Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Osakesijoittajan 10 keinoa maksaa vähemmän veroja

Veroilla on väliä. Niillä on merkittävä vaikutus sijoitusten lopulliseen tuottoon ja varallisuuden kertymiseen, joten oikeanlaisella verosuunnittelulla pystyy ja kannattaakin pyrkiä tehostamaan kumpaakin näistä. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää lainsäädäntöä sekä erilaisia verotusperiaatteita ja -strategioita, jotka voivat auttaa sijoittajaa maksimoimaan sijoitustensa tuoton.

Monen sijoittajan verosuunnittelu ajoittuu yleensä vuoden kahdelle viimeiselle viikolle, eli aivan viime hetkiin, kun on mahdollista tehdä stretegiasia ostoja ja myyntejä kyseisenä verovuonna. Sijoittajalle on kuitenkin tarjolla ympäri vuoden mahdollisuuksia optimoida omaa verotaakkaansa eli maksaa vähemmän veroja. Verosuunnittelua ei kannata jättää vuosittain joulukuun lopulle, vaan sitä kannattaa harrastaa ennakoivasti. Koska tietoa ei voi ikinä olla liikaa, kokosin 10 tärppiä osakesijoittajan verosuunnitteluun.

1. Osakesäästötili

Osakesäästötili (OST) on pitkäjänteisen piensijoittajan paras ystävä. Tilin sisällä pystyt käymään verovapaata oskekauppaa 100 000 € talletuskaton rajoissa. Pystyt myös uudelleensijoittamaan osingot maksamatta niistä veroa välissä. Maksat tuotosta vasta kun nostat varat tililtä pois tai lakkautat tilin. Tili mahdollistaa saatujen tuottojen ja osinkojen verovapaan uudelleensijoittamisen, jolloin korkoa korolle -ilmiö vauhdittuu.

2. Vakuutuskuoret

Sijoitusvakuutus ja kapitalisaatiosopimus ovat osakesäästötilin kaltaisia sijoituskuoria. Sijoitusvakuutus mahdollistaa verovapaan kaupankäynnin osakesäästötilin tapaan, mutta ilman talletuksille asetettua maksimisummaa, ja kauppaa voit käydä myös rahastoilla. Kapitalisaatiosopimus taas eroaa sijoitusvakuutuksesta määräaikaisuudella ja sillä, että siinä ei ole vakuutettuna ketään.

Molemmat ratkaisut tarjoavat euromääräisesti rajattoman mahdollisuuden kerryttää varallisuutta verovapaasti kuoren sisällä.

3. 1 000 € myyntivoittovapaus

Vaikka olisit vannoutunut osta ja pidä -sijoittaja, kannattaa vuoden aikana myydä voitollisia osakkeita tai rahastoja 1000 eurolla. Myymällä kalenterivuoden aikana yhteensä enintään 1000eurolla, sinun ei tarvitse maksaa muodostuneesta tuotosta lainkaan myyntivoittoveroa. Huomaa, että tuhannen euron rajaan lasketaan mukaan arvopapereiden lisäksi myös muun omaisuuden myynnit.

4. Edestakainen osakekauppa

Salkun punaiset rivit tuntuvat tappioilta, vaikka eivät verottajan silmissä sitä ole ennen luovutustappion syntymistä. Näillä tappiollisilla osakkeilla käyty edestakainen kauppa, myyminen ja takaisin ostaminen, mahdollistaa realisoituneiden tappioiden vähentämisen seuraavan viiden vuoden ajan tulevista myyntivoitoista. Ostamalla osakkeet tai osan niistä jonkin ajan kuluttua takaisin (vain mikäli sellaiselle on jokin peruste) saat pidettyä salkun rakenteen muuten ennallaan, mutta kerättyä välistä myyntitappiot.

Huomaa, että saman päivän aikana tapahtuneita myyntejä ja tappioita ei ole oikeuskäytännössä pidetty vähennyskelpoisina. Verottajan mukaan toimintaa voi pitää veronkiertona yleensä vain seuraavien edellytysten täyttyessä:

  • tappiolliseen myyntiin on ryhdytty tilanteessa, jossa verovelvolliselle on kertynyt tai kertymässä luovutusvoittoja, joista hän joutuisi maksamaan veroa kyseiseltä verovuodelta tai hänellä on verovuonna muuta pääomatuloa, josta luovutustappio tulisi vähennettäväksi

  • verovelvollinen on ostanut myyntipäivänä saman määrän samanlaisia osakkeita samaan tai lähes samaan hintaan kuin myyntihinta ja

  • verovelvollinen ei kykene esittämään verotuksesta riippumatonta syytä osakkeiden myyntiin ja takaisinostoon.

