Kulta on arvokas valtti sijoittajan työkalupakissa

Tämä artikkeli on kaupallinen tiedote.

Kulta voi olla erittäin arvokasta strategisissa sijoitussalkuissa, koska se on historiallisesti tarjonnut sijoittajia suojaavaa tasapainoa sijoittajien talouden laskusuhdanteen aikana, ja se on myös olennainen osa aktiivista elpymistä. Kultavarannot ovat rajalliset ja tarjonta niukkaa, minkä vuoksi tällä metallilla on erityinen asema sijoittajien mielissä. Rahoitusvarana kullan merkitys on jatkuvasti kasvanut, ja sitä on sisällytetty jatkuvasti enemmän sijoitussalkkuihin viimeisten 20 vuoden aikana, erityisesti fyysisesti tuettujen pörssissä kaupattavien tuotteiden kasvun vuoksi.

WisdomTree esittelee tässä kirjoituksessa kolme keskeistä syytä, miksi sijoittajien kannattaisi harkita kultaan sijoittamista pitkällä aikavälillä.

Kulta suojaa geopoliittisilta tapahtumilta

Yksittäistapausten perusteella voimme havaita, että suurten geopoliittisten muutosten jälkeen kulta suoriutuu hyvin. Sodan uhka ja häiriöt poliittisessa järjestelmässä johtavat usein kullan kysynnän kasvuun. Halu sellaisen fyysisen varallisuusvaraston keräämiseen, jota geopoliittiset riskit eivät voi tuhota, on jäänyt tiukasti sijoittajien mieleen.

Geopoliittiset riskit, mukaan lukien kauppasodat ja Brexitin aiheuttamat häiriöt, ovat olleet tärkeitä kullan hintaa korottavia tekijöitä etenkin vuodesta 2019 alkaen. Vaikka taloudelliset riskit ovat hallinneet sijoittajien huomiota vuonna 2020, nämä geopoliittiset riskit ovat edelleen tärkeitä.

Kulta suojaa rahoitusmarkkinoilla

Kulta toimii turvallisena sijoituskohteena myös muulloin kuin geopoliittisten mullistusten aikana. Sijoittajat kääntyvät kullan puoleen myös taloudellisen levottomuuden ja epävarmuuden aikana. Koska kulta on varana erittäin joustava, se toimii usein valuutan tavoin hyödykkeen sijasta. Mutta toisin kuin useimmat fiat-rahat, sen tarjontaa ei voida lisätä muutamalla painikkeen napsautuksella rahapoliittisen kokouksen jälkeen. Siksi se on turvallinen sijoituskohde. Vaikka keskuspankit voivat laajentaa rahakantaa taloudellisten myllerrysten aikana, ne eivät voi heikentää kullan arvoa. Tämä tekee kullasta historiallisesti erinomaisen suojauskeinon geopoliittisia ja rahoitusmarkkinamuutoksia vastaan.

Vuonna 2020 rahoitusmarkkinoiden turbulenssi ja talouden elpymiseen liittyvä epävarmuus ovat johtaneet kullan kysynnän voimakkaaseen kasvuun.

Kulta suojaa inflaatiolta

Monetaristit pitävät inflaatiota seurauksena siitä, että rahaa on liikkeellä liikaa ostettavien tuotteiden määrään verrattuna. Tämän myötä inflaatio voidaan nähdä kysyntäshokkina (vastakohtana tarjontashokille, kuten öljyputken häiriölle, joka tekee energiasta niukempaa ja siten kalliimpaa). Suuri järjestelmässä liikkeellä oleva rahamäärä kannustaa ihmisiä ostamaan enemmän tuotteita ja palveluita, mikä nostaa hintoja. Kulta voi siis olla täydellinen vastakohta fiat-rahoille, kuten aiemmin totesimme. Kun keskuspankit ajavat valuutan arvoa alas painamalla rahaa mielivaltaisesti ja lisäämällä siten inflaatiota, kulta oletettavasti säilyttää arvonsa rajoitetun tarjonnan vuoksi. Lisäksi sen arvo todennäköisesti nousee suhteessa valuuttaan, jonka arvoa lasketaan. Kulta toimi tehokkaana inflaatiosuojana etenkin erittäin korkean inflaation aikana 1970- ja 1980-luvuilla.

Kun Yhdysvaltain liittovaltion keskuspankki – samoin kuin muut keskuspankit – pumppaa tänä vuonna ennennäkemätöntä likviditeettiä kannustaakseen talouskasvua koronaviruksen aiheuttaman shokin jälkeen, inflaation riski nousee korkeammalle kuin maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen.

Yhteenveto

Koska kullan arvo nousee inflaation myötä, se ei ole pelkästään ”hätävara”: se suoriutuu hyvin myös silloin, kun suhdanneherkät omaisuuserät eivät heikkene. Inflaatiota synnyttävä vahva taloudellinen toiminta on usein yhteydessä kullan hintojen nousuun. Siksi kulta ei hyvinä aikoina ole sijoitussalkussa arvonkehitystä hidastava tekijä. Kullan lisääminen sijoitussalkkuun voi auttaa valtavasti huonompina aikoina, mutta sen ei myöskään tarvitse käydä kalliiksi parempina aikoina.

Miten sijoittajat voivat hankkia kultaa salkkuunsa?

Salkkuun voidaan lisätä kultaa muutamilla eri tavoilla. Suorin tapa on ostaa fyysistä kultaa kultaharkkoina tai kultakolikkoina. Tämä edellyttää kuitenkin turvallisia varastointimahdollisuuksia ja aiheuttaa vakuutuskustannuksia. Vaihtoehtoisesti sijoittajat voivat hankkia kultaa epäsuoralla tavalla sijoittamalla kullankaivajien osakkeisiin, mutta niihin vaikuttavat myös muut tekijät kuin kullan hinta. Kaikki näistä ulkopuolisista tekijöistä voivat vaikuttaa tuottoon. Sijoittajat voivat myös saada salkkuunsa kultaa epäsuoralla tavalla futuurimarkkinoiden kautta. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole monien käytettävissä ja edellyttää futuurisopimusten vaihtamista fyysisen toimituksen välttämiseksi.

Yksi vaihtoehto, jonka uskomme olevan helpompi ja tehokkaampi vaihtoehto yksityissijoittajille, on kultaan sijoittaminen käyttämällä fyysisesti tuettuja kulta-ETC:itä (pörssilistattu hyödyke). Ne on listattu käytännöllisesti pörsseissä ja niitä voidaan sen vuoksi ostaa ja myydä tavallisten osakkeiden tavoin. Koska fyysiset kulta-ETC:t ovat fyysisesti tuettuja, ne säilyttävät tietyn määrän kultaharkkoja turvallisessa holvissa sijoittajan puolesta ja tarjoavat tuottoa kullan hinnan mukaisesti, jolloin hallintopalkkiot ovat pienempiä.

→ Lue lisää kullasta sijoituskohteena ja fyysisistä kulta-ETC-tuotteista.

Tärkeää tietoa riskeistä ja tuotoista:

Tällä sivulla esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sinun tulee perehtyä lopullisiin ehtoihin ja avaintietoesitteeseen ennen kuin sijoitat ETC-tuotteisiin. Lopulliset ehdot saat tuotteiden liikkeeseenlaskijalta ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta tuotteen yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta. Käydäksesi kauppaa ETC-tuotteilla sinun tulee ensin suorittaa tietämystesti. Lue lisää tästä.

Tämä materiaali on WisdomTreen ja sen tytäryhtiöiden valmistamaa eikä sitä ole tarkoitettu luotettavaksi ennusteeksi, tutkimuksesi tai sijoitusneuvonnaksi. Se ei myöskään ole suositus, tarjous tai ehdotus ostaa tai myydä arvopapereita tai ottaa käyttöön minkäänlaista sijoitusstrategiaa. Ilmaistut mielipiteet liittyvät tuotantoaikaan ja saattavat muuttua, kun olosuhteet muuttuvat. Tämän materiaalin sisältämät tiedot ja mielipiteet ovat peräisin sekä tekijänoikeuslain alaisista että muista kuin yksinoikeudella laadituista lähteistä. Täten WisdomTree tai sen tytäryhtiöt, edustajat, työntekijät tai agentit eivät myönnä minkäänlaista tarkkuus- tai luotettavuustakuuta eikä ole vastuussa millään muulla tavoin virheistä tai laiminlyönneistä (mukaan lukien vastuu kelle tahansa laiminlyönnin takia). Tämän materiaalin tietoihin luottaminen on täysin lukijan vastuulla. Aiempi suoritustaso ei ole luotettava osoitus tulevasta suoritustasosta.

Yhteistyökumppani
YhteistyökumppaniKumppani
Yhteistyökumppaniemme kirjoituksia

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit