Lapselle säästäminen10.10.2017 Onnea Jenni ja Sauli! Näin jälkikasvustanne taloudellisesti riippumaton Ei tarvita kuin sotu. Eli sosiaaliturvatunnus. Sillä pääsee avaamaan arvo-osuustilin pitkäaikaissäästämistä varten (ainakin Nordnetiin). Vaikka vastasyntyneelle lapselle. Miksi tällaista pitäisi ihan vakavissaan harkita? Martin Paasi Nordnet 7
Lapselle säästäminen06.09.2016 Lapselle säästäminen käytännössä Miten lapselle säästäminen tulisi toteuttaa käytännössä? Mitä tulisi huomioida, miten pääsee alkuun ja mitä se vanhemmilta vaatii? Voivatko myös esimerkiksi isovanhemmat osallistua tähän? Martin Paasi Nordnet 50
Talouden trendit ja ilmiöt14.12.2014 Hallintarekisterit Suomeen väkisin? EU:n uuden arvopaperikeskusasetuksen tarkoituksena on avata arvopapereiden säilytys- ja selvitystoiminnan kilpailulle. Tahtotila maailmassa on tällä hetkellä yksiselitteisesti asiakasvarojen erottelun ja omistusten läpinäkyvyyden puolella. Osittain tästäkin syystä asetus ei edellytä luopumista Suomen tyyppisestä suoran omistuksen mallista, jossa pankki tai pankkiiriliike asioi osakkeenomistajan puolesta Suomen arvopaperikeskuksen kanssa. Useimmissa maissa on käytössä paljon alkeellisempi laarimuotoinen ns. moniportainen malli eli hallintarekisteröinti. Tässä mallissa samalla arvo-osuustilillä eli samassa ”laarissa” saatetaan säilyttää lukuisten asiakkaiden arvo-osuuksia. ”Omistajana” esiintyy säilyttäjäyhteisö, tavallisesti pankki tai pankkiiriliike. Hallintarekistereille tyypillisiä ovat myös pitkät säilyttäjäketjut. Jokaisella ketjussa olevalla on luonnollisesti laskutusoikeus. Varsinaisen omistajan henkilöllisyys on hallintarekisteröinnissä tehokkaasti häivytettävissä. Samoin omistajaoikeuksia ei voi käyttää automaattisesti ja säilyttäjäriski on varsin konkreettinen. Ihmetystä on näin ollen herättänyt, että valtiovarainministeriö yrittää väkisin ujuttaa hallintarekisterimallia Suomeen. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 130