Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen 100 000 €

Yhdysvaltalaisen sijoittajamiljardööri Charlie Mungerin sanoin:

The first $100,000 is a bitch, but you gotta do it.

Olet varmasti aikaisemmin kuullut ensimmäisen miljoonan olevan vaikein etappi, minkä jälkeen varallisuuden kerryttäminen helpottuisi. Kieltämättä sellainen summa, joka saa monet myöntämään tappionsa jo lähtöviivalla.

Jotta itselläni olisi jotain omakohtaista sanottavaa aiheesta, vedän rimaa hieman alemmas pysyen Mungerin kanssa samoilla linjoilla. Ensimmäinen 100 000 € on kaikista vaikein virstanpylväs, mutta mahdollisesti tärkein, varallisuuden kerryttämisessä.

Itselläni tuon kuusinumeroisen luvun saavuttaminen vei kahdeksan vuotta. Pitkiä päiviä töissä, säännöllistä sijoittamista (hyvällä ja toisinaan vähemmän hyvällä menestyksellä) sekä kulujen karsimista. 100 000 euron saavuttaminen oli todella työn takana, kun lähtötilanne oli pyöreät nolla euroa. Nuoresta iästä johtuen tuohon kahdeksaan vuoteen mahtui myös opiskelut, eikä vakituista työtä vielä ollut.

Seuraava sata tuhatta löysi tiensä luokseni jo kolmessa vuodessa. Hiljattain rikki mennyt 200 000 € nettovarallisuutta vaati siis huomattavasti vähemmän aikaa sekä vaivaa.

Tiedämme, että kyse on korkoa korolle-ilmiöstä, jossa aloittaminen on kaikkein tahmein vaihe. Varallisuus kehittyy todella hitaasti ensimmäiset vuodet.Tästä tuttu lumipalloesimerkki on mielestäni kuvaavin; jotta saat pienestä lumipallosta edes vähän isomman, joudut pyörittämään sitä monta kierrosta ympäri.

Ensimmäinen tuhat euroa tulee tuplata lähes seitsemän kertaa, jotta 100 000 € on kasassa, mutta mikäli toistat nyt saman tuplaustempun uudelleen, on sinulla kasassa jo lähemmäs 13 miljoonaa.

Oikotie onneen

Ennen 100 000 euron saavuttamista pidän tärkeämpänä säästöasteen merkitystä kuin korkoon tai arvonnousuun keskittymistä. Jos lisäät lumipalloosi enemmän lunta heti alussa, säästät aikaa pallon pyörittelystä. Korkoa korolle -ilmiötä on siis mahdollista vauhdittaa.

Kuvitellaan kaksi tilannetta, joissa molemmissa sinulla on 5000 € aloituspääoma ja saat sijoituksillesi 7 %:n vuosituoton.

  1. Et koske alkupääomaan lainkaan.
    100 000€ saavuttaminen vie 44 vuotta.
    200 000€ saavuttaminen vie 10 vuotta
    300 000€ saavuttaminen vie 6 vuotta

  2. Teet 500€ sijoituksen joka kuukausi
    100 000€ saavuttaminen vie 10 vuotta
    200 000€ saavuttaminen vie 6 vuotta
    300 000€ saavuttaminen vie 5 vuotta

Ensimmäisen kuusinumeroisen saavuttamisessa menee pelkän alkupääoman voimalla 44 vuotta. Varsin pitkä aika ihmiselämässä. 500 euron kuukausisijoituksia tehnyt taas saa leikattua tuosta ajasta peräti 34 vuotta.

Vaikka kuukausittainen sijoitus pysyy samana, sen merkitys alkaa ajan kanssa kuitenkin hälvetä. Viimeisessä esimerkissä huomaamme, että se ei nopeuta matkaamme kuin vuodella kohti 300 000 euron pottia.

Munger itse mainitsee 100 000 dollarin olevan etappi, jonka jälkeen on mahdollista höllätä kaasua. Tässä vaiheessa sijoituksille saatavan tuoton määrä on jo monelle merkittävämpi kuin säästöön saatu raha. Lumipallon voisi antaa pyöriä jo nyt omalla voimallaan.

Oma polkuni

Omaisuuden moninkertaistaminen on näin kirjoitettuna jopa helpon kuuloista toimintaa, vaikka todellisuudessa se vaatii ponnistuksia ja vaivannäköä.

Jos olisin tukeutunut vain koron tuomaan arvonnousuun, olisi matkani vasta alussa. Säästäasteeni onkin pysynyt tähän päivään asti melko korkeana, mikä on mahdollistanut verrattain nopean varallisuuden kertymisen.

Vaikka yleinen käsitys tuntuu olevan, että nuorena on vaikea saada rahaa säästöön, näin itse tuon ajan lähinnä mahdollisuutena.

Useamman työn tekeminen on helppoa, kun velvollisuuksia ei vielä ole. 16-vuotiaan energialla jaksaa olla päivät koulussa, viikonloput töissä ja juosta illat treeneissä. Alaikäisenä kulutuskin oli luonnollisesti minimaalista, koska asui vielä vanhempien luona. Asunnoksi kelpasi kimppakämppä ja töiden ja haaveiden perässä muuttaminen onnistui, kun omaisuus mahtui yhteen matkalaukkuun.

