Siirry pääsisältöön

Eläkesäästäminen – mitä varttuneen sijoittajan salkkuun?

Eläkesäästäminen tarkoittaa säästämistä eläkepäiviä varten ja sillä viitataan yleensä säästöpuskurin kerryttämiseen tulevaa eläkettä täydentämään.

Usein kysyttyä eläkesäästämisestä.


Eläkesäästäminen-laskuri.

Korkoa korolle -ilmiötä kutsutaan joskus maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, eikä suotta. Mitä aiemmin aloitat säästämisen, sitä pidempään korkoa korolle -vaikutus ehtii kasvattaa pääomaa. Säästämisessä ja sijoittamisessa aloittaminen onkin ajoittamista tärkeämpää.

Nordnetin korkoa korolle -laskuri kertoo, miten paljon sijoitusaika, tuotto ja säästösummat vaikuttavat säästöjesi määrään. Kokeile säästölaskuria ja aloita määrätietoinen vaurastuminen Nordnetissä!

Kuukausisäästösumman ei tarvitse olla suuri aloittaaksesi matkan kohti taloudellista riippumattomuutta – katso vaikka esimerkkilaskelmamme.

Oletetaan, että säästät palkastasi 200 euroa joka kuukausi osakemarkkinoille sijoittavaan rahastoon, joka tuottaa 7 % vuodessa. 20 vuodessa summa on tällöin kasvanut 104 750 euron potiksi.

Korkoa korolle -ilmiön ansiosta seuraavan sadan tuhannen euron raja tulee vastaan tämän jälkeen jo kahdeksassa vuodessa: yhteensä 28 vuoden säästämisen jälkeen summa on kasvanut 206 196 euroon.

Opi lisää korkoa korolle -ilmiöstä Nordnet-koulussa.

Kertasijoitus alussa
0
Kuukausisäästösumma
200
Vuotuinen tuotto-odotus*
7 %
Sijoitusaika
20 v
Sijoituksen arvo sijoitusajan päättyessä
102 081
Sijoituksen arvo sijoitusajan päättyessä


Usein kuultu ohje kuuluu näin: osakemarkkinoille kannattaa sijoittaa ainoastaan varoja, joita tarvitsee käyttöönsä aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.

Viisikymppinen eläkesäästäjä kuuluu tähän joukkoon heittämällä.

Nykyisten viisikymppisten alin eläkeikä on piirun verran alle 66 vuotta. Toisin sanoen tämä ikäluokka ehtii halutessaan säästää itselleen eläketurvaa melkein 16 vuotta. Suositus pitkästä sijoitusajasta johtuu siitä, että osakekursseilla on vahva taipumus syöksähdellä arvaamattomasti suuntaan ja toiseen. Aika ajoin sattuu isompi rysäys, jollainen nähtiin esimerkiksi vuonna 2009 finanssikriisin seurauksena. Sellaisista toipuminen voi viedä vuosia.

Tilanne tasaantuu, kun tarkastelujaksoa venyttää kymmeneen tai 20 vuoteen. Osakemarkkinoiden pitkän ajan tuotto-odotukset asettuvat seitsemän ja yhdeksän prosentin välimaastoon.

Sata miinus ikä on standardivaihtoehto.

Tulot putoavat yleensä roimasti, kun palkka vaihtuu eläkkeeseen. Muutos on usein suuri, vaikka takana olisi pitkä ura ja eläkesäästäminen hallussa.

Jos haluaa selvittää oman tilanteensa, Eläketurvakeskuksen laskuri on siihen oiva apuväline. Tätä juttua varten sen avulla laskettiin eläkearvio henkilölle, joka on syntynyt vuonna 1972 ja jonka ansiotulot ovat nykyisin 3 217 euroa kuukaudessa. Se oli Tilastokeskuksen mukaan keskipalkka Suomessa vuonna 2020. Lisäksi oletettiin, että fiktiiviselle hahmolle oli aiemmilta vuosilta kertynyt eläkettä oman ikäryhmänsä keskieläkkeen verran.

Näillä spekseillä esimerkkihenkilön kuukausieläkkeeksi tuli 1 647 euroa, mikäli tämä ahkeroi nykyisellä palkallaan alimpaan eläkeikäänsä asti. Luvassa olisi siis eläke, joka on melkein puolet pienempi kuin eläköitymistä edeltänyt palkka. Laskuri tarjoaa myös aavistuksen optimistisemman vaihtoehdon. Siinä oletetaan, että viisikymppisen palkka nousee pikkuhiljaa. Tällä oletuksella kuukausipalkka nousee enimmillään 3 846 euroon ja työeläke 1 969 euroon.

