Koska on oikea aika myydä?

Osakekurssit nousevat ja moni yhtiö on rikkonut all time high -ennätyksiään. Jotkut puhuvat kuplasta. Pitäisikö nyt myydä?

Tätä naiset pohtivat viime viikolla Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikan jälkitunnelmissa. Olimme Emilia Kullaksen kanssa kertomassa tuoreesta kirjastamme Nainen ja rikastuminen taito. Esitelmän jälkeen yleisöstä tultiin juttelemaan. Yksi kysymys nousi ylitse muiden: koska olisi oikea aika myydä.

Yksi sijoittajan peruslatteuksista on, että silloin kannattaa ostaa kun halvalla saa ja myydä, kun hinta on korkein. Käytännössä kukaan ei voi ennalta tietää, koska kurssit ovat tapissaan. Osakepoiminta markkinahintaa seuraamalla on onnenkauppaa.

Selkeintä olisi tehdä sijoitussuunnitelma, jota seuraa. Suunnitelma voi pitää sisällään sen, minkä painoisina kutakin osaketta salkussaan pitää, esimerkiksi niin, että minkään osakkeen markkina-arvo ei ylitä 10 prosenttia salkun kokonaisarvosta. Jos jonkin yksittäisen osakkeen kurssi on noussut niin, että sen paino salkusta on kasvanut, osaketta on myytävä tai sitten muita omistuksia lisättävä niin että tasapaino säilyy. Tämä on yleinen toimintamalli salkunhoitajilla ja se voi ihan hyvin toimia myös pienen sijoittajan ohejenuorana.

Moni aloitteleva sijoittaja ajattelee vähän koomisestikin, että osakkeen hinta on kallis, jos se maksaa paljon. Tällä logiikalla Helsingin pörssin kalleimmat osakkeet olisivat tällä hetkellä Sampo, Kone ja Wärtsilä.

Selkein hinnasta kertova tunnusluku on kuitenkin voittokerroin, eli p/e-luku. Tämä luku kertoo osakkeen hinnan ja yhtiön tuloksen suhteesta. Periaatteessa p/e-luku kertoo, kuinka monta vuotta kestää, että yritys tekee osakekurssinsa verran tulosta. Alhainen luku tarkoittaa, että yhtiötä saa halvalla, korkea taas, että hinta on kallis.

Tunnuslukuihin pitää kuitenkin suhtautua varauksella. Yhtiöt eivät tee tasaista tulosta vuodesta toiseen. Alhainen p/e voi tarkoittaa, että markkinat eivät usko yhtiön tulevaisuuteen: sen tuloksentekokyky saattaa olla laskussa. Kasvuyhtiöllä korkea p/e-luku voi tarkoittaa sitä, että sijoittajat uskovat yhtiön tekevän tulevaisuudessa enemmän ja enemmän voittoa.

P/e-luku ei myöskään kerro mitään yhtiön velkaisuudesta ja omavaraisuudesta. Jos voittoa tehdään velaksi, riskit omistaa osaketta kasvavat.

Yritykset voidaan karkeasti jakaa kasvu- ja arvoyhtiöihin niiden p/e-luvun perusteella. Kasvuyhtiöllä p/e-luku voi hyvinkin olla 20 tai yli, arvoyhtiöllä p/e-luku on noin 10.

Selkeä tapa päättää myymisestä ja ostamisesta on tutustua yhtiön tuloslukuihin. P/e-luvun lisäksi ainakin liikevaihtoon, -voittoon, velkaisuuteen ja osingonmaksukykyyn. Jos osakkeen hinta lähtee luisumaan, kannattaa selvittää, mistä lasku johtuu. Laskeviin kursseihin ei kannata myydä niin kauan kuin luottaa yhtiön toimintaan. Silloin kun luottamus katoaa, kannattaa myydä heti.

Itse olen sortunut myymään osakkeita puhtaalla all time high -logiikalla. Joskus olen onnistunut myymään huipussa, useimmiten en. Kurssi onkin jatkanut porhaltamistaan ja minulle herää tunne, että olen hävinnyt – vaikka minähän myin voitolla! Psykologisesti ostamiensa yhtiön osakkeita on yllättävän vaikea myydä. Siksi myyn suoria osakkeita harvoin, mutta  rahastoihin suhtaudun vähän kuin säästötiliin.

Sijoitusopppaiden mukaan rahastosta kannattaa luopua vain silloin, jos se jatkuvasti jää jälkeen verrokeistaan, sen kulut ovat kovat tai kasvavat tai jos rahaston sijoitustyyli vaihtuu.

Itse sijoitan rahastoihin sillä periaatteella, että jos tarvitsen rahaa, myyn osuuksiani surutta – siirränhän vain säästöistä tietyn määrän käyttötililleni. Rahastoihin tunnesidettä ei pääse muodostumaan osakkeisiin verrattavalla tavalla. En tietenkään myy kaikkia osuuksiani, enkä lopeta rahastoon säästämistä, nostan vain sen verran kuin siläl hetkellä tarvitsen rahaa.

Vastausta naisten kysymykseen “koska kannattaa myydä”, ei siis kauan tarvinnut miettiä: silloin kun tarvitset rahaa käyttöösi.

 

/Ninni Myllyoja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
4 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
22.03.2015 14:35

“Koska on oikea aika myydä?” Voisin vastata tähän, että jos löydät tarpeeksi hyvän yhtiön jonka tuloksen pystyt arvioimaan noin 50-vuoden päähän ja saat sen vielä riittävän halvalla ei tarvitse koskaan myydä. (vrt.coca-cola buffettin salkussa.) Warren buffettin siteeraus: En usko internetin muuttavan tapaa, jolla ihmiset jäystävät purkkaa. (Sanoisin tätä hyvin ennustettavaksi toiminnaksi.) Jos myyt ni sama kuin vetäisit itseltäsi maton alta kun yhtiö etenee samalla lailla kun vetäisi vanhan ajan vessan. “Joskus olen onnistunut myymään huipussa, useimmiten en.” Miksi kutsutaan sellaista henkilöä joka sanoo aina myyneensä huipuilla? Vastaus: Huijariksi. “Psykologisesti ostamiensa yhtiön osakkeita on yllättävän vaikea myydä. Rahastoihin tunnesidettä ei pääse… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2015 17:59

Ehkä noita pieniä asioita varten voi olla säästötili, mutta jos pitää uusi asunto tai kallis auto hankkia, niin eiköhän osakkeiden myynti voi olla ihan hyvä idea 🙂 .

Tähän voisi veisata pitkät virret tuottovaatimuksista ja tulosnäkymistä ja muustä pehmeästä tieteestä.

Järkevin neuvo ja AINOA neuvo, jonka voi sijoittamisessa antaa: Sijoita säännöllisesti mahdollisimman pieni kuluiseen indeksirahastoon ja myy vasta kun tarvitset rahaa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.03.2015 13:44

Mikon olen täysin samaa mieltä kanssasi indeksirahastosta koska useimmat salkun hoitajat aktiivisessa rahastossa yrittävät lyödä indeksi joka taas johtaa liian suureen kaupan käyntiin joka taas nostaa kuluja, mutta vähentää tuottoa.
Hyvin tarkkana täytyy olla myös rahaston kuluista koska se syö tuottoa.

Oikeastaan 99% ihmisistä tulisikin sijoittaa indeksirahastoon.
(Indeksin lyöminen kun on tunnetusti vaikea laji varsinkin useampia vuosia putkeen ja vaikka tähän pystyisit voi olla, että kaupankäyntikulut ovat korkeammat kuin saamasi ylituotto .)

Nimetön
Nimetön
23.03.2015 12:08

Nasse-sedän kirjoitus on parempi…