Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Tinjan matka kaupanmyyjästä yrittäjäksi ja sijoitusvaikuttajaksi 

Tinja Tähtinen on elävä todiste siitä, että lähtökohdat eivät määritä tulevaisuutta. Rahasta vaikenemisen kulttuurissa kasvanut ja työuransa kaupan alalla tehnyt Tinja Tähtinen on raivannut tiensä sijoitusmaailman ytimeen ja kerännyt ympärilleen kymmenien tuhansien seuraajien yhteisön. Tässä haastattelussa Tinja avaa matkaansa Matkalla sataan -tilin takana: kuinka 20 euron ensiaskel kasvoi suunnitelmalliseksi vaurastumiseksi ja miten vauva-arki muutti sijoitusstrategian.

Kuka on Tinja Tähtinen?

Olen 31-vuotias Tinja ja asun tällä hetkellä Tampereella mieheni sekä alle 1-vuotiaan vauvamme kanssa. Olen työskennellyt lähes koko työelämäni ajan kaupan alan myyjänä ja tulen perheestä, jossa rahasta ei puhuttu.

Tällä hetkellä olen vanhempainvapailla, mutta toimin myös yrittäjänä. Teen sosiaaliseen mediaan sisältöä säästämisestä sekä sijoittamisen aloittamisesta. Minut tunnetaankin paremmin Instagramissa nimimerkillä @matkallasataan. Seuraajia on neljän vuoden aikana kertynyt yli 35 000.

Lapsuuden niukkuus opetti työnteon merkityksen

Lapsena meidän perheessämme ei koskaan puhuttu rahasta tai varsinkaan sijoittamisesta. En myöskään tuntenut ketään, joka olisi koskaan sijoittanut. Muistan, että keräsimme pulloja ja lainasin rahaa omista pienistä säästöistäni, jotta saimme ruokakuluihin ja laskuihin helpotusta.

Mummoni kuitenkin opetti minut säästämään ja on ollut roolimallina minulle. Hänen oppiensa turvin olen lapsesta saakka ollut kova tekemään töitä ja laittamaan rahaa sivuun. Saatoin olla esimerkiksi useita tunteja metsässä keräämässä puolukoita – keräsin niitä saaveittain. Ymmärsin jo silloin, miten omalla työllä voi ansaita rahaa ja rahalla voi taas ostaa asioita, joista pitää. Ensimmäiset kesätyörahani sijoitinkin 13-vuotiaana ratsastustunteihin.

Ensimmäinen sijoitus oli 20 euroa

Vasta myöhemmällä iällä aloin kuunnella Rahapodia ja lukea sijoittamisesta erilaisista Facebook-ryhmistä. Ajattelin, että tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta! Ja mietin, että sijoittaminenhan voisi nopeuttaa vaurastumisen matkaani. Olin kuitenkin aina ollut säästeliäs ja saanut huomattavia summia säästöön pienestä palkastani.

”Uskalsin laittaa ensimmäisen 20 euroa indeksirahastoon. Ei se ollutkaan niin pelottavaa.”

Sijoittaminen tuntui alkuun jännittävältä ja pelottavalta. Vuonna 2018 avasin tilin Nordnetiin ja uskalsin laittaa ensimmäisen 20 euroa indeksirahastoon. Ensimmäisen rahastosijoitukseni myötä uskalsin puolentoista kuukauden päästä tallettaa lisää rahaa – tämä summa oli jo 200 euroa. Kului taas kuukausia ja sijoitin lisää, tällä kertaa osakkeisiin. Ei se ollutkaan niin pelottavaa.

Sosiaalinen media motivaation lähteenä

Vaikka en aluksi tuntenut ketään joka sijoittaisi, huomasin nopeasti, kuinka paljon merkitystä on sillä, ketä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa seuraa. Olen hyödyntänyt monenlaisia tapoja oppiakseni: olen kuunnellut erilaisia podcasteja, kuten Sijoituskästiä, lukenut keskusteluja, kuunnellut äänikirjoja sekä katsonut YouTubesta sijoittamiseen liittyviä videoita.

Kun aloin seurata somevaikuttajia, jotka puhuivat säästämisestä ja sijoittamisesta, sain paljon motivaatiota ja rohkeutta! Siinä samalla loin myös oman tilini. Ajattelin, että ehkä joku inspiroituisi minunkin matkastani. Nykyisen mieheni kanssa puhumme rahasta avoimesti, ja tahdomme myös opettaa lapsellemme vastuullista rahankäyttöä.

Aktiivisesta osakepoimijasta passiiviseksi indeksisijoittajaksi

Tällä hetkellä kuukausisäästän. Tyhjennän puskuriani ja siirrän kuukausittain 500–1 500 euroa sijoituksiin. Tätä olisi tarkoitus vielä jatkaa pitkälle tätä vuotta.

Alkuun sijoitin lähinnä vain osakkeisiin ja seurasin markkinoita aktiivisemmin. Nyt kun arki on muuttunut, olen siirtynyt enemmän passiiviseen sijoittamiseen. Vauva-arjen keskellä sijoitan pääasiassa indeksirahastoihin ja hajautan salkkuani maantieteellisesti eri alueisiin. Valitsen sijoituskohteeni ennen kaikkea helppouden ja hajautuksen näkökulmasta.

