Nordnet Suomen asiakkaiden rahastojen netto-ostot olivat elokuussa 41 miljoonaa euroa ja ETF:ien 30 miljoonaa euroa. Tarkastelussa ovat mukana kaikki Nordnetin palvelusta löytyvät 640 sijoitusrahastoa ja 1 660 ETF:ää.
Rahasto- ja ETF-säästäjät keskittyivät elokuussa etenkin globaalin kasvun, kehittyvien markkinoiden ja kestävän kehityksen teemoihin.
Trendaavat rahastot
Elokuussa kolme rahastoa nousi erityisesti esiin uusien omistajien määrällä mitattuna:
Carnegie Indienfond A
Carnegie Indienfond A on osoittautunut erittäin suosituksi sijoittajien keskuudessa, mikä viittaa kasvavaan kiinnostukseen Intian markkinoita kohtaan. Intian talouden vahva kasvu ja sen merkitys kehittyvillä markkinoilla houkuttelevat sijoittajia, jotka etsivät pitkän aikavälin potentiaalia. Intia on noussut kiinnostuksen kohteeksi etenkin nyt, kun Kiina on kauppasotauhkien vuoksi jäänyt taka-alalle.
Jupiter India Select
Myös Jupiter India Select keräsi elokuussa runsaasti uusia sijoittajia. Tämän aktiivisesti hallinnoidun rahaston painopisteenä on laadukkaiden, Intian markkinoille keskittyvien yritysten poiminta.
Ålandsbanken Green Bond ESG B
Kestävän kehityksen ja vastuullisen sijoittamisen teemat näkyvät vahvasti Ålandsbanken Green Bond ESG B -rahaston suosiossa. Tämä rahasto on suunnattu sijoittajille, jotka haluavat sijoittaa velkainstrumentteihin ESG-seulotusti. Elokuussa rahasto houkutteli paljon uusia omistajia, mikä osoittaa kasvavaa kiinnostusta vihreitä joukkovelkakirjoja ja ESG-sijoittamista kohtaan.
Trendaavat ETF:t
Sijoittajien kiinnostus kohdistui elokuussa myös etenkin seuraaviin pörssilistattuihin rahastoihin eli ETF:iin:
SPDR MSCI ACWI IMI UCITS ETF
Tämä ETF tarjoaa sijoittajille pääsyn laajasti globaalille osakemarkkinalle, kattaen sekä kehittyneet että kehittyvät markkinat. Se houkutteli elokuussa suuren määrän uusia omistajia, mikä viittaa sijoittajien kiinnostukseen hajauttaa sijoituksiaan maailmanlaajuisesti ja hyödyntää globaaleja kasvumahdollisuuksia.
VanEck Semiconductor UCITS ETF
Teknologiasektori on edelleen sijoittajien suosiossa, ja VanEck Semiconductor UCITS ETF keräsi elokuussa merkittävän määrän uusia omistajia. ETF:n kohteena ovat puolijohdeteollisuuden yritykset, jotka hyötyvät kysynnästä teknologisille innovaatioille, tekoälysovelluksille ja digitalisaatiolle.
Franklin FTSE India UCITS ETF
Intian markkinoiden suosio näkyy myös ETF-sijoituksissa, ja Franklin FTSE India UCITS ETF oli yksi elokuun suosituimmista Aasiaan keskittyvistä tuotteista. Tämä ETF tarjoaa sijoittajille tehokkaan tavan hankkia altistusta Intian osakemarkkinoille ja hyödyntää maan talouden kasvupotentiaalia.
Elokuun 2024 trendaavat sijoitusrahastot:
Suhteellisesti eniten uusia omistajia saaneet rahastot | Omistajamäärän muutos 1 kk* | Kehitys 12 kk |
Carnegie Indienfond A | +217 % | +18 % |
Jupiter India Select | +15 % | +50 % |
Ålandsbanken Green Bond ESG B | +15 % | +7 % |
Elokuun 2024 trendaavat ETF:t:
Suhteellisesti eniten uusia omistajia saaneet ETF:t | Omistajamäärän muutos 1 kk* | Kehitys 12 kk |
SPDR MSCI ACWI IMI UCITS ETF | +64 % | +19 % |
VanEck Semiconductor UCITS ETF | +10 % | +43 % |
Franklin FTSE India UCITS ETF | +9 % | +31 % |
Netto-ostetuimmat rahastot elokuussa 2024:
- Evli Likvidi B
- Handelsbanken Usa Indeksi
- Nordnet USA Indeksi
- Nordnet Maailma Indeksi
- Nordnet Suomi Indeksi
- Nordnet Sverige Index
- Nordnet Teknologia Indeksi
- Handelsbanken Eurooppa Indeksi
- Evli Yrityslaina B
- Nordnet Eurooppa Indeksi
Netto-ostetuimmat ETF:t elokuussa 2024:
- iShares Core MSCI World UCITS ETF USD (Acc)
- iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc)
- iShares $ Treasury Bond 20+yr UCITS ETF
- SPDR MSCI ACWI IMI UCITS ETF
- Amundi Nasdaq-100 II UCITS ETF Acc
- iShares € Ultrashort Bond UCITS ETF EUR (Acc)
- iShares S&P 500 Information Technology Sector UCITS ETF USD (Acc)
- iShares MSCI ACWI UCITS ETF USD (Acc)
- iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc)
- Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C
Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto* Omistajamäärien muutoksissa on tarkasteltu rahastoja ja ETF:iä niiltä osin, kun muutos on ollut yli 50 asiakasta kuukauden aikana.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan ennen sijoittamista rahastoihin. Rahastoesitteen saat rahastoyhtiöltä ja avaintietoasiakirjan löydät nordnet.fi-sivustolta rahaston yleiskatsaus -sivulta sekä toimeksiantosivulta.