Työeläkettä voi puskea ylöspäin myös työuraa venyttämällä. Jos keskituloinen viisikymppinen pysyy töissä yhden vuoden kauemmin kuin hänen ikäryhmänsä alin eläkeikä edellyttää, hänen eläkkeensä nousee 1 772 euroon kuukaudessa. Eläke kasvaa portaittain aina 70 vuoteen asti. Työntekoa voi toki jatkaa niin pitkään kuin tahtoo, mutta eläkettä ei lisävuosista kerry. Jos nykyinen viisikymppinen painaa hommia vielä parikymmentä vuotta, hänen eläkkeensä nousisi 2 185 euroon kuukaudessa. Onnistumisen todennäköisyyttä on kuitenkin vaikea arvioida. Etukäteen ei voi tietää arvioida, kuinka pitkään lopulta haluaa tai pystyy töitä tekemään. Arvailujen varaan jää sekin, onko oman alan veteraaneille tarjolla töitä 15 vuoden kuluttua.

Eläkesäästäminen: kuusi keskeistä vinkkiä.

  1. 1

    Tarkista lähtökohta: Työeläkeotteella pitäisi näkyä tiedot kaikista tähän mennessä eläkettä kartuttaneista ansioistasi. Tuleva eläkkeesi perustuu sen tietoihin, minkä vuoksi ote kannattaa aika ajoin tarkistaa. Tyoelake.fi -palvelussa on linkki, jonka kautta omaa työeläkeotetta pääsee tutkimaan.

  2. 2

    Laske arvio omasta työeläkkeestä laskurilla, joka löytyy niin ikään tyoelake.fi -palvelusta.

  3. 3

    Pane toimeksi, jos tulos ei tyydytä. Yksi vaihtoehto on etsiä paremmin palkattu työ, toinen on työuran pidentäminen ja kolmas on eläkkeen täydentäminen sijoittamalla. Kaikkiin kolmeen liittyy epävarmuutta, mutta sijoittaminen vaatii niistä ylivoimaisesti vähiten vaivannäköä.

  4. 4

    Ole pihi kuluista, jos ryhdyt sijoittajaksi. Kulut vaikuttavat lopputulokseen hyvin voimakkaasti, kun sijoitusaika on pitkä.

  5. 5

    Tee sijoittaminen itsellesi helpoksi. Jos aikaa tai kiinnostusta sijoittamiseen on niukasti, sijoittaminen kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi. Sijoituskohteiksi riittää minimissään kaksi tavallista tai pörssinoteerattua rahastoa, joista toinen hajauttaa varansa maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille ja toinen operoi korkomarkkinoilla.

  6. 6

    Etene pienin askelin, esimerkiksi kuukausisäästämällä rahastoon satasen kerran kuussa. Tulet todennäköisesti vuosien mittaan ostamaan osakkeita halvalla ja kalliilla, minkä ansiosta keskimääräisestä hinnasta tulee kohtuullinen. Jos saat sijoituksillesi keskimäärin viiden prosentin vuotuisen tuon kulujen jälkeen, 15 vuoden kuluttua koossa on runsaat 26 000 euroa.


Sijoittamista viisikymppisenä.

Videosarjan ensimmäisessä jaksossa tuottajamme Tuomas sai haastateltavakseen Merjan, 57, joka on aloittanut sijoittamisen kunnolla vasta viisikymppisenä. Miten Merjan sijoitusura alkoi, miten hän sijoittaa ja mitä hän antaisi vinkiksi muille kypsemmässä iässä sijoitusuraansa aloitteleville katsojille? Katso video!

Sijoittamista viisikymppisenä | Vauraat ja rohkeat, osa 1
Sijoittamista viisikymppisenä | Vauraat ja rohkeat, osa 1

Tärkeää tietoa riskeistä ja tuotoista.

Huomioi, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Sinun tulee perehtyä rahastoesitteeseen ja avaintietoesitteeseen ennen kuin sijoitat rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoesitteen löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.Mikään tällä sivulla esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, sijoitusneuvonnaksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajana vastaat itse riskistä, joka liittyy tällä sivulla annetun tiedon hyödyntämiseen sijoituspäätöstä tehdessäsi.

Oletko miettinyt, kuka hoitaa sijoituksiasi, jos et itse siihen enää pysty? Laadi juridisesti pätevät asiakirjat kätevästi netissä.Lue lisää Docuesta
© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki