Säästäminen & sijoittaminen06.11.2018 Pohjoismaiset osakemarkkinat – kuin maailma pienoiskoossa Pohjoismaista löydät useita kiinnostavia sijoituskohteita myös sellaisilta aloilta, joita Suomen osakemarkkinalta ei löydy. Pohjoismaiden markkinat ovat maailma pienkoossa. Nordnet Nordnet 6
Säästäminen & sijoittaminen29.12.2017 Jenkki-ETF:t ovat kuolleet – kauan eläköön Jenkki-ETF:t! Julkisuudessa on esiintynyt sekaannusta siitä, mitkä sijoitustuotteet katoavat vuodenvaihteessa Eurooppalaisten välittäjien tarjonnasta, kun MiFID II -direktiivi tulee voimaan. Näin se menee... Martin Paasi Nordnet 12
Talouden trendit ja ilmiöt16.06.2017 Suomessa piiloindeksointiin ei tosiaankaan tartuta Sain pari kuukautta sitten YLE:n ruotsinkielisen toimituksen tarttumaan ilmiöön siitä, ettei piiloindeksointiin Suomessa puututa. YLE:n toimitus teki Spotlight –ohjelmaan aihetta käsittelevän 30 minuuttisen osion. Siinä vertailtiin Suomen Finanssivalvontaa Ruotsin ja Norjan sisarorganisaatioihin usealla haastattelulla. Ero asenteissa on ilmeinen. Martin Paasi Nordnet 46
Talouden trendit ja ilmiöt23.10.2016 USA:n presidentinvaalit huolestuttavat pohjoismaalaisia Nordnet tutki miten Yhdysvaltain presidentinvaalit koetaan pohjoismaalaisissa kotitalouksissa. Donald Trumpin vaalivoitto olisi monien mielestä myrkkyä omalle taloudelle. Suomalaiset olivat pohjoismaalaisista vähiten ja ruotsalaiset eniten huolestuneita vaalien lopputuloksesta. Martin Paasi Nordnet 19
Eläkesäästäminen04.06.2015 Okei, haluan säästää, mutta miten? KYSYMYS: Minulla on kiinnostus säästämiseen ja mahdollisuudetkin löytyy. Työkalut vaan ovat auttamattomasti hukassa. Eläketurvaan olen syytänyt rahaa 7 vuoden ajan ja tuotto siellä ei ole hääppöinen, tosin eivät sinne laittamani summatkaan päätä huimaa. Tilisäästäminen on mielestäni puuduttavaa ja tylsää ja eihän se raha siellä tilillä kasva muuta kuin sinne rahaa lisäämällä. Rahastosäästämisen etu olisi alati muuttuvat markkinat. Tämä kiinnostaa mutta kuka näitä rahoja sitten ohjailee ja kuinka tietoinen minun itseni pitää olla siitä missä vaiheessa mitäkin rahastolleni pitää tehdä? Nordnetin rahastoa mainostetaan kuluttomaksi, mutta onko asia todella näin? Vai löytyykö tästäkin hommasta joku porsaanreikä, joka lukee jossain alakulmassa äärettömän pienellä präntillä!!?" Martin Paasi Nordnet 54
Säästäminen & sijoittaminen17.09.2014 Pohjoismaat: maailma pienoiskoossa Nordnetin Superrahastojen avulla voit sijoittaa pohjoismaisille osakemarkkinoille kuluitta. Rahastoissa ei ole merkintä- tai lunastuspalkkioita, hallinnointi- tai säilytyspalkkiota, eikä rahastoihin kerry kustannuksia rahaston tekemästä osakekaupankäynnistäkään. Lisäksi mahdollisesta osakelainauksesta syntyvät tuotot kertyvät luonnollisesti rahastoon. Ainoa mahdollinen kulu on 0,25 prosentin valuutanvaihtokulu, joka syntyy, kun suomalainen sijoittaja merkitsee muiden Pohjoismaiden Superrahastoja. Minkälainen sijoituskohde Pohjoismaat sitten on? Martin Paasi Nordnet 50
Sijoitusideat & inspiraatio17.06.2014 TeliaSonera on mainettaan parempi yhtiö TeliaSoneran mukana kulkee sitkeä maine katastrofaalisiksi osoittautuneista UMTS-kaupoista ja taannoisesta paljastuskirjasta. Myös yhtiön asiakaspalvelun laatu on kyseenalaistettu, kun puhelimessa jonotusaika on vain jatkunut ja jatkunut. Lisäksi etenkin Suomessa TeliaSonerasta on syntynyt mielikuva ahkerana yt-neuvottelijana. Myös viimeaikainen toimitusjohtajan vaihdos ja lahjusepäilyt ovat heittäneet ikävän varjon yhtiön ylle. Jonkinlaisen reliikin maine valtionyhtiönäkin lienee liitettävissä yhä TeliaSoneraan. Tarkastelen tässä merkinnässä lyhyesti sitä, miksi teleoperaattori saattaisi kuitenkin olla hyvä sijoituskohde. Jukka Oksaharju Nordnet 75