Ari Lehtoranta, Caverion

”Hieno yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä.” -Jaakko Eskola, Wärtsilä

”Loistava! Sopii sekä ammattilaisille että aloitteleville sijoittajille.” -Lasse Aho, Olvi

”Kirja on lukemisen arvoinen sekä sijoittajille että yritysjohtajille. Selkeyttää, mistä yrityksen arvo syntyy.” -Henrik Ehrnrooth, Kone

Kirjan hinta on 29,90 euroa (sisältäen signeeratun/omistuskirjoitetun kirjan, alv:n ja postikulut Suomessa).

Laatuguru-kirjaa on saatavilla Nordnetissä myös osana neljän sijoituskirjan pakettia, joka sisältää signeerauksen tai omistuskirjoituksen.

TILAA LAATUGURU TÄSTÄ LINKISTÄ

-> SIIRRY KIRJAN ESITTELYSIVUILLE

Blogi sisältää markkinointilinkit Nordnetin kampanjasivuille.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.