Siirry pääsisältöön

Eläkejärjestelmä on 💩 – näin kaikille paremmat eläkkeet | #rahapodi 226

Eläkejärjestelmä natisee, kun väestö ikääntyy, eikä kustannuksia lisäävien hallinnollisten himmelien määrä näytä olevan ainakaan laskusuunnassa. Neljännes suomalaisten palkoista menee erilaisiin eläkemaksuihin: työkyvyttömyys-, perhe- ja vanhuuseläkkeeseen. Millaista katetta 24,4 prosentin työeläkemaksuilla saa? Entä mitä jos sittenkin jokainen sijoittaisi itse tuon 24,4 %:n osakemarkkinoille, pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti Martinin malliin?

Nykyinen eläkejärjestelmä on kallis ja tehoton – mitä tilalle?

Noin joka kolmas vanhuuseläkeiän saavuttaneista saa heistä maksetuille eläkemaksuille negatiivista sisäistä tuottoa. Kun neljännes palkasta menee eläkejärjestelmän rahoittamiseen ja lopputuloksena on negatiivinen tuotto, ei tarvitse olla kovin kummoinen ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että kyseessä on kallis ja tehoton järjestelmä.

Martin ja Miikka alleviivaavat ongelmaa yksinkertaisen esimerkin avulla. Jos jokainen sijoittaisi nykyisen työeläkemaksun verran palkastaan osakemarkkinoille 40 vuoden ajan, olisi jo 7 prosentin vuotuisella reaalituotolla uutta eläkeläistä odottamassa yli kahdenmiljoonan euron potti. Sen sijaan, että suurin osa työeläkemaksuista häviäisi tuhkana tuuleen, voisi jokainen nauttia eläkepäivistään miljonääristatuksella.

Esimerkkilaskelma – eläkejärjestelmä vs. omat sijoitukset:

Mitä jos kukin itse sijoittaisi 24,4 prosenttia palkastaan pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti osakemarkkinoille?

  • Saat suomalaista keskivertopalkkaa, 3140 €/kk (Tilastokeskus), ja oletetaan ettei palkka nouse.
  • Työputkesi kestää 40 vuotta – valmistut 20–25-vuotiaana ja saat mediaanipalkkaa koko työurasi ajan.
  • Maksat nykyisen työeläkemaksun, 24,4 %, saamastasi bruttopalkasta, eli 766,16 € joka kuukausi
  • Saat kustannustehokkaille sijoituksillesi osakemarkkinalla 7 % vuotuisen reaalituoton
  • Sinua odottaa eläkepäivillä 2 035634 euron potti (5% keskimääräisellä vuotuisella tuotolla 1 202046 euroa ja 9% keskimääräisellä vuotuisella tuotolla 3533115 euroa)

Rahapodissa eläkkeistä myös jaksoissa:

Lähteet:

Voit katsoa jakson myös YouTubessa.

Nordnetin #rahapodi on podcast, jossa puhumme taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta. Podia vetävät Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi sekä yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen.

Haluatko uusimmat #rahapodi-jaksot suoraan puhelimeesi? Lataa sovellus ja seuraa #rahapodia:

Vastuunrajoitus.

Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.

Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.

Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
6 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
28.12.2020 15:10

Se jäi hieman podcastisaa kummastuttamaan, että miten ehdottamassanne mallissa rahastoimattomien (per nykyhetki) eläkkeiden siirtymä rahoitettaisiin siirryttäessä täysin rahastoivaan malliin. Sehän on edellytys esitellyille ”korkoa korolle” -tuotoille. Ellei nykyistä eläkelupausta heitetä romukoppaan.

Suomen eläkejärjestelmän rahastoimaton osa on yli 500 mrd€ -luokkaa hieman diskonttauskorosta riippuen, joka on siis yli 5-kertainen nykyiseen valtionvelkaan nähden. Siirryttäessä täysin rahastoivaan malliin tätä ei liene mahdollista rahoittaa kuin (valtion) velkarahalla.

Kun oletus oli että mallia muuttamalla työn hinta saataisiin kilpailukykyisemmäksi, niin yhtälö ei oikein pelitä. Nykyisellä selvästi alle 100 %:in velka/bkt -suhteella korko on toki alhainen, mutta suhdeluvun ollessa luokkaa 400-500 % näin tuskin on.

Nimetön
Nimetön
15.12.2020 19:00

Kuuntelin erittäin hyvän podcastinne eläkereformin tarpeesta ja sen kuultuaan ei voi muuta, kuin olla järkyttynyt systeemin surkeudesta! Mutta kuka voi vakuuttaa päättäjät ja saada heidät pikaisiin toimiin – sinä se ongelma. Ehkä Martin uudessa roolissaan “AY-pomona” kykenisi nostattamaan riittävän suuren kannatuksen omassa ja muissa järjestöissä, jotka yhteistuumin laatisivat ja panisivat alulle kansalaisaloitteen eläkejärjestelmän pikaiseksi korjaamiseksi. Tähän kansalaisaloiteeseen liittymisen tärkeyttä pitäisi sitten tiedottaa ja mainostaa SoMessa ja eri tiedotusvälineissä (näiden järjestöjen kustantamana). Saisikohan allekirjoituksia ja kuluja katettua muilta yhdistyksiltä jakansalaisjärjestöiltä yms. Kyseessähän on valtion toimintaan kohdistuva korjausliike ja kaikkia syvästi koskettavasta asiasta! Tähän liittyy läheisesti Suomen ylenmääräisen verotusjärjestelmän korjaus. Verottaja on… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
12.12.2020 13:40

Kiitos “ravistelevasta” jaksosta. Nykyinen eläkemaksujärjestelmä on kuin suoraan “hölmöläisten” maasta tai kuten lapsena kuultu satu keisarin uusista vaatteista. Nyt tätä ravistelua ja viisautta pitää saada päättäjätasolle. Tässä tuli nyt samassa paketissa idea hyvinvointivaltio statuksen ylläpitämiseksi. Tack och adjö…

Nimetön
Nimetön
11.12.2020 21:16

Maksetaanko 900,- euroa kk takuueläke myös työeläkemaksuista vaikka ikinä työssä ollutkaan? Tsiisus! Kyllä työtä koskaan tekemättömien eläkkeiden pitäisi olla muualla kuin työeläkejärjestelmässä. Tsiisus! Kuka haluaa maksaa ensin verot ja sitten muka omaa eläkettä, jonka sitten kuittaa ulos joku muu!

Nimetön
Nimetön
10.12.2020 17:46

Mihin eläkerahat pitäisi sijoittaa? Maailma indeksiin vai megatrendi rahastoon?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.12.2020 21:27

Mikä tahansa taitaa olla parempi ku nykynen vedätys.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki