Siirry pääsisältöön
Käyttämääsi selainta ei enää tueta – lue lisää.

Parisuhteellista sijoittamista – rakkautta ja rahaa samassa salkussa?

Useimmat meistä lähtevät sijoitusmatkalle yksin, mutta mepä mieheni kanssa lähdimmekin yhdessä – ja ihme ja kumma, olemme edelleen yhdessä! Kyllä, puhun parisuhteellisesta sijoittamisesta. Kumpikin meistä on pyöritellyt omia salkkujaan, mutta jo useiden vuosien ajan olemme jakaneet myös yhteisen sijoitussalkun. Yhteiseen sijoittajamatkaan on mahtunut yllättäviä käänteitä sekä tiukkoja päätöksiä.

Meillä homma on toiminut siten, että aina kun sijoitettavaa on ollut, olemme jakaneet summan puoliksi. Tämän jälkeen kumpikin on saanut pohtia tahoillaan ja sitten esittää oma näkemyksensä siitä, mihin kohteeseen raha tulisi laittaa poikimaan.

Yleensä perusteltu näkemys saa toiselta kannatusta, mutta myönnettävä on, että joidenkin osakkeiden myyntiaikeissa olemme olleet sangen erimielisiä… mukavia onnistumisen elämyksiä omien valintojen suhteen on saanut kokea. “I told you so” -sanominen aiheuttaa edelleen kepeitä tyydytyksen tunteita. Ja kun toisen ehdottamat sijoitukset menestyvät, ei asiasta oikein voi muuta kuin iloita.

Mutta entä jos tekisi mieli kokeilla samaa? Mitä jos haluatkin sukeltaa sijoitusmaailmaan yhdessä puolisosi kanssa, pariskuntana? Miltä näyttää tämä tunteiden ja talouden yhdistelmä?

Sijoitussuhteen haasteet – rahasta riitelyä vai rakkautta rahan avulla?

Erimielisyys sijoituskohteista.

Se hetki, kun toinen haaveilee Tesla-osakkeista ja toinen haluaisi sujauttaa rahansa perinteisiin, vakaampiin osinkoaristokraatteihin. Sijoituksista keskustelu muuttuu helposti väittelyksi, kun huomataan, että yhteinen nimittäjä ei aina olekaan niin yhteinen. Vaikka parisuhde ei katkeaisikaan ensimmäiseen sijoitusriitaan, kannattaa olla valmis kompromisseihin – ja ehkä myös kahden salkun strategiaan.

Erilaiset tavoitteet sijoittamisessa.

Toinen haluaa äkkiä rahaa rantatonttia varten, kun taas toinen tähtää pitkän aikavälin eläkesäästöihin. Voi siinä alkaa ihmetellä, miten samaan aikaan voi tähdätä sekä kuuhun että pysyä turvallisesti maan kamaralla. Tavoitteiden sovittaminen yhteen voi olla kuin palapelin kokoamista – joskus pala ei vaan istu, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta hei, sovitaan vaikka yhteinen matka tavoitekuuhun – ja toinen salkku pysyy turvallisesti maassa!

Erilaiset kiinnostuksen kohteet.

Jos toinen haaveilee ekologisista sijoituksista ja toinen teknologiasta, niin yhteisen sijoituskohteen löytäminen saattaa olla kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. Jompikumpi joutuu venyttämään kiinnostuksenkohteitaan, mikä saattaa aiheuttaa pientä nihkeyttä. Ehkäpä voitte kuitenkin löytää kultaisen keskitien – vai mitä mieltä olet ekosähköautoista?

Kenelle kuuluvat tilit?

Osakesäästötili, arvo-osuustili, vakuutuskuori – kaikki ovat juridisesti jonkun nimissä, ja siinä voi tulla seinä vastaan, jos toinen kokee jäävänsä omistussuhteessa jalkoihin. “Miksi se tili on sinun nimissäsi?” saattaa olla kysymys, joka kuuluu useammin kuin kerran. Tässä kohtaa parisuhde voikin ottaa pientä hittiä, mutta onneksi raha ei ole kaikki kaikessa. Tai niin ainakin sanotaan.

