Siirry pääsisältöön

Shareville-käyttäjähaastattelussa Nordnetin tuotepäällikkö Rasmus Järborg

Jo noin 230 000 pohjoismaista sijoittajaa on jakanut salkkunsa Nordnetin sosiaaliseen sijoitusverkostoon, Sharevilleen. Shareville onkin erinomainen paikka etsiä ideoita kansainväliseen hajauttamiseen esimerkiksi ruotsalaisilta sijoittajilta.

Yksi Sharevillen ruotsalaiskäyttäjistä on Nordnetin tuotepäällikkö Rasmus Järborg, jonka löydät palvelusta nimimerkillä NordnetRasmus. Mutta kuka Rasmus oikein on miehiään – ja miten hän sijoittaa? Kysytäänpä häneltä itseltään!

Hejsan Rasmus, kerro hieman taustatietoa itsestäsi!

Olen 43-vuotias kahden lapsen isä. Viime vuoden lokakuusta lähtien olen hoitanut Nordnetin tuotepäällikön tehtävää (Chief Product Officer). Se tarkoittaa, että vastuullani on kaikki Nordnetissä tapahtuva tuotekehitys, -hallinta ja -design.

Miten innostuit itse aikoinaan sijoittamisesta?

Kun olin vielä lapsi, vanhempani ja isovanhempani säästivät minulle pesämunaa rahastoihin ja valtion velkakirjoihin. Kun aloin itse tienata rahaa, aloin sijoittaa sitä osakkeisiin. Minulla on ollut tuuria – Lehman Brothersin kaatumisen aikoihin vuonna 2008 en omistanut osakkeita, koska olin juuri käyttänyt säästöni ensimmäiseen omaan taloon. Aloin hiljalleen sijoittaa osakkeisiin finanssikriisin aikoihin – ei huono vaihe aloittaa!

Seuratuin Shareville-salkkusi sisältää tunnettuja USA-osakkeita, kuten Applea, Netflixiä ja Alphabetiä (Google). Avaa hieman sijoitusstrategiaasi!

Kuulun Warren Buffettin koulukuntaan: sijoitan tunnettuihin, hyvin hoidettuihin yhtiöihin, joiden liiketoiminnan logiikan ymmärrän. Yhdistän tähän oman filosofiani: “sijoita siihen, mihin käytät itse rahaa” (eli “ole longina siinä, missä olet luontaisesti shorttina arjessasi”).

Ole longina siinä, missä olet luontaisesti shorttina arjessasi.

Nordnetin tuotepäällikkö Rasmus Järborgin sijoitusfilosofia

Opettelen vielä uudelleenallokoimaan salkkuani, kun tietty omistus on kehittynyt hyvin (tai huonosti). Yhtiön fundamenttien tulee olla hyvällä tolalla, mutta pyrin silti olemaan kiinnittämättä liikaa huomiota tiettyihin tunnuslukuihin. Sijoitan sillä ajatuksella, että yhtiöillä, joilla menee jo valmiiksi hyvin, tulee pääsääntöisesti menemään hyvin myös jatkossa. Markkinoiden ajoittaminen ei ole tuonut itselleni kuin tuskaa ja hampaiden kiristelyä, joten pyrin vain sijoittamaan säännöllisesti ja pitämään sijoitukseni. Siteeratakseni Buffettia jälleen: “On parempi ostaa erinomaista yhtiötä hyvällä hinnalla kuin hyvää yhtiötä erinomaisella hinnalla.”

Motley Fool ja sivuston “Stock Advisor”-palvelu on antanut minulle paljon hyviä sijoitusideoita kuluneen vuoden aikana. David Gardner – sijoittaja, jota seuraan – on tietääkseni päihittänyt S&P 500 -indeksin useilla sadoilla prosenttiyksiköillä sijoitusuransa aikana. Olen itse asiassa luonut “Foolish Investors”-keskusteluryhmän Sharevilleen niille, jotka myös seuraavat Motley Foolia.

Kerro tavoitteistasi sijoittajana!

Minulla ei ole erityisiä tavoitteita, mutta koen, että olisi väärin antaa vaivalla ansaittujen rahojen vain maata pankkitilillä. Rahan pitää tehdä vähintään yhtä kovasti töitä kuin itse olen tehnyt ansaitakseni ne! Raha saa kasvaa osakemarkkinoilla ja tuottaa osinkoja palkkatulojani täydentämään.

Rahan pitää tehdä vähintään yhtä kovasti töitä kuin itse olen tehnyt ansaitakseni ne!

Rasmus Järborg

Mitä Nordnetin tuoteosastolla on kehitteillä?

PALJON kaikkea on käynnissä Nordnetin tuoteosastolla. Norjassa vanha verkkopalvelumme on tarkoitus korvata uudella verkkopalvelulla 1.6. alkaen. Kyseessä on ensimmäinen koko verkkopalvelua koskeva uudistus 12 vuoteen, joten voit kuvitella, että olemme hieman stressaantuneita. Rakennamme sivustoa ominaisuus kerrallaan, ja olemme ylpeitä sivuston uudesta designistä ja toimivuudesta.

Voit seurata palveluumme liittyviä tuoteuutisia aiheelle pyhitetyssä Shareville-ryhmässä, Nordnet Blogissa (Rasmuksen omassa profiilissa tai hieman harvemalla frekvenssillä myös Suomen Nordnet Blogissa) tai ihan vain kirjautumalla uuteen verkkopalveluumme ja testaamalla uudet ominaisuudet itse, osoitteessa next.nordnet.fi.

Lopuksi pari vinkkiä vasta sijoitusuransa alussa oleville sijoittajille?

Aloita vaikka lataamalla Nordnet-sovellus ja avaamalla Nordnet-asiakkuus sen kautta. Siirrä kuukausituloistasi sivuun niin paljon kuin sinulla on varaa ja käynnistä kuukausisäästösuunnitelma, niin että säästämisestä tulee säännöllistä ja helppoa. Valitse kuukausisäästösuunnitelmaan muutama rahasto, joilla saat laajan ja tasapainotetun hajautuksen osakemarkkinoille – miksei esimerkiksi Nordnet Smart -salkkua ja indeksirahastoja.

Rahastojen lisäksi voit valita salkkuun muutamia “starter-osakkeita”, eli tunnettuja yhtiöitä, jotka sopivat kenen tahansa salkkuun: kotimaisia suosikkeja, vakaita osinkoyhtiöitä ja ehkä mausteeksi myös jotakin nopeasti kasvavaa teknoyhtiöitä USA:sta, jos se sopii riskiprofiiliisi.

Muista, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoita vain sen verran, kuin olet valmis häviämään – mutta kuitenkin niin, että sijoitetuilla summilla voi olla reipas positiivinen vaikutus varallisuuteesi tulevaisuudessa!

Katso myös:

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki