Siirry pääsisältöön

Rahapodi nuorille – Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja Nordnet yhteistyöhön

#puhurahasta-podcast-sarja tuo arkitalouden näkökulmia nuorille helposti pureskeltavissa osissa.

Nuorille ei heidän mielestään opeteta riittävästi taloustaitoja yläkoulussa tai toisella asteella. Tämä selviää tuoreesta Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksesta. Taloudellinen tiedotustoimisto TAT kiertää vuoden 2018 aikana reilut 100 yläkoulua Mun elämä, mun rahat -kiertueella ja kertoo kahdeksasluokkalaisille henkilökohtaisen talouden hallinnasta.

Kiertueen lisäksi TAT aloittaa yhteistyön Nordnetin kanssa tekemällä raha-aiheisia podcasteja nuorille. #Puhurahasta-podcasteja tehdään tänä vuonna ainakin 10 jakson sarja ja kaikki jaksot julkaistaan myös videona.

Taloudesta puhutaan usein vaikeilla termeillä ja liian korkealentoisesti. Me haluamme tuoda keskustelun rahan tasolle – puhutaan rahasta ja siihen liittyvistä aiheista niin, että nuorilla on mahdollisuus käsittää, mistä on kyse. Jaksot ovat lyhyitä, niitä voi käyttää hyvin vaikkapa koulujen aamunavauksissa, TATin talous- ja työelämätaitojen asiantuntija Riikka Lehtinen kommentoi.

Olemme mielissämme, että juuri Nordnet halusi lähteä kumppaniksemme podcasteihin. Nordnetin oma #rahapodi on valittu Suomen parhaaksi podcastiksi – talousaiheiselle keskustelulle on siis tilausta. Nyt pääsemme yhdessä luomaan konseptia, jolla tavoitetaan myös nuoret kuulijat, Lehtinen jatkaa.

#puhurahasta-podcastissä käsitellään rahaa helposti lähestyttävistä näkökulmista. Aiheita ovat muun muassa kesätyöt, sentinvenytys, talouden karikot ja niistä selviytyminen sekä tietenkin säästäminen ja sijoittaminen.

Määrätietoinen säästäminen kustannustehokkaisiin osakerahastoihin on paitsi helppoa ja halpaa, myös hyvin kannattavaa pitkässä juoksussa. Siitä saa merkittävää vetoapua omaan talouteen, varsinkin jos ei ole syntynyt hopealusikka suussa, sanoo Nordnetin talousasiantuntija ja #rahapodimies Martin Paasi.

#rahapodin johtoajatus on ollut sijoittamisen ja säästämisen kansallistaminen. TATin avulla tavoitamme nuorison, jolla on parhaimmat edellytykset hyödyntää korkoa korolle -ilmiötä omassa elämässään. Kunpa joku olisi kertonut nämä jutut minulle silloin nuoressa iässä, Paasi jatkaa.

#puhurahasta-podcastin ensimmäinen jakso ilmestyy 22.5.2018.

Kuuntele #puhurahasta-podcastia tästä!

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit