Vieraskynä
Olen poikkeuksellinen nainen. Nimittäin siinä mielessä, että sijoitussalkkuni yksi isoimmista, ja myös lähes ainoista omistuksista on Tesla. Sen lisäksi omistan vain kahden yrityksen osaketta, jotka nekin edustavat kasvuyrityksiä. Ei ehkä kaikista riskittömin – eikä tutkimusten mukaan naisille tyypillisin – salkku siis.
Tämän huomion tekee ammattitreidaaja Jukka Lepikkö, kun haastattelen häntä painostavan kuumana kesäpäivänä kirjaani Menesty kuin mies.
Totta, miehethän ottavat tunnetusti naisia enemmän riskiä. Tai niin ainakin tutkimukset väittävät. Kun ryhdyin kirjoittamaan edellisen Vaurastu kuin nainen -kirjani perään kirjaa miehistä, olin valmistautunut kuulemaan tarinoita suurista ja hulluista riskinotoista. Kirjassa yksitoista tunnettua suomalaista miestä kertoo, miten he ovat niittäneet mainetta ja menestystä sekä rahaa. He kertovat elämänsä voitoista ja vastoinkäymisistä ja raottavat myös miehistä mielenmaailmaa, rikkoen tiettyjä stereotypioita koskien niin menestystä kuin miehuutta.
Äkkiä voisi ajatella, että juuri riskinotto on osa miehuutta ja miehistä menestystä. Naiset pyrkivät turvaamaan omansa ja perheensä selustan, kun taas miehet ottavat riskiä sen minkä ehtivät. Sellainen kuvahan meillä on. Mutta kirjahaastattelujen edetessä se kuva alkaa häilyä.
Kirjahaastattelujen edetessä aika pian totean, että miehet muistuttavat yhä enemmän haastattelemiani naisia. Sijoitukset ovat huolella hajautettuja ja riskittömämmät sijoitukset näyttelevät salkussa huomattavasti suurempaa roolia. Moni kertoo olevansa enemmän turvanhakuinen kuin riskinottaja – myös Jukka Lepikkö, jonka jo ammatin puolesta voisi olettaa olevan kovan luokan riskinottaja.
Samu Haber kertoo ottavansa sijoittamisessa riskiä vain pienesti, kokeilemalla välillä joitakin pieniä summia kryptoihin. Mikko ”Pyhimys” Kuoppalakin sanoo, ettei ole sijoituksissa riskihakuinen, koska ensisijaisesti hän hakee niillä turvaa. Vain 10 prosenttia hänen kokonaisomaisuudestaan edustaa riskisempiä sijoituksia.
Lepikkökin toteaa, että vaikka treidaaminen mielletään hyvin korkeariskiseksi, hän on itse ennemmin riskinkaihtaja. Hän riskeeraa kerralla vain alle yhden prosentin kokonaiskassastaan.
Osa miehistä kokee jotkut sijoitusmuodot liiankin riskisiksi. Startup-sijoittaja Kim Väisänen ei ymmärrä kryptoihin sijoittamista ja vertaa sitä pyramidihuijaukseen: ”Kryptot ovat kuin pingispallo kuivausrummussa, ne voivat pompata minne tahansa.”
Startup-sijoittaminen on toki riskistä, mutta se edustaa Väisäsen sijoituksissa noin viittäkymmentä prosenttia. Toisella puolella ovat pienen riskin sijoitukset.
Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm taas vertaa osakesijoittamista vedonlyöntiin. Hän ei usko yksittäisiin sijoituksiin. Hänen neuvonsa on, että jos haluaa rikastua, kannattaa sijoittaa rahat osakeindekseihin ja odottaa, antaa koron kasvaa korkoa.
Tätä samaa toitottaa myös Väisänen: Indeksiin sijoittaminen on paras mahdollinen tapa sijoittaa. Itse asiassa tämä sama mantra toistuu niin miesten kuin naisten kohdalla: kaikki tuntuvat vannovan indeksirahastojen nimeen.
Toki joukossa on myös isomman luokan riskinottajia. Antti Rintasen yli sata asuntoa velkavipuineen voi hirvittää heikompia. Mutta kuten hän toteaa, menestyminen vaatii riskinottokykyä.
Ja juuri siten, ottamalla riskiä ja tarttumalla tilaisuuksiin, kirjan miehet ovat menestyneet. Sillä vaikka haastattelemani miehet eivät suurimmaksi osaksi ole sijoituksissa kovia riskinottajia, sen sijaan he ovat kyllä ottaneet riskiä elämässä. Yrittäjinä he ovat ottaneet usein suurenkin riskin.
Haber toteaa, että riskinotto elämässä kannattaa ennemmin kuin sijoituksissa: ”Urallani otan mielelläni isojakin riskejä ja menen pelottaviin juttuihin mukaan, mutta sijoittajana ei kannata liikaa lähteä hurjastelemaan, siinä voi jäädä kakkoseksi.”
Jotkut miehet, kuten Jyrki Sukula, myöntävät puolisoidensa olevan kovempia riskinottajia. ”Riikkaa on myös kiittäminen siitä, että tulimme tänne. Itse en olisi uskaltanut”, hän kommentoi Italian viinitilalle muuttoa.
Sukula itse suhtautuu riskinottoon hyvin analyyttisesti, käyttäen päätöksenteossa 60/40 -sääntöä. Hän analysoi kaikki päätökset, oli kyse sitten liiketoiminnasta, riskinotosta tai lastenkasvatuksesta, sillä periaatteella, että päätöksenteosta 60 prosenttia on järkeä ja 40 prosenttia tunteita.
“Innostun, ja sen jälkeen analysoin, ja jos pystyn vaikuttamaan siihen, että riskitaso pysyy neljässäkymmenessä, lähden mukaan.”
Takaisin salkkuuni. Ennen vannoin itsekin hajautuksen ja rahastojen nimeen, mutta sitten päätin jossain kohtaa ottaa riskiä elämässä, ja käyttää kertynyttä omaisuutta myymällä suurimman osan osake- ja rahastosijoituksistani pois. Se riski on ollut kannattava, mutta toisaalta se johti tilanteeseen, jossa vähän kuin huomaamatta omistan nyt vähän turhankin riskisen salkun.
Kirjan miehiltä opin, että riskiä pitää ottaa – mutta ennemmin nimenomaan elämässä. Mutta liian suuri riskinotto ei aina ole tie menestykseen. Jossain takaraivossani soivat Lepikön sanat siitä, että jos treidaamiseen lähtee liian suurella riskillä, myöhemmin riskinotto kostautuu. Ja ajattelen tämän pätevän kaikkeen toimintaan, niin sijoituksissa kuin elämässä. Siispä päätän korjata tilanteen sijoitussalkkuni osalta pikaisesti lisäämällä sinne indeksirahastoa. Elämän ja yrittämisen suhteen en ole päättänyt, mikä seuraava siirtoni on, mutta pidän mielessäni mantran: Enemmän riskiä elämässä – vähemmän sijoituksissa.