Kaikki nämä olivat enemmän tai vähemmän tietoisia valintoja, jotka mahdollistivat rahan säästämisen ja sijoittamisen.

En aio väittää, että tämä on jotain mitä kaikkien tulisi tavoitella, mutta osoittaa sen, että mahdollisuuksia usein on, kunhan ne vain haluaa nähdä ja on valmis tekemään töitä niiden eteen.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
21 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
21.02.2023 13:23

800k eurossa meni minulla 13 vuotta. Olen aina tehnyt paljon töitä penskasta asti.
En muuten sijoita osinko ajatus edellä ollenkaan vaan arvonousua ajatellen.

Nimetön
Nimetön
20.02.2023 22:45

Mielenkiintoinen ja inspiroiva teksti, kiitos! 🙂

Nimetön
Nimetön
20.02.2023 14:06

Minkä verran sijoitit per kk?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.02.2023 17:28

Vaihdellut paljon ajankohdasta riippuen. Nuorempana ennen säännöllisiä palkkatuloja, meni sijoituksiin kokonaisuudessaan kesätyöpalkat ja muut satunnaiset tulot. Viimeiset pari vuotta n.1000€/kk.

Nimetön
Nimetön
18.02.2023 13:05

Huomioitava motossa käytettävä valuutta. Etenkin Ruotsin kruunumääräisten uutisten mittaluokka on usein kovin pieni. Esim. kruunumiljönääri vastaa karkeasti (vain) 100 keur varallisuutta..

Charlien Mungerin motto, ja Suomeen säädettynä vaikka tuohon 100 keur, tarkoittanee juuri sitä minkä Ina kuvaat, että sijoituspääoman vuosituotto alkaa tyypillisesti ylittämään tavanomaisen ansioituloista säästöön jäävän osuuden. (Luvun nimellinen suuruus on aina maakohtainen.)

Huikea sijoittajan kehitystarina joka on kyllä vaatinut uhrauksia joka puolestaan edellyttää rohkeutta ja reippautta.

Mistä kipinä sijoittamiseen syntyi?

Nimetön
Nimetön
17.02.2023 20:14

Lasketko tähän varallisuuteen omistusasunnon ja /tai sijoitusasunnon vai onko kyse puhtaasti osakesäästämisestä ja sen kautta kertyneestä nettovarallisuudesta. Joka tapauksessa lämpimät onnittelut. Hieno saavutus!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.02.2023 20:47

Puhun tekstissä nettovarallisuudesta sisältäen koko velattoman varallisuuden. Tällä hetkellä omista nettovaroistani noin 180K on osakkeissa ja sijoitusasunnoissa. 
Loput noin 20K käteisenä/omassa asunnossa. Käteisen säästäminen ja oman asunnon lyhentäminen kyllä kerryttävät varallisuutta, vaikka ei varsinaisesti tuotakkaan mitään.

Vaikka Mungerkin viittaa puheissaan ymmärtääkseni yleisesti nettovarallisuuteen, on sijoitetun pääoman osuus tietysti merkittävin elementti varallisuuden kertymisen kannalta. Varsinkin tekstissä nostamani esimerkkilaskelma nojaa juuri tuohon oletettuun 7% vuosituottoon, mitä pankin talletuskorot, tai oman asunnon arvonnousu ei pysty tarjoamaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.02.2023 17:25

Onko sijoitusasuntojen laskemasi arvo muuttunut ostohinnasta?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.02.2023 17:30

Arvot ovat laskettu silloisen ostohinnan mukaan, joten mahdollista arvonmuutosta ei näissä ole huomioitu.

Nimetön
Nimetön
17.02.2023 11:17

Tuota sinun kirjoitustasi voisi ehkä luonnehtia enemmän laskuharjoitukseksi kuin edes tavoitteelliseksi sijoituspoluksi. Kokemattomalle -ja kokeneellekin- 7%/a on tosi kova saavutus, vaikka sellaista meille uskotellaankin. Sitten, kun rahaa on jo kertynyt, se on paljon helpompaa; raha tulee rahan luo. Miljoonalla 7 % vuosituotto on jo oleellisesti helpompaa kuin 100 000:lla. Nimenomaan ensimmäiset vaikkapa 100 000 € ovat todella haasteelliset. Se vaatii paitsi sellaista riskinottoa, jota uskoakseni hyvin harva aloittelija omaa, silloinhan on koko omaisuus joka hetki riskipelissä. En osaa laskea, mutta onnistumisen todennäköisyys ei liene suurempi kuin sijoittaisi lottoon 500 € kuussa. Tosin sijoittamalla jää huonoimmassakin tapauksessa aina jotain säästöön, mitä… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.02.2023 12:49

Vähäisellä riskillä ja liiallisella hajautuksella olen itse aloittanut säästämisen nollasta (eikä ollut sijoituskokemusta) ja 6.5 vuoden jälkeen arvo n75k 7% tuotolla olen matkalla itse kohti 100k kun säästän noin 800e kuussa. Eli ihan hyvä on todennäköisyys onnistumiseen.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.02.2023 12:52

“En osaa laskea” oli ainoa validi kohta kommentissasi.

