Arjen säästövinkit14.06.2024 Säästäminen on perhe Sten-Heinoselle yhteinen harrastus Säästäminen yhdessä lasten kanssa voi olla todella hauskaa. Kun lapset olivat pienempiä, oli vaikeampaa selittää, ja helpompaa tehdä konkreettista. Meillä oli esimerkiksi säästöpossu, jonka nimi oli "Loma". Nordnet Nordnet 9
Talouden trendit ja ilmiöt29.02.2024 BKT supistui tuplasti odotettua enemmän Suomen vuoden 2023 bruttokansantuote supistui prosentilla, eli tuplasti enemmän kuin mitä Valtionvarainministeriö tai Suomen Pankki odotti. Vaikka jenkkipörssi porskuttaa, Suomen tulevaisuus ei vaikuta paremmalta. Martin Paasi Yksityishenkilö 5
Eläkesäästäminen15.01.2024 Suomalaisten into eläkesäästämiseen Euroopan alhaisinta Vain kolmannes suomalaisista säästää eläkettä varten lisäeläketuotteilla, uutisoi Finanssiala joulukuussa 2023. Suomalaisten into eläkesäästämiseen on Euroopan alhaisinta. Tieto perustuu vakuutusalan eurooppalaisen katto Kaisa Alamäki Nordnet 10
Arjen säästövinkit30.06.2023 Parhaat e- ja äänikirjat sijoittamisesta Warren Buffettilta kysyttiin eräässä haastattelussa, mikä hänen menestyksensä salaisuus on. Buffett vastasi menestyksen perustuvan ahkeraan lukemiseen, ja että sopiva päivittäinen lukuannos on jopa 500 sivua. Nordnet Nordnet 59