5. Hankintameno-olettama

Hankintameno-olettama on hankintahinnan muutos verotuksessa, joka tarjoaa mahdollisuuden käyttää hankittujen osakkeiden todellisen hankintahinnan sijaan usein korkeampaa hintaa, jolloin verotettava voitto tulkitaan pienemmäksi. Voit käyttää myytäessä hankintameno-olettamaa, jossa tuottoa ei siis lasketa myynnin ja hankintahinnan erotuksesta vaan myynnin ja hankintameno-olettaman erotuksesta. Hankintameno-olettama on käytettävissä vain arvo-osuustilillä (AOT), ei osakesäästötilillä tai sijoitusvakuutuksessa.

  • Jos olet omistanut myymäsi osakkeet alle 10 vuotta, hankintameno-olettama on 20% osakkeiden myyntihinnasta.

  • Jos olet omistanut myymäsi osakkeet vähintään 10 vuotta, hankintameno-olettama on 40% osakkeiden myyntihinnasta.

Esimerkki.

  • Olet ostanut osaketta yli 10 vuotta sitten 1000 €:lla ja myyt ne nyt 5000 €:lla.

  • Hankintahinta hankintameno-olettaman mukaan: 5000 € x 0,4 = 2000 €.

  • Todellinen hankintahinta: 1000 €

Tapauksessa hankintameno-olettaman käyttäminen on edullisin ratkaisu. Käyttämällä 40 % hankintameno-olettamaa on verotettavaa tuloa 4000 € sijaan nyt vain 3000 €.

6. Sijoitus- ja holdingyhtiö

Oman sijoitustoiminnan yhtiöittäminen tarjoaa verotuksellisia hyöytyjä ja voi olla kannattavaa tietyissä tilanteissa, aktiivista toimintaa harjoittavan sijoitusyhtiön tai passiivisen holdigyhtiön muodossa.

Veroetu syntyy siinä, että kumpikin yhtiömuoto maksaa tuloksestaan yhteisöveroa 20 %, kun yksityishenkilönä pääomatulovero olisi vastaavasti 30 % ja 34 %. Voittovarojen jättäminen yhtiöön mahdollistaa myös suuremmat huojennetut osingot, joita on mahdollista maksaa 8 % yhtiön nettovarallisuudesta tai 150 000 € rajaan saakka (lisää kohdassa 10.).

Joissain tapauksissa voi olla kannattavaa hyödyntää kumpaakin yhtiömuotoa, jolloin omistamasi holdigyhtiö omistaa aktiivisempaa toimintaa tekevän sjoitusyhtiön. Tämä mahdollistaa esimerkiksi verottomien osinkojen maksamisen sijoitusyhtiöstä holdigyhtiölle.

7. Osakkeiden lahjoittaminen

Antamalla lahjaksi osakkeita tai rahasto-osuuksia vältät luovutusvoitosta syntyvät verot. Lahjansaaja puolestaan maksaa todennäköisesti vähemmän veroja luovutusvoitosta kuin mitä sinä olisit maksanut.

Lahjansaajan kannattaa omistaa saadut osakkeet vähintään vuoden ajan, jolloin omaisuuden hankintamenoksi katsotaan lahjoitushetken arvo. Lahjan antajan omistusaikana kertynyttä tuottoa ei siis veroteta lainkaan tässä tapauksessa.

Huomioitavaa on, että vain alle 5000 euron lahjoitukset kolmen vuoden aikana ovat verovapaita. 4999 euroa ylittävistä lahjoituksista tulee maksettavaksi lahjavero.

Esimerkki.

  • Matti omistaa yhtiön X osakkeita 10 000 eurolla. Niiden hankintahinta on ollut 2000 €. Matti lahjoittaa lapselleen 4999 € arvosta osakkeita. Lapsen osakkeiden arvo nousee 5 % ja hän päättää myydä osakkeet. Osakkeiden arvo on nyt 5249 €.

  • Jos lapsi ehti omistaa osakkeet yli vuoden, katsotaan hankintahinnaksi 4999 € ja lapsi maksaa veroja vain kertyneestä tuotosta (249 €). Veroja tulee maksettavaksi 74,7 €.

  • Jos lapsi myy osakkeet alle vuoden jälkeen lahjoituksesta, katsotaan hankintahinnaksi Matin hanintahinta tai 20 % hankintameno-olettama. Verotettavaa luovutusvoittoa syntyy siis vähintään 4 199 € ja veroja tulee maksettavaksi 1 259,7 €. Sama kulu kuin mitä Matti maksaisi itse myymällä osakkeet.


Lahjoita osakkeita tai rahaa

8. Hyödynnä vähennykset

Tappioiden lisäksi osakesijoittaja saa vähentää verotuksessaan paljon kuluja, jotka saattavat jäädä herkästi hyödyntämättä. Näitä ovat esimerkiksi työhuonevähennys, matkakulut seminaareihin, yhtiökokouksiin tai pankkiin, tarvikekulut kuten tietokone ja internetyhteys, mapit, sijoituskirjallisuus, jäsenmaksut, tulosteet, sijotuslainojen korot ym.

Huomioi, että oikeus vähennyksiin ja niiden määrä arvioidaan pääosin sijoitustoiminnan aktiivisuuden perusteella.

9. Hae liika lähdevero takaisin

Suomella on monen maan kanssa verosopimus, jonka on tarkoitus estää kaksinkertainen verotus. Jotkin maat eivät kuitenkaan noudata sopimusta, joten sijoittajana maksat ainakin Norjan, Tanskan ja Saksan osingoista liikaa veroja lähdemaahan. Vaikka maa ei noudattaisi sopimusta, on sinulla mahdollisuus hakea liikaa maksettua lähdeveroa takaisin maiden veroviranomaisilta. Esimerkiksi Tanska perii 12 % liikaa veroja osingoista, joten vaikka prosessi on usein hidas, kannattaa verojen takaisin hakeminen.

Ohjeet ja linkit maiden lomakkeisiin löydät Nordnetin UKK-sivulta: Miten perin takaisin verosopimuksen ylittävät lähdeverot?

10. Listaamattomien yritysten pääomatulo-osingot

Omistamalla listaamattomien yritysten osakkeita maksat saamastasi osingosta vähemmän veroja kuin listattujen yhtiöiden osingosta. Kun osinko on korkeintaan 8% osakkeiden matemaattisesta arvosta, puhutaan pääomatulo-osingosta, jota voidaan jakaa 150 000 euroon saakka kevyemmällä verolla. Tuon katon alle jäävästä pääomatulo-osingosta 75% on verotonta tuloa.

150 000 euroa ylittävästä osasta veroa maksetaan saman verran kuin listatun yhtiön osingostakin, jolloin vain 15 % on verotonta tuloa.

Mikäli omistat useampaa listaamatonta yhtiötä, lasketaan kaikki näistä saamasi osingot yhteen 150 000 € rajan huomioinnissa.

Vilppiä ja veronkiertoa?

Lain silmissä on täysin sallittua pyrkiä minimoimaan veronsa verosuunnittelulla. Kun mahdollisuus on tarjottu on, enää verovelvollisen vastuulla hyödyntää näitä keinoja optimaalisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kyse ei siis ole veronkierrosta vaan toimintatavan valinnasta, jonka tarkoituksena on tuottaa alhaisempi verorasitus. Veronkierroksi taas voidaana tulkita keinotekoiset järjestelyt, jotka tehdään vain verojen välttämiseksi.

Varaudu siis esittämään verottajalle tarvittaessa selvitys kaikista toimistasi, asiakirjoista, laskuista ja kuiteista joita hyödynnät verotuksessasi. Omissa veroasioissa kannattaa aina kääntyä verottajan tai muun ammattilaisen puoleen ja selvittää omat oikeudet vähennyksiin ja velvollisuudet verojen maksuun.

Lisää sijoittajan verotuksesta Nordnetin sivuilla Verotus ja raportit.

- Ina Mattila
Osakesijoittaja ja bloggaaja


Ina OG
Avaa Nordnet-asiakkuus ja hoida sijoittajan veroilmoitus helposti.