Charlie Mungerin opit arvosijoittajalle
Charlie Munger tunnetaan parhaiten Warren Buffettin pitkäaikaisena (ja -ikäisenä) aisaparina sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayssä. Buffettista on Suomessakin kirjoitettu likimain kaikki sijoittamiseen keskittyneet julkaisualustat täyteen, mutta Munger on jäänyt täysin tarpeettomasti selvästi vähemmälle huomiolle. Todellisuudessa Munger on henkilö, joka on vaikuttanut todennäköisesti eniten Buffettin sijoitustoiminnan kehitykseen viime vuosikymmeninä. Hänen avullaan Buffettin sijoitustyyli on kehittynyt arvosijoittamisen esi-isän Benjamin Grahamin opeista nykypäivään.
Olen Mungerin oppeja vapaasti soveltaen ja tulkiten jakanut hänen arvosijoitusprinsiippinsä viiden pääotsikon alle. Näitä tarkastelen seuraavaksi.
1) Sijoituskohteisiin perehtyminen
Osake on osuus yhtiön liiketoiminnasta, ei arvonnasta
Ole liiketoiminnan analyytikko, älä markkina-, makrotalous- tai osakeanalyytikko
Määrittele arvo erillään hinnasta, kehitys erillään aktiviteetista ja rikkaus erillään kokoluokasta
Opettele rahoituksen perustavaa laatua olevat matemaattiset kaavat ja luota viime kädessä niihin
Tee sijoitustoiminnasta ja siinä onnistumisen seuraamisesta järjestelmällistä
On parempi pitää mielessä itsestäänselvyys kuin tarttua epätoivoiseen oljenkorteen
Älä harhaudu uutisvirran mukaan, vaan toimi aina oman harkinnan varassa
2) Panosten asettaminen
Loistavat sijoituskohteet ovat kortilla; kun oikea hetki koittaa, panosta tuntuvasti
Seuraa parhaan ideasi ohella aina myös toiseksi parasta sijoitusvaihtoehtoa
Älä rakastu sijoituksiisi, ole tilanne- ja mahdollisuusorientoitunut
Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme
Vältä inhimillistä tarvetta toimia vain toimimisen vuoksi
”Istu pakarasi kipeiksi”: löydä muutama loistava yhtiö, osta kurssiturbulenssissa ja omista ikuisesti
Älä nauti vain saavutuksista vaan myös matkasta, koska elät siinä
3) Oman osaamisalueen rajat
Tunnusta itsellesi, että osaamisesi ja tietämyksesi on vaillinaista
Pysyttele sijoituspäätöksissäsi ennalta rajatun kehän sisäpuolella
Pyri sijoitusanalyysissä objektiivisuuteen ja rationaalisuuteen
Eliminoi tunteiden vaikutukset päätöksentekoosi, tai ainakin tiedosta ne
Muista, ettet ole oikeassa tai väärässä siksi, että lauma on kanssasi samaa tai eri mieltä
Tiedosta, että ratkaisevaa on analyysisi ja johtopäätöksesi oikeellisuus
Ymmärrä, että lauman kuiskimisen seuraaminen johtaa pitkällä ajalla vain keskinkertaisiin tuloksiin
Tunnista oikeasti olennaiset tapahtumat ja yhtiöihin vaikuttavat pitkäkestoiset muutokset
4) Kehittyminen sijoittajana
Elä tavoitteenasi oppia joka päivä jotain uutta
Lähde aina siitä, että tärkeämpää kuin tavoite voittaa ja tavoite valmistautua hyvin
Laadi itsellesi hyvän sään aikana ”mentaaliset toimintamallit”, jotka kestävät myrskyn taivaanrannasta
Kysy itseltäsi hyvän sijoituksen jälkeen: miksi onnistuin?
Tee aina myös rehellinen arvio siitä, mitä olisi tapahtunut heikommassa skenaariossa
Vältä huijaamasta itseäsi muuttamalla viestien tulkintaa oman alkuperäisen näkemyksesi tueksi
5) Uskalla toimia näkemyksellisesti
Suosi yhtiövalinnoissa enemmän liiketoiminnan laatua kuin osakkeen halpaa hintaa
Ole pelokas, kun muut ovat ahneita, ja ole ahne, kun muut ovat pelokkaita
Kun olosuhteet muuttuvat sijoitustoiminnan kannalta suotuisiksi, toimi kylmähermoisesti
Parhaat sijoitusmahdollisuudet koittavat harvoin, joten valmistaudu riittävällä kassalla
Elä muutoksen kanssa ja hyväksy jatkuva kaaos; älä muuta strategiaasi markkinatilanteen mukana
Yhtiön johtamisen laadulla on suuri merkitys pitkäjänteiselle omistajalle
Viimeiseksi säästin Mungerin viimeisen ajatuksen, joka avautuu parhaiten kertomuksen avulla: Yhtiön pitää olla paitsi voitollinen myös sellainen, joka voi jakaa voitot omistajilleen. Mungerin mukaan on nimittäin olemassa kahdenlaisia yhtiöitä: yhtäältä sellaisia, jotka ansaitsevat 12 prosenttia liikevaihdostaan tulosta ja jakavat sen tilikauden jälkeen osakkeenomistajilleen, ja toisaalta sellaisia, jotka ansaitsevat 12 prosenttia liikevaihdostaan tulosta ja joutuvat investoimaan sen takaisin laitekantaansa säilyttääkseen edes nykyisen markkina-asemansa. Munger on tarinallisesti kertonut esimerkin muistuttavan häntä miehestä, joka vilkaisi traktoreitaan kohti ja tokaisi vierustoverille: ”tuossa ovat parkissa kaikki voittoni”.
Kirjoittaja lähipiireineen ei omista Berkshire Hathawayn osakkeita kirjoitushetkellä. Kirjoittaja ei sitoudu päivittämään tähän blogiin omistusmuutoksia tekstin julkaisun jälkeen. Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Teksti ei myöskään ota kantaa tulevaan kehitykseen. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, indekseistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta, indeksistä tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa. Tässä blogissa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja, -suosituksia tai -kehotuksia, eikä sijoitustoiminnassa historia ole tae tulevista tuotoista. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään blogin välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa.Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Teksti sisältää kirjoittajan vapaata tulkintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Blogi sisältää Nordnetin markkinointilinkin. Kuva: Pixabay
3