Talouden trendit ja ilmiöt05.05.2016 Ihmeellisia piirteitä Elisan tekemässä yritysvaltauksessa Kauppalehti (4.5.2016) kertoo useisiin lähteisiin viitaten, että Elisa tarjoaa pohjalaisen Anvian osakkeista 2.000 euron julkista ostotarjoustaan enemmän. Osakeyhtiölaki ja julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskeva arvopaperimarkkinalaki edellyttävät, että kaikkia omistajia kohdellaan tasa-arvoisesti. Lehden haastattelema juristi pitää mahdollisena, että julkisen tarjoushinnan saaneet omistajat voisivat vaatia Elisalta vahingonkorvauksia tai että heidän kauppansa voitaisiin tuomita pätemättömäksi. Ilmeisesti niiden joiden on ollut pakko tyytyä 2.000 euroon kannattaisi tutkia myös ryhmäkanteen mahdollisuutta. Professori Vesa Routamaa ja allekirjoittanut kirjoittivat huhtikuussa laajan julkisuuden saaneen avoimen kirjeen Elisalle, jossa epäilimme, että Elisan johto oli yhtiökokouksessaan antanut totuudenvastaista tietoa Anvian yritysvaltauksesta. Kirjeemme johdosta saimme runsaasti yhteydenottoja, jotka edelleen vahvistavat näkemyksemme Elisan toimien moitittavuudesta. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 92
Talouden trendit ja ilmiöt20.04.2016 Avoin kirje Elisalle Elisa on jo kohta kaksi vuotta yrittänyt vallata Anviaa. Yhteistyön etsimisen sijaan Elisa on toteuttanut vihamielistä valtausyritystään aggressiivisesti pyrkien nöyryyttämään pohjalaisyritystä, sen osakkeenomistajia ja henkilökuntaa. Esitimme Elisan yhtiökokouksessa 31.3.2016 joukon kysymyksiä Anviaan liittyen. Useat yhtäpitävät havainnot viittaavat siihen, että Elisan yhtiökokouksessa saamamme vastaukset olivat totuudenvastaisia. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 109
Talouden trendit ja ilmiöt01.07.2015 Yritysvaltauksen mahalasku? Kerroimme toukokuussa Elisan yrityksestä vallata pohjalaisyritystä Anviaa ("Tarina vihamielisestä yritysvaltauksesta", 24.5.2015). Rumalla juristitempulla noin 30 prosenttia Anviasta omistava Elisa onnistui sanelemaan yhtiökokouksen päätökset vastoin kokousenemmistön kantaa. Kyseenalaisin keinoin Anvian johdolta evättiin vastuuvapaus ja hallintoneuvostoon valittiin uusia jäseniä Elisan listalta. Yhtiökokousta ei saatu edes loppumaan, vaan se jatkuu elokuussa. Viime viikolla tuli kaksi oikeuden päätöstä, jotka ovat Elisalle kiusallisia ja itsenäisyysmielisille pohjalaisille selviä voittoja. Siitä huolimatta arvoton näytelmä jatkuu ja nielee runsaasti varoja juristipalkkioiden muodossa, vaikka nyt saadut välipäätökset vastannevatkin useimpien oikeustajua. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 112
Talouden trendit ja ilmiöt24.05.2015 Tarina vihamielisestä yritysvaltauksesta Emme ole Suomessa tottuneet vihamielisiin yritysvaltauksiin (hostile takeovers). Sellaisia tekevät lähinnä pahamaineiset aktivistisijoittajat, joista tunnetuimpia lienee amerikkalainen Carl Icahn. Yrityskauppojen yhtenä keskeisenä menestystekijänä on molempien osapuolten yhteisymmärrys. Maineestaan tarkalle pörssiyhtiölle vihamielinen yritysvaltaus ei tulisi koskaan kuulua keinovalikoimaan. Tästä huolimatta Elisa on lähtenyt jyräämään pohjalaista Anviaa ja sen osakkeenomistajia ala-arvoisin keinoin. Vahvemman oikeudella Elisa saattaa onnistua pyrkimyksissään, mutta lopputulos lienee Pyrrhoksen voitto. Menestyvän alueellisen yhtiön lahtaaminen ja ylimielinen suhtautuminen yhtiön omistajien enemmistöön tuskin edistää Elisan liiketoimintaa pohjalaisten keskuudessa. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 173
Talouden trendit ja ilmiöt04.09.2014 Erikoinen osakejärjestely Olemme vastikään saaneet todistaa erikoisen kolmiodraaman, jonka päätekijöihin kuuluvat pörssiyhtiöt Elisa ja Ilkka-Yhtymä sekä vaasalainen viestintäteknologian harjoittaja Anvia, joka aikaisemmin tunnettiin nimellä Vaasan Läänin Puhelin. Vaikka Anvia ei ole pörssissä, se voisi anteliaan osinkopolitiikkansa ansiosta olla eturivin pörssiyhtiö. Monipuolista liiketoimintaa harjoittava konserni ei ole myöskään mikään pikkutekijä, sillä se on maan neljänneksi suurin tietoliikenneoperaattori. Vaikka kyseessä oli selkeä osakekauppa, siihen liittyviä kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Kim/Tom Lindström Yksityishenkilö 42