Nimetön
Nimetön
17.02.2023 09:06

Hyvää duunia, ei voi kun arvostaa 🫡

Ois mukava kuulla tarina yksityiskohtaisemmin, miten polku on edennyt ja pätäkkä oikeaan osoitteeseen löytänyt. Mitä uhrauksia se on vaatinut ja minkälaisia onnistumisia tullut vuosien aikana ja mitä mahdollisia riskejäkin otettu matkan varrella? Ja mistä kipinä asiaan löytyi nuorena?

Tää on vaatii hommia tosissaan, tahtoa ja kurinalaisuutta. Makee tulevaisuus edessä, jatka samaa rataa ☺️

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.02.2023 20:56

Kiitos!

Kuten aikaisemmin ehdinkin jo sanoa, olisi pieni tarinan avaaminen varmasti paikallaan. Tässä olikin hyvä lista kysymyksiä, ja tulen tekemään varmasti oman kirjoituksen aiheesta. Siihen asti tarkoitusta palvelkoon tuo Nordnetin aikaisemmin tekemä haastattelu vuodelta 2021 (Linkki)

Nimetön
Nimetön
16.02.2023 23:05

Yksi asia joka myös helpottaa nuorena opintojen ohessa säästämistä on alhainen veroprosentti, sillä osa-aikatöistä ei ehdi kertyä vuositasolla progression kannalta merkittäviä vuosituloja.

Nimetön
Nimetön
16.02.2023 22:01

Hyvä Ina! On ilo seurata sun matkaa!

Nimetön
Nimetön
16.02.2023 13:39

Moi, sanot blogissa että ensimmäinen 100 000€ kerryttämiseen meni 8 vuotta ja toiseen 3 vuotta. Olet siis 11 vuotta säästänyt/sijoittanut. Olet 24 vuotias, joten olet aloittanut siis 13 vuotiaana. Ikävuosien 13-21 välillä keräsit ensimmäisen 100 000€, opiskelujen yhteydessä ilman vakituista työtä.

Jotenkin tämä ei täsmää vai ymmärsinkö jotain väärin?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.02.2023 15:42

Hei, ymmärsit kyllä oikein.
Olen tosin tällä hetkellä 25-vuotias ja aloittanut sijoittamisen 14-vuotiaana kesätöistä ansaitsemillani rahoilla. Pian tämän jälkeen aloin tehdä töitä koulun ohella kesätöiden lisäksi. Vakituista työtä ei ollut, mutta tein usealle työnantajalle töitä määräaikaisena ja erilaisia keikkatöitä vuokratyöfirman kautta.

Teksti ehkä antaa liikaa painoarvoa tuolle säästämiselle, mutta palkasta säästöön jääneet varat ohjasin pääosin sijoituksiin, jolloin ne saivat kasvaa koko tuon ajan.

Esimerkilläni haluan osoittaa, että tämä on mahdollista nuoresta iästä huolimatta. Kokonaiskuvan hahmottamisen kannalta sijoittajatarinani yksityiskohtaisempi avaaminen olisi kuitenkin varmasti paikallaan, joten laitetaan se korvan taakse!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
16.02.2023 19:36

On ihan mahdollista. Itse tein aamut, illat ja viikonloput töitä opiskelujen ohessa, aina kun pystyi. Vapaa-aika jäi todella vähälle, mutta koska olin aika joko koulussa tai töissä, niin säästöä tuli opiskelijan kulubudjetilla melkoisesti. Nyt n. 15v jälkeen jo työelämässä olleena ja osingot uudelleen sijoittaneena salkku on myös 6 numeroinen.

Itse aloitin 18 vuotiaana. Tämä ei ole mahdotonta, harvinaista kyllä ja vaatii paljon työtä, paljon kurinalaisuutta, päättäväisyyttä, kykyä ajatella tulevaisuuteen ja säännöllistä säästämistä ja budjetointia.

Kolikon kääntöpuolena. Varmasti jäi osa opiskelijabileistä ja hurjista kokemuksista kokematta, mutta en silti koe jääneeni paljon paitsi. Jos joku, niin maksa ainakin kiitti tuosta ajasta.r

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.02.2023 14:41

Todennäköisesti myös auttaa, että kaikki tuo osuu sellaiselle vuosikymmenelle, jonka aikana sijoitusten arvo kehittyy lähinnä ylöspäin. Muuten menetykset voisivat lannistaa jo alkuvaiheessa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.02.2023 11:01

Totta kai! 2009 aloittaessa oli “tuhannen taalan” -paikka ja siitä lähtien melkein jokainen osake on noussut.

En todellakaan odota samaa seuraavalle vuosikymmenelle vaan jatkossa kyse on enemmän puolustuspelissä, miten säilyttää pääoma.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki