Kampanjaosake: Gjensidige

Gjensidige Forsikring ASA on norjalainen vakuutusyhtiö, jonka toimintahistoria alkoi jo vuonna 1689. Nykymuodossaan Gjensidigen toiminta käynnistyi vuonna 2003. Yhtiö ehti toimia pitkään keskinäisenä vakuutusyhtiönä, mutta päätti kuitenkin muuttaa toimintatapojaan listautuen pörssiin joulukuussa 2010. Esittelen tässä merkinnässä Gjensidigen yleisellä tasolla. Yhtiön osake kuuluu merkinnän julkaisuhetkellä Nordnetin eurooppalaisten vakuutusyhtiöiden kaupankäyntikampanjaan.

Oslossa päämajaansa pitävällä laatuvakuuttajalla on hallussaan Norjan vakuutusmarkkinoista yli neljännes. Yhtiö on selvä mutta ei suinkaan aivan dominoiva markkinajohtava.

gjenskaku

Vakuutusyhtiömarkkina Norjassa Q2/2013 (lähde: Finance Norway, Gjensidige)

Gjensidigellä on 176 konttoria ja noin 1,5 miljoonaa asiakasta. Yhtiön ilmoituksen mukaan sen viimeisin tarkistettu markkinaosuus oli Norjassa 25,4 %. Norjan lisäksi yhtiö harjoittaa vakuutusliiketoimintaa myös Tanskassa (markkinaosuus 5,5 %), Ruotsissa (markkinaosuus 1,2 %) ja Baltian maissa (markkinaosuus 8,2 %). Suomeen yhtiö ei ole ainakaan toistaiseksi rantautunut.

Gjensidige tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ratkaisuja: yksityishenkilöille soveltuvia vakuutuksia, yrityksille suunnattuja vakuutustuotteita ja maatalouden vakuutuksia. Yhtiö on osallisena myös pienimuotoisemmin säästämiseen ja eläkkeisiin kytkeytyvissä tuotteissa. Vahinkovakuutuksen ohella Gjensidige omistaa myös
20,1 % Storebrandin osakekannasta. Storebrand on yksi Pohjoismaiden suurimmista henkivakuuttajista.

Liiketoiminnan painottuminen Norjaan on Gjensidigelle selvä etu, sillä markkina-alue on eurooppalaisessa vertailussa taloutensa puolesta yksi vahvimmista, jos ei jopa nykytilanteessa vahvin. Näin ollen markkinaympäristö tarjoaa Gjensidigelle hyviä kasvumahdollisuuksia ja verrattain vakaat olosuhteet.

Norjassa vakuutusmarkkina on lisäksi konsolidoitunut eli yhdentynyt, joten uusia kilpailijoita voi tulla markkinoille lähinnä yritysjärjestelyjen kautta. Orgaanisesti rantautumalla Norjan vakuutusmarkkinoiden valtaaminen näyttää erittäin vaikealta, kun kaksi suurinta toimijaa, Gjensidige ja Sampo-konsernin If, omaavat noin neljänneksen markkinaosuuksillaan merkittäviä suuruuden mittakaavaetuja. Molemmat ovat myös kustannustehokkaita toiminnoissaan, mikä korottaa suojamuuria.

Lisäksi toimialalla vallitseva hinnoittelukuri, osin johtuen nykyisestä heikosta korkomarkkinoiden tilasta, tukee vahvan markkina-aseman yhtiön kannattavuuden kohentamispyrkimyksiä, kun vakuutustuotteiden hinnoittelu on pääsääntöisesti terveellä pohjalla. Gjensidigellä on paitsi kilpailukykyiset tuotteet ja hinnoittelu, myös tehokas ja monikanavainen jakelu, joka tukee osaltaan kannattavuutta.

Gjensidige on ilmoittanut alkavansa noudattaa uutta osingonjakopolitiikkaa vuonna 2014. Tavoitteena on maksaa osakkeenomistajille korkea ja vakaa perusosinko vuosittain. Yhtiön hallitus on linjannut, että vähintään 70 % nettotuloksesta tulee jakaa ulos voitonjakona tilikausittain. Vuosina 2010–2012 yhtiö on jakanut keskimäärin 81 % tuloksestaan ulos osinkoina.

