Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Indeksisijoittaminen

Indeksisijoittaminen tarkoittaa sijoittamista vertailuindeksiä seuraaviin, matalakuluisiin rahastoihin. Se soveltuu niin aloitteleville kuin kokeneemmillekin sijoittajille.

Sijoittajan tuotto määräytyy yleisen markkinakehityksen mukaan, koska indeksirahasto seuraa – nimensä mukaisesti – orjallisesti vertailuindeksiään. Sijoittajan saama tuotto vastaa siis yleistä markkinoiden kehitystä. Indeksisijoittaja voi valita laajasta valikoimasta indeksirahastoja ja hajauttaa sijoituksensa haluamallaan tavalla, vaikka kaikille maailman mantereille.

Thumbnail Image

Mihin kaikkeen indeksisijoittaja voi sijoittaa?

Pitkään indeksisijoittaja joutui tyytymään muutamaan tuttuun yleisindeksiin, mutta nykyään on mahdollista valita sadoista erilaisista indekseistä ja alaindekseistä. Voit sijoittaa esimerkiksi robotiikkaan, akkuteollisuuteen, uusiutuvaan energiaan, USA:n kultakaivoksiin tai vaikka terveydenhuoltosektoriin. Kokeile ETF-hakua, niin huomaat, millainen runsaudensarvi indeksisijoittajalla on nykyään käytettävissään.

Perinteisetkin yleisindeksit ovat kuitenkin säilyttäneet suosionsa, koska ne tarjoavat laajan hajautuksen eri sektoreille ja niitä seuraavat ETF:t ovat usein suosittuja ja likvidejä, eli niillä käydään paljon kauppaa. Lue lisää tunnetuista yleisindekseistä klikkaamalla oheisen listan nimiä.

Tunnetut osakeindeksit


Tärkeää tietoa riskeistä ja tuotoista

Tämä sivu ei ole eikä sitä pidä tulkita sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittamiseen ja rahoitusinstrumentteihin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voivat muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan.

Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoittajaa kehoitetaan tutustumaan rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan (KIID) ennen sijoituspäätösten tekemistä. Rahastoesitteeseen löydät rahastoyhtiön verkkosivuilla ja KIID:n löydät rahaston yleiskatsaussivulta ja toimeksiantonäkymästä Nordnetin palvelusta.

Suosituimmat indeksirahastot

Indeksirahastoja löytyy niin perinteisessä noteeraamattomassa muodossa kuin myös pörssilistattuina ETF-tuotteina. Alla Nordnetin asiakaskunnan suosituimmat noteeraamattomat ja noteeratut indeksirahastosijoitukset omistajamäärällä laskettuna.


Suosituimmat indeksirahastot:
343 336
230 711
215 123
114 564
98 581
92 914
88 316
68 567
61 768
50 640
49 253
19 363
12 904
10 741
10 194

Suosituimmat ETF:t:
93 445
84 600
52 325
29 511
25 581
25 500
22 200
20 554
19 105
18 729
18 595
14 162
13 434

Aloita rahastosäästäminen.