Siirry pääsisältöön

#suominousuun

Näin Suomi verottomaksi, osa 2

(PÄIVITETTY 30.4.2015) Ehdotukseni "Näin Suomesta voisi poistaa verot kokonaan, yhdessä sukupolvessa" on saanut ennennäkemättömän paljon positiivista palautetta, mutta kohdannut myös kritiikkiä. Vastaan tässä blogissa kritiikkiin, sitä mukaan kun sitä tulee. Vaikka suurin osa esitetystä kritiikistä ei aivan ole osunut asian ytimeen, osa kritiikistä on perusteltua ja siihen pitäisi löytää hyviä ratkaisuja. Etsintä on hyvä aloittaa naapurimaasta Norjasta. Ehdotukseni pääkohta on kuitenkin se, että Suomen valtion kannattaisi - Norjan tavoin - valjastaa pitkäaikaisesta ja määrätietoisesta säästämisestä vetoapua valtion talouteen.

135
Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Katso kaikki kirjoittajat
Suvi Tuppurainen Nordnet Suomen maajohtaja
Jukka Oksaharju Osakestrategi, Nordnet Suomi
Martin Paasi Talousasiantuntija
Nordnet Nordnetin työntekijät
osinkokuningas bloggari, yksityissijoittaja
Katso kaikki kirjoittajat