Vuodelta 2013 Gjensidige ehdottaa maksettavaksi toukokuussa 2014 osakekohtaista osinkoa 6,00 NOK. Helmikuussa 2014 Gjensidigen osake maksaa 120 NOK, joten perusosingolla laskettuna vuotuinen osinkovirta kohoaa 5 %:iin. Uusi osinkopolitiikka sisältää myös viittauksen lisäosinkoihin, jos yhtiön tase muodostuu liian omavaraiseksi. Hieman liikkumavaraa lisäävänä lausekkeena hallitus kuitenkin toteaa, että se punnitsee voitonjaon suuruutta päättäessä myös liiketoiminnan muut rahoitustarpeet.

20 suurinta osakkeenomistajaa hallitsevat Gjensidigestä yli 80 %:a. Suurin yksittäinen omistaja, Gjensidige Foundation, omistaa 62,2 % yhtiöstä, mikä tuo vakautta liiketoiminnan pitkän aikavälin kehittämiseen ja suhdanteiden yli katsovaan johtamiseen.

Suomalaisen sijoittajan voi olla vaikea hahmottaa ulkomaisen vakuutusyhtiön brändin sijoittumista omassa maakohtaisessa verrokkiryhmässään. Gjensidigen sijoittajaviestinnän mukaan yhtiön tavaramerkki on vahva, mikä tukee asiakasuskollisuuden kasvua ja säilymistä. Yhtiön historiasta juontaa juurensa käytäntö, että osa yhtiön tuloksesta palautuu Gjensidige Foundationin kautta takaisin vakuutuksenottajille osinkovirtana. Tämän ulottuvuuden tuottama asiakasuskollisuuden kasvu on ymmärrettävissä myös ilman paikallistuntemusta.

Sijoittajat ovat voineet luottaa Gjensidigeen eurokriisinkin keskellä, sillä yhtiön sijoitusfilosofia on konservatiivinen. Yhtiö on viestinyt, että sen suorat kytkökset Etelä-Euroopan kriisivaltioihin ovat hyvin vähäiset. Kaiken kaikkiaan Gjensidige on erittäin vahvassa kunnossa taseensa puolesta, sekä absoluuttisesti että erityisesti suhteellisessa tarkastelussa nykyhetken eurooppalaisessa viitekehyksessä.

Viimeisten kolmen vuoden aikana, toisin sanoen Gjensidigen pörssilistautumisesta lähtien, yhtiön osake on tuottanut +111 %. Samaan aikaan eurooppalaiset vakuutusyhtiöt ovat tuottaneet keskimäärin hieman yli +40 %, joten voidaan todeta Gjensidigen suoriutuneen merkittävällä marginaalilla kilpailijoitaan paremmin. Viimeksi raportoidulla täydellä tilikaudella, kalenterivuonna 2012, Gjensidige ansaitsi osaketta kohden tulosta 8,56 NOK. Siitä laskien osakkeen nykyhetken P/E-luku on 14.

17.2–7.3.2014 voit sijoittaa valittuihin vakuutusyhtiöihin alennetuin kuluin!

>> Siirry tästä Nordnetin kampanjasivuille

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 213 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Blogi sisältää markkinointiviestin, mutta ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
2 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
19.02.2014 13:55

Sinänsä mielenkiintoinen yhtiö, mutta tulostason kestävyys hieman mietityttää. Yhtiön omilta sivuilta lukien tulos oli vuosia melko tasaista mutta hyppäsi 2012 ~50% tuonne 8.5 NOK tasolle. Tulosparannuksesta ymmärtääkseni kolmasosa oli sijoitustuottojen kasvua. Ennakkotieto 2013 tuloksesta näyttäisi olevan 7.3 NOK (-> P/E jo päälle 16). Kun ottaa huomioon nykyisen korkotason (ei se Norjassakaan päätä huimaa) ja yhdistetyn kulusuhteen 2013 89% asettumisen yhtiön oman ohjeistuksen alalaitaan (tekstissä mainittuna vuonna 2012 jopa reilusti, ollen 85%) niin pistää epäilemään tuloksen kestävyyttä. Ymmärrän että esittely oli yleisellä tasolla mutta kun Jukan kirjoituksissa on yleensä hyvin painotettu pitkän aikavälin tuloksen kehitystä, olisin mielelläni nähnyt edes lyhyen osion… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
23.02.2014 00:12

Piirakassa oli Tryg…ainakin Zuomessa If pisti trygin poskeensa, ainakin tryg-vakuutukseni siirtyivät If:n nimiin. Ilmeisesti järjestely koski vain Suomen liiketoimintoja? Vakuutuksetkin on sellasta itseltään lainaamista, oon funtsinu, että jos lopettais kaskot ja laittais sen 50€/kk/auto sivuun, jäis plussalle, vaikka jonkun auton vähä mälläiski joskus.