Tampere on noussut yhdeksi Suomen aktiivisimmista sijoittajakaupungeista. Nordnetin asiakasdata paljastaa kiinnostavan ilmiön: pirkanmaalaiset sijoittajat ovat keskimääräistä suomalaissijoittajaa hieman varakkaampia, selvästi nuorempia – ja vahvasti indeksisijoittamiseen suuntautuneita.
Sijoittaminen kuuluu Pirkanmaalla yhä useamman arkeen. Nordnetin tilastojen mukaan alueen asiakkaista 41 prosenttia on naisia ja 59 prosenttia miehiä. Sukupuolijakauma vastaa pitkälti koko Suomea, mutta yksi trendi erottuu selvästi: naissijoittajien määrä on kasvanut tasaisesti myös Pirkanmaalla viime vuosina.
Nuoret aikuiset näyttävät suuntaa
Nuorten kiinnostus sijoittamiseen näkyy vahvasti Tampereen alueella. Alle 25-vuotiaita sijoittajia on peräti 28 prosenttia. Sijoittaminen ei ole enää harvojen harrastus, vaan monelle nuorelle luonteva osa taloudenhallintaa ja tulevaisuuden rakentamista. Nuorten kasvava sijoitusinto kertoo myös siitä, että yhä useampi vanhempi sijoittaa lapsilleen.
Suuria sijoittajaryhmiä Tampereen alueella ovat myös 26–35-vuotiaat, joita on 27 prosenttia, sekä 36–45-vuotiaat, joita on 21 prosenttia. Lähes puolet sijoittajista on siis työuran aktiivisimmassa vaiheessa. Sijoittamisessa aika on yksi tärkeimmistä voimista – ja onkin rohkaisevaa nähdä, että yhä useampi suomalainen aloittaa sijoittamisen jo varhain.
Pirkanmaalaisten sijoittajien keskimääräinen salkun koko on noin 30 100 euroa, mikä on korkeampi kuin Suomessa keskimäärin (26 800 euroa). Tämä ei ole yllättävää: suurissa kaupungeissa sijoitussalkut ovat usein suurempia. Taustalla ovat usein korkea koulutustaso sekä hyvin palkatut asiantuntijatyöt – aloilla, joita alueella on runsaasti esimerkiksi teknologian, teollisuuden ja palveluiden parissa.
Indeksirahastot ja tutut pörssiyhtiöt suosiossa
Sijoituskohteissa pirkanmaalaiset seuraavat monin osin samoja trendejä kuin suomalaiset sijoittajat yleisesti. Indeksirahastot ovat erittäin suosittuja, ja Nordnetin omat indeksirahastot hallitsevat omistetuimpien sijoitusten listaa.
Erityisen suosittuja ovat globaalit ja pohjoismaiset indeksirahastot, kuten Nordnet Suomi Indeksi, Nordnet Sverige Index, Nordnet Maailma Indeksi ja Nordnet USA Indeksi. Moni sijoittaja hakee hajautusta myös teknologiaan ja kehittyville markkinoille sijoittavien indeksirahastojen kautta.
Yksittäisissä osakkeissa pirkanmaalaiset luottavat tuttuihin pohjoismaisiin yhtiöihin. Omistetuimpien joukossa ovat esimerkiksi Nordea, Sampo, Fortum, Nokia, Neste ja Mandatum.
Kokonaiskuva on selkeä: Tampereen seudun sijoittajat rakentavat salkkujaan pitkäjänteisesti ja hajauttaen. Indeksirahastojen vahva rooli kertoo kustannustehokkaasta ja kansainvälisesti hajautetusta sijoitustavasta.
Olemme mukana Tampereen Sijoitusmessuilla!
Sijoittaminen on vakiinnuttanut paikkansa osana tamperelaisten taloudenhallintaa – ja kiinnostus näkyy myös sijoitustapahtumien kasvavana suosiona. Tampereen Sijoitusmessuilla pääsee sukeltamaan sijoittamisen ajankohtaisiin teemoihin, keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa ja hakemaan uusia ideoita oman salkun kehittämiseen.
Myös Nordnet on mukana vuoden 2026 messuilla. Tule tapaamaan meitä osastolle A33 ja vaihtamaan tuoreimmat kuulumiset!

Tapahtumainfo:
- Mitä: Tampereen Sijoitusmessut 2026
- Missä: Tampere-talo
- Milloin: 20.5.2026 klo 9.30–18.00
Messuille on ilmainen sisäänpääsy rekisteröityneille kävijöille.
Lähde: Nordnetin tilastot 13.2.2026.
Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot.
Sijoittajan tulee huomioida, että historiallinen tai simuloitu kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan.Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan Nordnetin palvelussa ennen sijoituspäätösten tekemistä.
Tampere= Pirkanmaa? No, ei todellakaan! Asun Pirkanmaalla, mutta täältä on Tampesteriin 80 km… Voisitteko joskus julkaista tilastoja ja juttuja pienten kuntien sijoittajista?
Kiitos palautteesta Miksu. Artikkeli käsittelee Pirkanmaalaisia, eli Tampereen seudun sijoittajia. 😊 Emme julkaise paikkakuntakohtaista dataa pienimmiltä alueilta, sillä vähäinen asukasmäärä vääristäisi tuloksia. Pienessä otoksessa yksittäisten henkilöiden sijoituskäyttäytyminen korostuu liikaa, jolloin data ei kuvaisi yleistä markkinatilannetta vaan pikemminkin yksittäistapauksia.