Siirry pääsisältöön

kokonaistuotanto

Quo vadis, Venäjä?

Latinankielinen lentävä lause "quo vadis?" ("minne menet?") on mitä osuvin Venäjän kohdalla. Talous sukeltaa rajusti kuluvan vuoden aikana. Synkkyyttä lisää, että ongelmat ovat suurelta osin maan valtiollisen johdon itsensä aiheuttamia tai pahentamia. Olisi ollut helppoa monipuolistaa maan taloutta hyvien öljyvuosien aikana. Mitään ei kuitenkaan tehty, joten Venäjä on edelleen raaka-aineesta elävän kehitysmaan tasolla. Aggressiivinen ulkopolitiikka, ylisuuret asevarustelumenot, kaikkialle ulottuva korruptio ja oikeusvaltion tunnusmerkkien täydellinen puuttuminen eivät ole mitenkään helpottaneet tilannetta.

Tunnettu Venäjä-asiantuntija, nykyään USA:ssa toimiva ruotsalainen Anders Åslund pitää jopa 10 prosentin BKT-romahdusta kuluvana vuonna mahdollisena. Tuskin kukaan haluaa investoida maahan ja ulkomaiset sijoittajat ovat yksi toisensa jälkeen poistumassa maasta. Venäjän talous on asia, josta meidän suomalaisten on pakko olla hyvin huolissamme, sillä harvat EU-maat Baltian ulkopuolella ovat yhtä riippuvaisia Venäjän kanssa käydystä kaupasta tai maan liiketoimintaoloista kuin Suomi.

80

Kirjoittajat

Suvi Tuppurainen Nordnet Suomen maajohtaja
Jukka Oksaharju Osakestrategi, Nordnet Suomi
Nordnet Nordnetin työntekijät
Ina Mattila osakesijoittaja / bloggaaja
ZENOSTOCK Verkkopalvelu
Katso kaikki kirjoittajat