“Voin sijoittaa säännöllisesti ja luottaa siihen, että sijoitukset kehittyvät pitkällä aikavälillä ilman, että minun tarvitsee tehdä jatkuvasti päätöksiä.”

Indeksirahastot sopivat minulle hyvin, koska ne ovat helppoja, hajauttavat sijoituksia laajasti ja vaativat vähemmän aktiivista seurantaa. Voin sijoittaa säännöllisesti ja luottaa siihen, että sijoitukset kehittyvät pitkällä aikavälillä ilman, että minun tarvitsee tehdä jatkuvasti päätöksiä markkinoiden liikkeiden perusteella. Kuvailisin itseäni sijoittajana melko pitkäjänteiseksi ja rauhalliseksi. En pyri nopeisiin voittoihin, vaan tavoitteeni on kasvattaa varallisuutta tasaisesti ajan kanssa.

Käyn mielelläni muutaman kerran kuukaudessa vilkaisemassa miten sijoituksillani menee, mutta annan niiden olla muuten melko rauhassa. Vuosien aikana olen oppinut, että sijoittamisessa pitkäjänteisyys on tärkeämpää kuin päivittäinen seuraaminen.

Mokat ja onnistumiset markkinoilla

En muista, että olisin tehnyt suurempia sijoitusmokia. Toki joidenkin osakkeiden kursseja ja tilannetta olisi voinut seurata tarkemmin ostojen jälkeen, jolloin olisi voinut ehkä myydä osan vielä hyvän sään aikana. Mutta näistä opitaan. Minulla on myös puskuri kunnossa sitä varten, että pystyn sijoittamaan rauhallisin ottein.

Joitakin pieniä onnistumisia on vastaavasti tullut myös osakepoimintojen kohdalla. Olen ostanut ja myynyt juuri oikeassa kohdassa. Voisin pitää myös onnistumisena sitä, että aloitin ja kiinnostuin sijoittamisesta!

Unelmana vapaus ja talviasunto ulkomailla

Olen aina ollut kova unelmoimaan! Kun ymmärsin korkoa korolle -ilmiön, tajusin, että tämähän voisi nopeuttaa vaurastumistani. Tavoitteenani olisi tulevaisuudessa matkustaa enemmän ja asua talvet ulkomailla. Tahdomme yhdessä mieheni kanssa antaa pojallemme paremmat lähtökohdat kuin mitä meillä on ollut, joten tällä hetkellä sijoitamme myös lapsilisät.

“Tahdomme antaa pojallemme paremmat lähtökohdat kuin mitä meillä on ollut. Minulla on jo nyt mahdollisuus tehdä monia haluamiani asioita ilman huolta rahasta.”

Koska olen ollut säästeliäs ja sijoittanut jo pidempään, minulle oli helpompaa hypätä yrittäjyyden tielle. Vaikka kuukausitulot eivät ole olleet vielä kovinkaan suuret, olen iloinen, että olen saanut maksimoitua vapaa-ajan ja saanut olla vauvan kanssa kotona. Minulla on jo nyt mahdollisuus tehdä monia haluamiani asioita ilman huolta rahasta. Tästä olen kiitollinen etenkin nuorelle itselleni.

Arjen arvovalinnat: Mistä Tinja pihistää ja mihin panostaa?

Pihistän ehdottomasti pakollisista kuluista. Maksan puhelinliittymästä alle 14 euroa, tarkkailen kaupassa kilohintoja ja ostan ensisijaisesti tavaraa käytettynä!

Rakastan matkustaa ja tahdonkin panostaa siihen enemmän! Maksan myös mielelläni arkea helpottavista asioista. Rahaa on myös mennyt jonkin verran elektroniikkaan kuten tietokoneeseen, robotti-imuriin ja kameraan. Hyvinvointiin pitäisi ehdottomasti panostaa lisää!

@matkallasataan-vinkit aloittelijalle: ”Kuka vain pystyy siihen”

Tahdon inspiroida muita omalla esimerkilläni. Jos minä olen pystynyt aloittamaan sijoittamisen niin uskon, että kuka vain pystyy siihen! Omien lähtökohtien ei tulisi antaa määrittää sitä, mihin pystyt. Sijoittamisen voi aloittaa hyvin jo 15 eurolla!

Neuvon myös aina ennen sijoittamisen aloittamista kasvattamaan taloudellisen puskurin (3–6 kk pakollisia menoja vastaava summa) ja laittamaan sen paikkaan, josta se on helposti saatavilla. Tällä tavoin ei pahan paikan tullen tarvitse kajota sijoituksiin!

“Omien lähtökohtien ei tulisi antaa määrittää sitä, mihin pystyt.

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Tutustu rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan ennen sijoituspäätösten tekemistä.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

© 2026 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Alvar Aallon katu 5 C, 3. krs | FI-00100 Helsinki