Parisuhteellisen salkun hyvät puolet – rahallista romantiikkaa?

Mutta ei hätää, sillä parisuhteellinen sijoittaminen voi olla myös äärimmäisen antoisaa – niin tunteiden kuin taloudenkin kannalta!

Yhteinen tekeminen vahvistaa parisuhdetta.

Kyllä, vaikka se kuulostaa ironiselta kaikkien mahdollisten haasteiden jälkeen, yhteinen sijoittaminen voi oikeasti vahvistaa suhdetta. Kun kiperistä tilanteista selviää yhdessä, se tuo tunteen, että tästä parista ei pelkästään nousta – vaan myös rikastutaan yhdessä!

Yhteinen uusi harrastus vapaa-aikaan.

Sijoittaminen ja sen aloittaminen yhdessä on kuin yhteinen hupi, joka on sopivasti vakavaa ja samalla niin kutkuttavan jännittävää. Se on vähän kuin pelaisi Monopolia oikealla rahalla – paitsi että tässä pelissä molemmat voivat voittaa lyhyessä tai useimmin pitkässä juoksussa (tai ainakin yrittää).

Mielekästä puuhastelua.

Sijoitusten seuraaminen ja niistä keskustelu tuo parisuhteeseen uuden ulottuvuuden. Yhteisten päätösten tekeminen tuntuu merkitykselliseltä, ja kun tulosta tulee, se tuntuu yhteiseltä saavutukselta.

Kaksi päätä on aina parempi kuin yksi.

Miksi käyttää vain yhden ihmisen aivokapasiteettia, kun voi hyödyntää kahden? Erilaiset näkökulmat voivat tuoda uusia mahdollisuuksia, joita ei yksin tulisi edes ajatelleeksi. Toisaalta kaksi päätä tarkoittaa myös kaksinkertaisia kompromisseja.

Turvaa yhteistä tulevaisuutta.

Mikä voisi olla romanttisempaa kuin yhteinen suunnitelma tulevaisuutta varten? Sijoittaminen yhdessä tuo konkreettista turvaa tulevaan, oli se sitten yhteinen koti, eläkesäästöt tai lasten koulutusrahasto.

Lisää vuorovaikutusta.

Vaikka välillä tekisi mieli vaieta koko sijoittamisesta, yhteinen projekti tuo väkisinkin lisää keskustelua ja vuorovaikutusta parisuhteeseen. Ehkä siinä oppii uusia puolia toisesta – tai ainakin siitä, mitä mieltä hän on korkorahastoista.

Lopputulos: Kannattaako kokeilla?

Kuten kaikissa parisuhteen osa-alueissa, myös parisuhteellisessa sijoittamisessa on sekä hyvät että huonot puolensa. Se ei sovi kaikille, mutta niille, jotka uskaltavat yrittää, se voi olla hauska ja antoisa kokemus.

Miksei siis kokeilisi, voisiko teidän yhteinen salkkunne olla enemmän kuin pelkkä sijoitus – ehkä siitä tulee uusi tukipilari parisuhteelle?

Entäpä sijoittaminen koko perheen yhteisenä projektina? Siihen palaan ensi kerralla. Stay tuned!

Lue myös: Marin sijoittajapolku: naistenlehtien säästämisosioista osakesijoittajaksi

Kirjoittaja on Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin nuorten talouden asiantuntija. Nordnet on NYTin Sijoittajakoulun kumppani.

Mari Hannola-Antikainen
Mari Hannola-Antikainen

Olen keski-ikäinen myöhäisherännäinen sijoittaja, joka on toki seurannut taloutta vuosikymmeniä työnsä puolesta. Olen kolmen, jo aikuisen lapsen äiti, jolla on vihdoin aikaa ajatella myös omaa vaurastumistaan. Työkseni kannustan nuoria säästämiseen ja sijoittamiseen.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Sijoittajan tulee huomioida, että historiallinen tai simuloitu kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. 

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi muutaman kerran kuussa.


Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.