Siirry pääsisältöön

pörssianomalia

Uskaltaako enää luottaa tammikuun nousuun?

Pörssivuosi 2016 sai tyrmäävän alun, kun huonot uutiset Kiinasta aiheuttivat voimakasta hermoilua kaikkialla maailmassa. Alku oli myös yllättävä, sillä ns. tammikuuilmiö, toisin sanoen vuoden ensimmäisen kuukauden vahva pörssitunnelma, on suhteellisen harvoin pettänyt sijoittajia. Mutta voiko vielä puhua tällaisista kalenterista riippuvaisista kurssimuutoksista? Mikäli niitä todella on, voidaan täydellä syyllä puhua pörssianomaliasta, sillä kalenteriin sidottu kurssikehitys on järjenvastainen. Mikäli sijoittajat yksissä tuumin luottaisivat siihen, että pörssi vahvistuu tammikuussa, he toimisivat typerästi, elleivät aienna pörssiostoksiaan vaikkapa joulukuuhun. Näin toimimalla sijoittajat itse asiassa eliminoisivat koko tammikuun ilmiön.

50
Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Suvi Tuppurainen Nordnet Suomen maajohtaja
Jukka Oksaharju Osakestrategi, Nordnet Suomi
Nordnet Nordnetin työntekijät
Ina Mattila osakesijoittaja / bloggaaja
ZENOSTOCK Verkkopalvelu
Katso kaikki kirjoittajat